Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmiit neuleet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmiit neuleet. Näytä kaikki tekstit

31.12.2006

Vuoden viimeiset jutut

Blogivauva sai käsityömessuilta hankkimastani Atacaman alpakkalangasta tehdyn kypärämyssyn, puikot sileässä neuleessa 3,5 ja joustinneuleessa 3. Aiemmassa postauksessa esittelinkin kirjan mistä ohje on peräisin. Idea on siis ko. kirjasta, mutta koko on laskeskeltu omasta päästä vauvan päähän sopivaksi ja täytyy sanoa että olen tosi tyytyväinen! Mikä parasta, blogivauvakin viihtyy tuossa myssyssä, yleensä kun pikkuherra protestoi kaikkia hattuja vastaan.


Ulkonäköä ajatellen tuo myssyn pääaukon joustinneule on päätelty tosi rumasti liian löysälle, mutta sopii käyttötarkoitukseensa hyvin. Blogivauva näet hermostuu eniten siitä, että myssy menee silmille ja reunus on liian napakka.
Hatun istuvuuden lisäksi tykkään tuosta värityksestä, on jotenkin levollisempi kuin Novitan pätkävärjätyt!
Äiti oli ollut tosi kilttinä tänä vuonna, sillä pukki toi tällaisen! Ja ei, se ei ole postilaatikko. ;)


Kurkistetaanpa ensin taakse, kantoripa on aivan ihanan mallinen ja sopii laatikon väritykseen.


Avattuna se näyttää tältä. Näytin miehelle Tikrun upean arkun ja vihje meni perille, kun mies vietti vähäiset vapaa-aikansa varastossa (itse asiassa meinasin jo hermostua siihen, kunnes tajusin, että saattaapi olla yllätys tulossa jouluksi. ;) ) Puikot saa siis pujotettua noihin reikiin, alla on vastaavat reiät. Laatikko on vino, jotta pitkätkin puikot mahtuvat sinne. Pyöröpuikoille tuunattiin eilen nuo koukut ja tuo ratkaisu näyttää toimivan kohtalaisesti, laatikkoa pitää vähän järjestellä vielä.

Lopuksi vielä toivotan kaikille
ONNEA UUDELLE VUODELLE 2007!

ja toivon että ehtisin lukea (puhumattakaan kommenteista! ) joskus toistenkin blogeja noilta kahdelta riiviöltä, joista toinen juuri heräilee ja toinen tekee kaikkea kiellettyä saadakseen äidin huomion...

19.12.2006

BO

Famu, kiva kun kaipailit, täällä ollaan, mutta blogia en ole saanut aikaiseksi päivittää, vaikka tämäkin huivi valmistui jo viime viikolla. Niin ja blogivauva sai tosiaan nimen sunnuntaina. :)
Eli teinpäs minäkin sen viimein, nimittäin liki jokaisen neulebloggaajan tekemän Branching Out-huivin. Tämä työ meinasi jäädä UFOksi, mutta keksittyäni antaa sen joululahjaksi, sain puhtia neuloa työn loppuun. Työ on aloitettu maaliskuun alussa, kuluvaa vuotta sentään kuitenkin!

BO on kiva malli, mutta mustana se ei pääse oikeuksiinsa. Ihmeen kauan kesti ennenkuin opin tuon mallineuleen ja siltikin sai olla tarkkana. Monet muutkin ovat sitä valitelleet. Ehkä vaikeus johtuu siitä, että neuleessa on eri silmukka määrä parilla kerroksella, koska muutenhan tuo on kuitenkin aika looginen neulottava, kuten lehtimallit usein ovat.

Pukin konttiin ei onneksi muuta ole menossa tänä vuonna, enkä tunnu ehtivän neuloa keskeneräistä työtänikään. Pitäisi varmaan ottaa puikoille joku idioottihelppo neule, jotta sitä voisi tehdä niinä satunnaisina hetkinä kun lasten hoitamiselta ehtii.

