18.4.2009

Lainasaumuri

Anoppi lainasi ystävällisesti saumuriaan minulle ja saldona on monenmoista ompelusta. Hämmästyttävää miten kerrankin iso osa noista on jopa onnistunut (paitsi jos kurkkii tikkauksia liian tarkkaan...) Oliskohan sillä merkitystä, että olen kerrankin piirtänyt kaavat kankaille ja käyttänyt rutkasti enemmän nuppineuloja? Harsimaan en sentään ryhtynyt!

Viime syksynä ompelin vuorellisen olkalaukun ja nyt Eurokankaassa sattui olemaan edullisesti kesäkassikankaita, niin tein selvästi pienemmän laukun ja tällä kertaa ilman vuoritusta. Pienensin kaavaa 75% tulostimen avulla, mutta olis tietysti voinut ajatella, että olkahihnat (ja tuo alavara (?) vai mikä sen nimi lienee) ei välttämättä tarvii pienenetyä yhtä paljon. No, joka tapauksessa tuo toimii oikein mainiosti pikkulaukkuna, silloin kun tarvii suunnilleen vain rahat ja kännykän mukaan.
Huikeat 3 euroa maksanut kangas ei ole vielä loppu, joten ehkäpä teen vielä toisen hieman isompana ja sisätaskun kera.

Ottobren sivuilla olevasta lohikäärmelakista (pdf) otin kaavat kun esikoinen valitteli kypärmyssynsä pienuutta. Päänympärys hänellä on 52 cm, mutta suurensin kaavaa käsin piirtämällä 2 kokoa. Hämmästyttävää kyllä, suurennus onnistui ja osat täsmäsivät. Ehkä tässä pikkuhiljaa alkaa jotain oppiakin.
Laitoin resoriksi vuosi sitten ompelemieni pallohousujen resorin. Housujen kohtalo kun oli päätyä uudelleen kankaiksi tuon nykyisen kuopuksen kuluttaessa polvet puhki ajaessaan kilpaa sisällä koneillaan. Esikoisen mielestä nimittäin kypärähattu ei saa kiristää päänympäryksestä, kaipa se alkaa olla jo iso poika, 4-vuotias kun on jo. Resori ei ainakaan kiristä, ei tarvinnut yhtään venytellä ommellessa.

En jaksa näpsiä kuvia noista muista ompeluista, mutta laitanpahan itselle muistiin listalle mitä viikon aikana on syntynyt.

6 kestosidettä
2 paria liivinsuojia
verkkareiden viimeistely (Ufona laatikossa vähintään 6 vuotta...)
kypärämyssy
olkalaukku
2 muumityynyliinaa (valmisverhoista jääneet kaistaleet hyödynnetty)
3 lyhennetyt lahkeet
neliöliinan unituki
polvipaikkoja housuihin lapsille, ikuisuusprojekti!

Muoksis. Jäi näköjään ajatus kesken yhdessä lauseessa.

2 kommenttia:

  1. Onpa kiva kassikangas! Tässähän taas kassiompelukuume nousee. Viimeksi Eurokankaassa käydessä kopaisin jo palalaaria hullunkiilto silmissä mutta järki voitti vielä... kun on noita kankaita (mutta ei yhtä kivoja!) vaikka miten paljon...

    VastaaPoista
  2. Joo, tuo oli ihmeen kivannäköinen kassina, isompana palana vähän aluksi arvelutti. Eurokankaassa oli tosiaan vino pino kankaita, metrihinnat 6-8 euroa muistaakseni. Palalaarista minä en valitettavasti oikein ikinä löydä mitään, ihme kranttuilija. ;)

    VastaaPoista