15.6.2006

Teknistä tietoa huivista

Kiitos kommenteista! Moni oli kysellyt ohjetta ja lankatietoa, osalle olikin selvää, että kyse on Aran Weight Victorian Lace Shawl:sta (onpa muuten painajaismaisen pitkä nimi huiville!)
Alkuperäistä ohjetta en suosittele sellaisenaan käyttämään, ainakaan tuon ekan pitsin osalta. Kannattaa liittyä Yahoossa olevan KAL:iin ja lukea korjaus. Lisäksi yksi listan jäsen on tehnyt huivista myös kaavion, josta kannattaa ottaa ideoita.

Huivi on tehty Grignascon Merinosilkistä (väri 335) ja menekki oli aika tarkkaan 100g, ihan pikku nyttöset jäi jäljelle. Tein tuon kaksinkertaisena ja tuli mielestäni aika kiva, muttei se ehkä olisi hullumpi yksinkertaisestakaan. Aloitin puikkokoolla 2,5 mm, jolla tein vielä kolmatta pitsikertaakin jonkin matkaa. Loput tein 3 ja 3,5 mm puikoilla, päättelin käyttäen 4 mm puikkoa. Puikkokokoa olisi ehkä kannattanut isontaa jo aiemmin, ehkä kolmatta pitsiä aloittaessa.

Kaiken kaikkiaan huivi oli minusta oikeastaan peruspitsineuleen tekemistä. Aika simppeliä, vaikka tosiaan tuo ohjeen virheellisyys hämäsi alkuun. Viimeinen pitsi eli Vine Lace oli aika ovela tehdä, sillä toistuva kuvio alkaa joka toisella kerroksella eri kohdasta (kuva selventää paljon) ja mutta senkin oppi nopeasti katsomaan.

Ja koska aiheeseen liittymäntön kuva on mielestäni parempi kuin ei kuvia laisinkaan, saatte kevätkuvan joutsenista. Mummolan lähellä olevan joen varrella oli parhaimmillaan nähty 26 joutsenta. Tässä niistä kaksi.

14.6.2006

Valmis huivi



Ta-daa, tässä se viimein on ja sain nyt jopa kuvatkin otettua! Ylimmästä kuvasta näkyy hyvin miten puikkokoon kasvattaminen vaikuttaa huivin muotoon. Huivista tulee hauskasti aaltoileva kolmiomallin sijaan.



Pingotus tekee pitsihuiville ihmeitä ja olen ihan haltioissani siitä miten ilmavan kevyt huivista tuli. Silti uskoisin sen lämmittävän mukavasti viileinä kesäiltoina.



Oli tarkoitus ottaa ihania kesäkuvia ulkoa huivin kera, mutta tuossa tuulessa suunnitelma kariutui. Sitä paitsi nyt taitaa olla viisainta sulkea konekin, ukkosenjyrinää kuvittelen kuulevani.

Niin ja mainitsenpas vielä, että olen ihan hirmuisen hyvällä tuulella: Tänään näin rakenneultrassa suloisen ihanan vauvelin masussani. :) Kohta paukkuu puolivälikin jo!

7.6.2006

Jotain valmista


Minun on jo pitkään tehnyt mieli tehdä Helmi-myssy, mutta sopivat käyttäjät syntyivät vasta viime kuussa. Ystävän kaksostytöille lähtee postiin nuo lilat Ericasta tehdyt myssyt. Valkoinen on Novitan Chenillestä tehty testiversio, jossa ei mallitilkkua tunnettu ja koosta tuli vähintääkin jättimäinen. Muutin kahteen myssyyn myös mallineuleen kuvion mielestäni kivemmaksi ja samalla myös nurjalla puolella sai keskittyä vain nurjan neulomiseen. Raskausdementiasta kärsivälle tästä oli kovasti apua!

Muutakin on vihdoin valmistunut, kuvia tulee kunhan saan kameran käsiini. Ja Mari kiitos haasteesta, mutta viitaten tuohon raskausdementiaan, jätän tarinan kasaamisen väliin!