25.11.2006

Villikset


Pikkukakkonen sai uudet hahtuvavillikset ja nyt ihmettelen miksen aiemmin tajunnut miten käteviä pitkälahkeiset villikset on pikkuvauvan kanssa. Muita päällyshousuja ei tarvita ja tuon ikäinen ei edes konttaa polvia puhki, kuten isommat vauvat.
Auto on neulahuovutettu samalla kun blogitaapero keikkui vieressä kitisten villiksiä itselleen, hyvä ettei työntänyt sormiaan neulan alle! Muutenkin villisten malli on omasta päästä vauvan mittojen mukaan, mutta idea on syntynyt katselemalla toisten villisten kuvia.



Vikke nimittäin esitteli blogissaan hyvän idean piilolahkeesta ja toteutin sen näihin housuihin. Tällä tavalla voi varmistaa ettei sukan alta pilkota paljas iho. Nyt lahkeet ovat vielä liian pitkät vauvalle, mutta äkkiähän tuo kasvaa ja alkaa ulkoilla enemmän, joten nilkkojen suojaus on tarpeen. Vauva muuten kasvaa vähän liiankin nopeaan, tuntui että kasvaa sitä mukaa kun saan housuja neulottua!

Muokkasin muuten hieman sivupalkkiani ja poistin nappulat, koska niistä suurin osa oli jo vanhoja ja toisaalta seuraamiani ihania blogeja on niin paljon ettei niitä kaikkia tuohon voisi kuitenkaan sijoittaa.

10.11.2006

Joulupakettiin

Kummitytön joulupakettiin kääritään tämä tuoreimman Novitan ohjeen mukaan tehty Baby Bornin mekko. Tein mekon seiskaveikasta, joten hieman sai laskeskella silmukoita uusiksi. Ja koska mallitilkku ei pitänyt kutiaan, piti mekkoon tehdä vähän ylimääräisiä kavennuksi. Tein mekon alaosan pyörönä ja selkäpuolelle tuli kaksi nappia. Helmis olikin saanut oman mekkonsa aiemmin valmiiksi ja antoi mukavasti vahvistuksen sille, että mekon saa puettua nuken päälle helposti vaikkei se olekaan kokonaan selästä auki. Meidän taloudesta kun ei BB:ia löydy, että voisi testata.

Miksiköhän muuten yleensäkin Novitan lehdissä suurinta osaa paidoista yms. ei ohjeisteta neulomaan pyörönä, vaikka se ei olisi mitenkään mahdotonta? Tuskin suurin osa neulojista rakastaa saumojen päättelyä tai ei osaisi pyöröjä käyttää. Saahan ne ohjeet itsekin helposti muutettua, mutta ihmetyttää silti.

6.11.2006

Hirvimyssy


Kiitos kaikille meitä onnitelleille! Kuten Muoriska sanoikin kommentissaan, tässähän ne äidin parhaat käsityöt ovat. :) Periaatteesta en ole lasten kuvia juuri blogiin laitellut, mutta tässä kuitenkin veljekset vielä kerran.
Niin ja kiitos myös edellisen kassipostauksen vinkeistä, jatkan magneettinappien metsästystä ensin paikallisista liikkeistä, kirppisvinkkikin pistetään korvan taakse!

Em. kassin lisäksi sain tuunattua ennen synnärikeikkaa miehen hirvimyssyn. Värit on minusta aivan mainiot ja sattuivat melko kivasti vielä kohdalleenkin. Kypärämyssy huopui kerralla miehelle sopivaksi ja virkkasin siihen hahtuvasta hirvenpään.


Malli on omasta päästä, mies tosin esitteli Metsästäjä- lehdestä erityyppisiä hirvensarvia, kun kyselin kesken virkkauksen apua. Neulahuovutin kuviota ja lisäsin hitusen hahtuvaa sekaan. Ompelin kuvion kiinni ja huovutin neulalla vähän lisää.

30.10.2006

Huovutuksen onnea


Syyskuussa huovutun koneessa reilun satsin hahtuvaa, mutta vasta nyt ehdin/viitsin käydä osaan tuotoksista tarkemmin käsiksi. Sitä ennen piti kuitenkin huovuttaa vähän lisää. Vasemmalla neulatyyny ja oikealla suurella vaivalla suunniteltu ja laskettu kukkanen. Neulottu tuskanhiki otsalla hartioiden jumittaessa isojen puikkojen kanssa!

