22.1.2010

Pienen tytön myssy

Pieni pää oli kasvanut ja pakkasten paukkeeseen tarvittiin kiiruusti uusi hattu. Ensin ajattelin käyttää tuohon Kujeesta ostetun 220 Woolia, mutta varastossa oli pehmeämpää vaaleanpunaista, Jaeger Extra Fine Merino Arania (langan valmistus on lopetettu).

Mieluista mallia ei löytynyt Ravelrystäkään ja ajatus pikkupalmikosta myssyn resorissa muotoutui tällaiseksi.

Läpät neuloin jälkikäteen, jotta sain ne kohdistumaan parhaiten korvien kohdalle. Nyöriksi icordia ja kavennukset neljään osaan.
Nelosen puikot ja lankaa meni aika tarkkaan yksi 50g:n pallukka, 44 grammaa kertoi vaaka.

Pelkkä mittanauha ei auttanut mallia pysymään aloillaan kuvan ottamisen aikana, mutta isoveljen ystävällisellä avustuksella neiti istui parisen sekunttia tuijottamatta kameraa kohti.


Syksyllä naapuri ihastui näihin säärystimiin ja lupasin neuloa hänellekin samanlaiset. Sain langat häneltä vasta nyt, mutta isoilla puikoilla lanka neuloutui mukavan nopeasti. Näissä ei siis mitään ihmeellistä, pituutta reilut 40cm. Nelosen puikot, silmukoita 60 ja lankaa kului 144g.

Kuvausapuna jälleen esikoinen, joka miesgeenin omaavana ei tietenkään osannut vinkata, että säärystimet voisi asetellä siistimminkin jalkaansa. No joo, ei ehkä viisivuotiaan tarvitse osata sellaista ajatella, kun ei tuo yli kolmekymppinenkään siihen pysty...

11.1.2010

Ihanuuslankavaroitus

Kävin tänään shoppailemassa lähilankakaupassani.



Shibui Knit Sock Honey.



Araucania Ranco.


Cascade 220 Wool.


Zauberball Mustaviinimarja.

Olishan sinne saanut enemmänkin rahaa tuhlattua, mutta josko näillä taas pärjäis. Menkääpä muutkin ostoksille Lankakauppa Kujeen puotiin, virtuaalisesti tai paikan päälle. Tämä siis vailla kytkyä, mutta sillä taka-ajatuksella, että nuo ihanuudet pysyvät minunkin saatavilla.


Pitäiskö tämä nyt sitten otsikoida "paluu maanpinnalle" vai "vuoden rumin projekti"? Pirtin kehräämön kakkoslaadun karstalankoja ja niistä ranteenlämmittimet miehelle. Metsästys/kalastus-käyttöön ja toimivat kuulemma niin, että ne saa vetäistyä nopeasti lämmittämään pakkasella. Sitten kun taas tarvitsee saada sormet esille, ne voi kääntää kaksinkerroin ranteeseen.

Ajattelin aloittaa tilastoimaan tälle vuodelle kuluneen langan määrän. Saldo siis ranteenlämmittimien osalta 116g.

9.1.2010

Nuutin päivää odotellessa

Edellisessä postauksessa uhkailin, että kuusi lentää ennen loppiaista. Mutta mokoma alkoi työntämään uutta kasvustoa ja eihän sitä ole raskinut vieläkään kantaa ulos.

Pojat 5v. ja 3v. tosin ennakoivat asian ilmoittamalla aatonaattona, että kun kuusta kastelee, se alkaa kasvaa. Siitä saivat viisaat vanhemmat nenälleen, kun koitimme väittää ettei se kuusi kasvamaan ala. Oma äitini muisteli, että joskus on lapsuuden kodissa joulukuusi kasvattanut silmuja, mutta aika harvinaista se taitaa olla.

Jouluaskarteluista jäi into päälle ja leikkasin muutamia lumitähtiä. Kouluaikana niitä tehtiin silkkipaperista ja uitettiin steariinissa, että kovettuivat. Jostain blogista huomasin, että tähdet voisi päällystää kontaktimuovilla. Kontaktointia helpompi tapa on laminointi ja niinpä näistä tulikin aika hauskat ja toivoakseni myös kestävät.