27.9.2009

Sukkia sukkia sukkia ja vähän muutakin

Aiemmin esitellyt säärystimet menivät siis erään palstan vaihtoon. Vaihdossa puolestaan sain tämän ihanan muovipussin kaavalla tehdyn kassin sekä rintakorun. Kiitos!


Toisen palstan (ai miten niin nettiriippuvainen?!) innoittamana puolestaan värjäsin äitiyspakkauksen kevyttoppapuvun Dylonilla. Puku on siis 2008 vuoden puku, alunperin vaaleansininen valkoisilla raidoilla. Värisävy oli muistaakseni Rosewood Red. Halusin oikeastaan kirkkaamman punaisen, mutta koskapa kaupassa ei sellaista ollut, niin värjäyskuumeen iskettyä piti tyytyä tuohon. Aika kiva tiilenpunainen sävy silti. Kuvassa näkyvä kypärämyssy oli luonnonvalkoista bambujoustofroteeta ja se sai pesussa tummemman sävyn.

Koneessa oli noin 600 grammaa vaatetta. Kuvasta puuttuu yksi kypärämyssy, pieni hattu ja toinen body. Hauska kokemus, tekisi mieli värjäillä kaikkea muutakin.



Joulusukat 2009- tempaukseen lähtee kaksi paria miesten sukkia. Seiskaveikkaa, 104 ja 114 grammaa, nelosen puikot ja koot noin 43 ja 44.

25.9.2009

Sukkia



Tulin oikeastaan vaan lisäämään blogiin napin Joulusukka 2009-projektiin, jossa neulotaan Kuopion laitosvanhuksille jalkojen lämmikettä, mutta esitellään nyt samalla viime viikkoiset sukat Nallesta. Toinen pari esikoiselle ja toinen tänään 1-vuotta täyttävälle Eetulle. Eetun sukissa lukee molemmissa nimi, meillä ei vaan ollut sopivan kokoista testijalkaa esittelemään kirjailua.

13.9.2009

Sukkasatoon jotain

Hillokellariin lisäsin tänään viimein satoa, Purosta neulotut säärystimet. Nämä on tehty erään foorumin vaihtoon, toivon ettei vaihtopari hoksaa käydä täällä, vaikkeivat yllätykset olekaan. Värinä Kanervikko ja alaosan jatkoin edellisen postauksen piposta jääneellä Ruskalla.


En tykkää kyllä oikein vieläkään. Tuo vaaleanvihreä raita ei sovi minusta väriin ollenkaan.
Puro-kokemusta on nyt neljän kerän verran. Solmuja ei sattunut, toisessa Kanervikossa lanka oli laadultaan huonompaa, kävi pätkän verran ohuena ja kerän alussa oli yksi ylimääräinen värisäie, josta olin Ravelrystä lukenut.

Tänään poikennut naapuri ihastui väriin täysillä ja jotenkin lipsautin suustani, että voin neuloa hänellekin. Purosta ei siis päästä vielä eroon, vaikka niin vähän suunnittelin.

Mies lähtee lintumetsälle huomenna ja hänellä oli kuulemma tarve ohuille ja napakoille kynsikkäille. Käytin näihin vajaan kerän Wool Sävyä ja puikot oli 3mm. Tuli sopivat melkein omaankin käteen. Mies ei halunnut noihin "sormia" ollenkaan, joten väleihin on vain pujoteltu lankaa, jossa on solmuja vierivieressä. Neuloin kierretyillä silmukoilla, jotta kynsikkäät eivät löystyisi. Saa nähdä millaiset saa neuloa seuraavaksi.

2.9.2009

Garmisch


Ravelryn kautta löysin tämän ihanan ohjeen palmikkopipolle. Garmisch (pdf) miellytti heti silmää. Langaksi valikoitui Puro, varsinkin kun olin nähnyt Ravelryssä miltä Knittituden neuloma Side Cable Hat (rav link) näytti Purosta neulottuna.
Tiheys ei ihan täsmännyt, joten neuloin tämän nelosen puikoilla S/M koossa, saaden L-kokoisen pipon. Jätin myös 4 kerrosta neulomatta, koska pipo on aika korkea muutenkin. Tykkään piposta, mutta en ole ihan varma tykkäänkö Purosta. Väri on Ruska, josta otin välistä tumman violetin pois. Ihan tuonne pipon yläosaan sitä tuli vähän.

Puro on kerällä hirmuisen pehmeää, mutta neuloessa melko höttöistä ja karvoittuu äkkiä. Päässä tämä ei tunnu ollenkaan niin pehmeältä, ei varsinaisesti kutita, mutta ole kaikkein miellyttävimmän tuntuinen. En voisi kyllä neuloa Purosta paitaa, saati huivia. Esikoinen ilmoitti heti, että pipo kutittaa. Esikkoa tosin kutittaa merinoWoolkin, joten hänelle täytyy miettiä näköjään lankoja tarkemmin kuin muille perheenjäsenille.



Tätä palmikkokuviota kyllä rakastan ja luulenpa, että teen toisenkin pipon tällä mallilla yksivärisestä langasta, jotta kuvio pääsee oikeuksiinsa.

Niin se Sukkasato, toiset ovat jo tehneet valmiita sukkiakin. Minulla seisoo vieläkin molemmat kolmosen sukkapuikot toisessa työssä, täytyis kai skarpata...