Neulatyyny onnistui mainiosti, olen tosi tyytyväinen. Siinä on 8 kerrosta sileää neuletta ommeltuna päällekän ja sisällä hieman hahtuvajämiä.

Entäpä se kukkanen? Pinna kiristyi kun avasin koneen, enkä kyennyt ottamaan kuvaa, vaikka nyt kyllä harmittaa. Itketti ja suututti. Ei tarvinne sanoa, että sileä neule rullautuu aika tehokkaasti koneessa. Kiukkuisena revin rullia saksilla auki ja tulos ei vieläkään miellyttänyt. Meinasin jo jättää koko homman, mutta pientä saksimista ja ompelua jatkettuani alkoi tuntua paremmalta.



Kas tässä kukkanen on jo paikallaan.



Tässä vielä kassi ennen koneeseen menoa



ja tässä valmiina roikkumassa. Mittakaavaa saanee tuosta keinutuolista mukavasti.


Ompelin kassiin vuoren ja sinne yhden taskun, rumasti ommeltu mutta onneksi se ei näy minnekään käytössä.

Malli on omasta päästä, ideoita napattu monestakin blogista. Läppä olisi saanut olla pidempi, mutta muuten olen tyytyväinen. Koko on ihan passeli, niin laukussa kuin hihnassakin (vaikka alunperin hihnankaan huovutus ei onnistunut suunnitellusti, mutta sitten muutettiin suunnitelmia..) Hahtuva oli tarjouskiekko, joten värit on vähän hassut ts. liukuma turhan pitkä ja tuota tummaa violettia tuli aika vähän näkyville.

Läppään haluaisin magneettinapin tyyppisen ratkaisun, mutta Sinooperissa ei sellaisia ollut. Muut kaupungin liikkeet on vielä katsastamatta. Mitähän tuohon keksisin? Tavallista nappia en tahdo, se on liian hidas käyttää.

23.10.2006

Joululahjapipotehdas



Koska hahtuvapilvenreunalla kärsitään vakavasta raskausdementiasta, on aivoton 2o,2n neule loistava tapa tehdä joululahjoja. Sitä paitsi tarkoitus oli päästä eroon tuosta Nalle Colorista (josta siis syntyi edellisten postausten sukat+lapaset) ja melkoisen hyvin se onnistuikin, olisiko jäänyt joku 30g jäljelle. Kolmas etu on se, että siskon pojat saivat jotain pukinkonttiin.

Toinen pipo on 10-vuotiaalle ja toinen 6-vuotiaalle, isommassa pipossa silmukoita on rapiat 130 ja pienemmässä vajaat 100. Vähempikin silmukkamäärä isommassa olisi riittänyt, sen sijaan tuo pienempi pipo on aikuisenkin päässä aika mukavan napakka. Puikot 3mm ja kavennukset sovellettu vanhasta piposta, osin oman pään mukaan.
Enkä voinut vastustaa kiusausta esitellä pikkupipoa Novitan tyyliin, johon ainakin Laura ilmaisi (v)ihastuksensa tuoreimman Novitan ilmestyttyä.



11-vuotiaan kummipojan lahja tuottaa joka vuosi päänvaivaa, mutta tänä vuonna päätin, että saakoon liekkipipon, tykkäsi siitä tai ei. Onneksi lueskelin blogeista muiden kommentteja viime syksyltä pipon suuresta koosta ts. korkeudesta ja osasin vähän muokata sitä matalammaksi. Muokkausta tarvittiin kyllä senkin vuoksi, että tein pipon 7 veljeksestä nelosen puikoilla, enkä Nallesta kuten Novitan syksyn 2005 nuorisoliitteessä olleessa ohjeessa oli. Silmukoita pipossa oli 93 ja mallikuviota madalsin kuutisen kerrosta.



Tein myös kavennukset huomattavan paljon nopeammin kuin ohjeessa, ehkä joku 12 krs yhteensä. On ihan pakko kehua, että pipo on ainakin omassa päässä tosi hyvän tuntuinen. Tyyli ei ehkä ihan osu kohdalle, muuten voisin pitää pipon itsekin!

Tupperin kippo kertoi olevansa hyvä pingotusalusta, tämä vinkiksi Katjalle, joka suunnitteli joku aika sitten kaalikerää vastaavaan virkaan.



Kertokaapa teenkö vielä kirjailut tuolla keltaisella? Muuta lankaa en aio hankkia, koska en käytä keltaista mihinkään. Ja taustaksi voin mainita, että neula pysyy kädessäni kehnosti, joten tulos epäilyttää.

10.10.2006

"Trättrii!"

Taapero rakastaa traktoreita (otsikossa siis taaperon versio ko. sanasta) ja mitä muuta äiti voi tehdä kuin neuloa sukat ja koristella ne traktorilla ja peräkärryllä. Toisessa sukassa on tosiaan peräkärry, ei lietevaunu, vaikka siltä se melkein enemmän näyttää!



Alkuun taapero oli sitä mieltä, että kyseessä on taas lapaset, mutta kelpasi ne sentään jalkaankin.



Sukat on sillä perinteisellä mallilla tehdyt. Lanka Nalle Coloria ja puikot 3mm.

Edit: Anteeksi kun haamutan, mutta vastaan tähän Susannalle, että traktorin kuva on ihan omaa suunnittelua. Mallina taaperon lelutraktorit + kuva veljen traktorista. Kärry puhtaasti omasta päästä, nimim. maatilan tyttö :o)

Kiitos blogikoiran paranemistoivotuksista kommentoineille; toipilas voi vatsansa puolesta edelleen mainiosti. Niskat valitettavasti renkkaa ja kipuilee öisin, lääkitystä saa antaa reilusti ennenkuin tepsii. :(

7.10.2006

Puavo ja sen veljmies



Toistaiseksi nimetön veljmies syntyi viime viikolla. Hän on Puavon tapaan liki 100% villainen, puserolanka on Pirttiläistä ja pupulanka tuntematonta villalankaa varastojeni kätköistä. Laitoin veljmieheen pupulangan kaksinkerroin, sen vuoksi kokoero on noinkin suuri.



Edellisessä postauksesta unohtui esitellä miten tein pupun jalat. Monien muiden tavoin käytin Marjan pyöröneuleohjetta, mutta aloitin jalat kahdeksikkoaloituksella (ks. esim. Ullan ohjeet) ja tuolleen minusta koivista tuli siistit.



Ekassa pupussa tein kädet nostamalla silmukat hihansuista, mutta tässä toisessa tein kahdeksikkoaloituksen myös käsiin. Koska pupun täyttäminen on osoittautunut yllättävän vaikeaksi, täyttelin pupua tällä kertaa vielä enemmän samalla kun neuloin. Jalat heti kun oli housuosa valmis, kädet ennen ompelua ja kroppa myös ennen käsien ompelua.



Mies tilasi taaperolle lapaset, kun ei kuulemma lapsella ole syyskäsineitä. Miten se onkin niin nihkeää pitää omat joukot neuleissa, kun mieluiten tekee ihanuuksia toisten lapsille, oma saa sitten tyytyä sutaisuihin... Ja juu, peukalot on mun kompastuskiveni, teoriassa osaan, mutta sopiva silmukkamäärä on aina kateissa. ;)



Edellisen postauksen Puavo-nimi tuntui viime viikolla enteeltä. Paavo oli näet sen eläinlääkärin nimi, joka pelasti blogikoira P:n hengen. Tanskandogeilla, kuten muillakin syvärintaisilla koiraroduilla, on nimittäin riski saada vatsalaukunkiertymä ja se oli koitua P:n kohtaloksi. Ja kaikkihan me tiedämme, että kun jotain tällaista on tapahtumassa, se ei käy virka-aikaan. Sen sijaan se tapahtuu, kun olet kotona ainoana aikuisena miehen ollessa iltavuorossa, saat juuri taaperon nukahtamaan yöunille ja olet raskaana viikolla 34+.

Kaikista em. seikoista johtuen on suoranainen ihme, että koira on yhä hengissä. Aikaa oireiden huomaamisesta leikkauspöydälle meni kuitenkin 1,5 h ja tuossa ajassa on jo suuri riski sille, että koira kuolee käsiin. Onneksi sattui päivystävä lääkäri, joka suostui leikkaamaan ja oli vapaana siten, että odottelimme vain parikymmentä minuttia edellisen operaation päättymistä.

Nyt kun tapauksesta on pian 2 viikkoa, alan huokaista helpotuksesta. Koira on pirteä ja syö halukkaasti, mutta on laihtunut paljon, koska ruokinnan kanssa on oltava todella tarkkana ja tokihan operaatiokin oli niin iso, että vie veronsa (leikkaus kesti 2 tuntia: perna poistettiin ja vatsalaukku tyhjennettiin). Toki riski uusiutumiselle on iso, mutta jokainen päivä tämän 7-vuotiaan rouvan kanssa on voitto. Kiitos Paavo!

24.9.2006

Puavo



Tässä on Puavo (ei-savolaisten kielellä siis Paavo). Puavo saa joku päivä vielä kaverin ja matkustaa sitten ensin Kuopion konttiin ja sieltä Tampereelle. Puavo koostuu miltei 100% villasta, vain kaulahuivi on Nallea. Kun Puavo valmistui, ajattelin että kylläpäs se näyttää tutulta. No vilkaiskaapas vaikka tuolta sivupalkista apupupu-nappia, olisko mitään yhtäläisyyttä?? Taapero testasi pupua "pompii" ja "itsuu" ja hymyili kun pupun kasvot valmistuivat: eiköhän Puavosta ole maailmallekin kerran herra 1 v 8kk oli tyytyväinen.



Taaperosta puheenollen, on se hyvä että lapsella on tarkat silmät. Muutama puikko oli pudonnut lattialle huomaamattani ja taaperohan ne löysi ennenkuin itse ehdin niitä kaivata. Kädet oli varattuna Puavon neulomiseen, joten taapero löysi sopivan tason mihin puikot laittaa. Meinaakohan tämä sitä, että mulla on kohtalaisen iso maha jo?!



Molemmat neulatyynyt on nyt valmiina. Neliö kiersi uudelleen täytettynä 40 asteen pesun ja on jo paljon parempi. Samoin kassista on toiveita tulla jotakin, mutta palataan siihen myöhemmin.

29.8.2006

Pikasukat



Tajusin että syksy lähestyy, eikä taaperolla ole vieläkään äidin neulomia villasukkia. Sukellus lankavarastoon tuotti tuloksena vanhaa seiskaveikkaa, vieläkö muistatte aikaa ennen pätkävärjättyä tai raitalankaa? Rumaa, mutta saa kelvata, taapero ei ole vielä vaatteistaan järin kiinnostunut.



Kuvia piti ottaa muutama ennenkuin tuli jotain julkaisukelpoista, pikasukat siis myös muuten kuin valmistumisnopeutensa puolesta. Tein nämä baudelaire-sukkien innoittamana kahdeksikko aloituksella ja samaisella kantapäällä. Kantapään arviointi onnistui aika kivasti tälläkin kertaa, ehkä hieman liian aikaisin aloitin lisäykset, mutta korjasin sitä sitten muualta.

Ai niin, aloittaessani sukkia huomasin, että hongkongilaisista 3,5 mm puikoista yksi on kokoa 3 mm, vaikka painatus puikossa kertoi muuta. Kokeilin huvikseni reklamoida, vaikka kaupasta oli jo useampi viikko. Vastaus tuli samana päivänä ja puikot tänään, siis noin viikossa jälleen! Hyvää palvelua todellakin.

Jos muu kuin vauvojen kestoilu ällöttää, voit lopettaa lukemisen tähän.



Ompelin viimein muutaman kestopikkuhousunsuojan. Koska kuulun kuppeilijoihin, en innostu muusta kestoilusta enkä tiedä innostuisinko muutenkaan, mutta nuo phs:t vaikuttaa tosi mukavilta, eivätpähän ainakaan hiosta kuten kertakäyttöiset mallit!
Phs:t on tehty vaippakankaiden jämistä. Kahdessa on Ressu-flanellia, sisällä froteeta ja ulkopinnassa sherpaa. Ressujen alla on sherpa+joustofrotee ja viimeisessä pelkkää joustofroteeta, jonka ompelu ei muuten onnistu minulta siististi. Saumurikin olisi ihan kiva, mutta näillä ompelumäärillä tuo ikivanha ompelukone riittänee.

Blogger on muuten oikutellut ihan mahdottomasti, tämä on jo kolmas llta kun yritän postata. En meinaa päästä koko sivustolla, mutta kuvien lataaminen on onnistunut moitteettomasti, jos sivuille pääsen.

24.8.2006

Baudelaire

Hemmetin Picasa! Kokeilin Blog this -nappia ja sain tehtyä kätevästi postauksen suoraan sen kautta. Niin kätevästi, että postaus katosi samantien kun sen lähetti, eikä ilmestynyt minnekään. Äly ei tietysti sanonut, että olisi voinut edes kopioida tekstin ennenkuin lähetti sen. Toimiikohan tuo kenelläkään muulla?


Jokatapauksessa asiaan, Baudelaire -sukat siis valmistuivat muutama päivä sitten. Vaikka itse sanonkin niin niistä tuli ihanat! Inhoan löpsöttäviä villasukkia ja kärjestä aloittaminen tuntuu ratkaisevan sen ongelman. Toinen apukeino taitaa olla Novitan lankojen välttäminen...



Villasukka on muuten tehnyt ohjeesta käännöksen, josta oli erityisesti iloa kantapäätä tehdessäni. Tuo kantapäämalli on muuten minusta tiimalasiakin mukavampi, istuvuus on ihan huippuluokkaa.



Lankana on Hjätegarnin Sock ja menekki 2,5 mm puikoilla tehtynä vain 50g! Tuota lankaa on pakko hankkia lisää. Itseasiassa miekkonen tilasi jo noista itselleenkin sukat, joten kai tässä on ihan pakko raahautua lankakauppaan joku päivä. ;o)
Alkuperäiseen ohjeeseen nähden vähensin terästä silmukoita muistaakseni 6 ja sovelsin kantapään sopivaksi tälle määrälle. Varressa on sitten mallikuvion vuoksi normaali määrä silmukoita. Lisäksi muutin mallikuvion kavennusten paikat, jolloin lehtikuviossa ei tule "hyppäystä" reunassa. Päättelynkin tein perinteisellä tavalla, ommellusta versiosta ei tullut siisti. Löysä kyllä, mutta en osannut tehdä sitä kauniisti.

6.7.2006

Taaperon myssy

Olen viime vuosien aikana neulonut aika monta vauvan tai pienen lapsen vaatekappaletta. Mutta kun tarkemmin mietin, niin aina ne ovat menneet lahjaksi. Ennenkuin taaperoa edes odotin neuloin kyllä yhden kevyen villapuvun, mutta sitä ei tullut taaperolla käytettyä.

Mutta nyt on puute korjattu ja suutarin lapsella on kengät tai siis myssy. Viikonloppuna menemme häihin ja juhla-asun kanssa autohattu näyttäisi aika typerältä, joten Suvi-lanka muotoutui pikkumyssyksi. Mallikuvio on Lesley Stanfieldin Kauneimmista neulemalleista. Tosin hatun tarve taitaa olla aika minimaalinen mikäli ennusteiden 30 lämpöastetta toteutuu!

14.6.2006

Valmis huivi



Ta-daa, tässä se viimein on ja sain nyt jopa kuvatkin otettua! Ylimmästä kuvasta näkyy hyvin miten puikkokoon kasvattaminen vaikuttaa huivin muotoon. Huivista tulee hauskasti aaltoileva kolmiomallin sijaan.



Pingotus tekee pitsihuiville ihmeitä ja olen ihan haltioissani siitä miten ilmavan kevyt huivista tuli. Silti uskoisin sen lämmittävän mukavasti viileinä kesäiltoina.



Oli tarkoitus ottaa ihania kesäkuvia ulkoa huivin kera, mutta tuossa tuulessa suunnitelma kariutui. Sitä paitsi nyt taitaa olla viisainta sulkea konekin, ukkosenjyrinää kuvittelen kuulevani.

Niin ja mainitsenpas vielä, että olen ihan hirmuisen hyvällä tuulella: Tänään näin rakenneultrassa suloisen ihanan vauvelin masussani. :) Kohta paukkuu puolivälikin jo!

7.6.2006

Jotain valmista


Minun on jo pitkään tehnyt mieli tehdä Helmi-myssy, mutta sopivat käyttäjät syntyivät vasta viime kuussa. Ystävän kaksostytöille lähtee postiin nuo lilat Ericasta tehdyt myssyt. Valkoinen on Novitan Chenillestä tehty testiversio, jossa ei mallitilkkua tunnettu ja koosta tuli vähintääkin jättimäinen. Muutin kahteen myssyyn myös mallineuleen kuvion mielestäni kivemmaksi ja samalla myös nurjalla puolella sai keskittyä vain nurjan neulomiseen. Raskausdementiasta kärsivälle tästä oli kovasti apua!

Muutakin on vihdoin valmistunut, kuvia tulee kunhan saan kameran käsiini. Ja Mari kiitos haasteesta, mutta viitaten tuohon raskausdementiaan, jätän tarinan kasaamisen väliin!

6.4.2006

Välityö

Rehellisesti sanoen huivin neulominen kyllästyttää! Olisi edes jotain vaihtelua tuossa kuviossa, mutta ehei. Tuota samaa reikien ja kavennusten sekasotkua vaan. Laskin, että puikolla on noin 300 silmukkaa ja loppu ei vielä edes häämötä. Vaihdoin sentään jo puikkokoon isommaksi eli 3 mm:n ja tarkoitus on vaihtaa muutaman sentin päästä vielä 3,5mm:n puikkoihin.

Ai niin, kiitos muuten kaikille kommentoijille! Oli hauskaa lukea noin monta kommenttia!

Tässä välissä tein kuitenkin Vaakan Taaperokassiin pikku lapaset. (Nalle lankaa ja puikkoina ekaa kertaa bambupuikot, ah ihanuutta!)



Kuvaakin olisi ollut tarjolla useita päiviä sitten, mutta rakas mieheni hankki meille uuden digikameran. Mikäs siinä, onhan tuo hieno lelu (tosin entisessä ei ollut mitään vikaa - ainakaan minun mielestäni). Nyt vain pitäisi uusia tietokonekin, koska tämä viime vuosituhannelta oleva rakkine ei jaksa pyörittää noin isoja tiedostoja ja kamerassa on se ärsyttävä puoli, että koneeseen asennetaan vain ajuri, jolla kone käsittelee sitä ulkoisena levynä. Edellinen kamera sentään osasi purkaa tietyt halutut kuvat sopivaan hakemistoon, mutta eihän tällä sellaista voi tehdä. Grrr... Niinpä tätä vanhaa koneparkaa on rääkätty kymmenillä uudelleenkäynnistyksillä viime päivien aikana ja kuvien siirto onnistuu siis vain kaksi kuvaa kerrallaan kopioiden. Tekniikka on sitten ihanaa!

Ehkä lopetan tämän yltiöpositiivisen postaukseni tähän, ensi kerralla pirteämmissä tunnelmissa toivottavasti. ;o)

28.2.2006

Luistinsukat pikkuneidille

Valmista tuli! Kiitos Kristel ja Helminalle lankatarjouksesta, ihana huomata miten avuliaita ihmisiä löytyy neulebloggaajista! Ehdin kuitenkin jo purkaa suuren osan toisesta sukasta, sillä huomasin pitsineuleessa virheen, jota oli hankala korjata poimimalla. Lyhensin sitten molemmista sukista resoria ja vaihdoin vahvistetun kantapään tiimalasiversioon. Ensimmäistä kertaa tuli sitäkin harjoiteltua.
Lanka riitti oikein hyvin, itse asiassa sitä jäi hieman ylikin ja perfektionisti minussa pohtii, että varsista olisi saanut ehkä sentin pidemmät loppulangalla... :)



Sukat on siis Woolista, puikot 3,5 mm. Pitsineuleen mallin löysin Lesley Stanfieldin Kauneimmista neulemalleista ja se on ehkä yksi helpoimmista pitsineulemalleista, vaan silti virheen tekeminen on oikein mahdollista näköjään!

Jostain syystä nuo sukat muistuttavat minusta kaunoluistimia, joten nimesin ne luistinsukiksi. Ja jälleen kerran kuva ei tee oikeutta tuotteelle. Blogitaaperon yhteystyöhalu kuvattaessa oli jälleen nolla, mikä sinänsä on ymmärrettävää, sillä päiväunet jäivät tänään vain puoleen normaalista. Pitsineule ei puolestaan näytä miltään jos sitä ei venytä tarpeeksi.

Tilaamani merinosilkki on tullut! Yritän ehtiä hakea sen jo huomenna tai ylihuomenna, joten aivan pian pääsen neulomaan Aran Weight Victorian Lace Shawl:ia, olen nähnyt siitä jo untakin monena yönä. Huivi tuleekin tarpeeseen, sillä ensi kesälle on tiedossa jo kahdet häät.

26.2.2006

Kypärämyssyt valmiina

Isillä ja pojalla on nyt samanlaiset myssyt, kelpaa käydä pulkkamäessä niinkuin tänäänkin.



Lankana on Novitan Aino ja puikot 5 mm. Kypärämyssyn ohje löytyy vaikkapa Käspaikan sivuilta. Miehen kokoon tosin tein muutaman kerroksen lisää keskimmäisiin suorakaiteesiin. Nyörejä en tehnyt, pitää harkita tekisinkö pojan myssyyn sellaiset, lankaa vielä olisi. Miehen koossa tuota Ainoa meni noin 1 kerä.

Tällä hetkellä hävityn jääkiekkomatsin lisäksi harmittaa langan loppuminen pikkutytön pitsisukista. Luonnonvalkoisen Woolin tarve olisi ollut ehkä 10 grammaa, mutta kun ei riitä niin ei riitä. :( Täytynee kaventaa nuo loppulangalla ja tehdä tytölle sukat jostain toisesta langasta.

23.2.2006

Vihreää vihreää vihreää

Lehmuksen vihreä wool alkaa tursua korvista ulos, mutta vielä sitä mokomaa on noin 45 grammaa jäljellä! Mutta nyt saa pohjoisen poika kevätasusteet käyttöönsä.



Otin mallia blogitaaperolla käytössä olleista lahjalapasista ja -hatusta. Tykkäsin tuosta mallista ihan hirmuisesti käytössä, on todella kivan napakka päähän ja suojaa korvat. Lisäksi lapaset pysyy kiristysnyörin takia hyvin paikallaan.
Asustesettiä esittelee nukke 80-luvulta. Neidin sääret on hieman vinksallaan, mutta blogitaapero hoitaa nukkea tästä huolimatta. Erityishuomiota - tosin hieman turhan kovakouraista sellaista, saavat nuken silmät.

Taustalla muuten miehen kukkaostoksia. Noista ruukuista tykkäsin myös kovasti, perheemme viherpeukaloa selvästi kutkuttaa kevään tulo. Poropeukalovaimo puolestaan on onnistunut tappamaan aika monta huonekasvia talven aikana, onneksi äidin loppumattomat kukkavarastot tulevat tänäkin vuonna apuun. :)

3.2.2006

V-pusero

Bloggaus on keskittynyt viime päivinä lukemiseen, mutta on tässä neulottukin. Blogikoira T:n tuhoama Wool-kerä muotoutuu muiden kaltaistensa puseroksi itselle. Malli on tuoreimmasta Novitasta, mutta minä neulon sen pyöröpuikoilla, koska vihaan saumojen ompelua ja niistä tulisi tässä paidassa minun tekemänä tosi rumat!



Moni muukin on valitellut Novitan tapaa kuvata paidat huonosti ja varsinkin nyt kun olen neulomassa pääntietä, asia taas ärsyttää. Olisi kiva nähdä miltä pääntie näyttää valmiina, eikä katsella blondin mallin hiuskiehkuroita! Melko yksinkertaisethan nuo kavennukset näyttävät ohjeen mukaan olevan, mutta silti... *puhisee itsekseen*