30.7.2012

Groove

Kesäkö lie laiskistuttanut bloggaajan, mutta tässä vihdoin blogikiinkin esille retriittineuleena ollut Groove. Valmistui noin kuukausi sitten, odotteli päättelyäkin pitkään ja kuvaaminenkin laiskotti.


Lankana Cascade Heritage 150 eli sitä paksumpaa. Mukavan pehmoinen lanka, mutta tahtoo nyppääntyä aika äkkiä.

Lisäsin toistoja huivin kakkos- ja kolmososiin, koska lanka oli paljon ohjetta ohuempaa. Alussa en myöskään tajunnut että palmikot kannattaa kiristää kunnolla eikä jättää langanjuoksuja löysiksi. Näyttää rumalta, mutta piiloutuu käytettäessä.

Tein icordin ohjeesta poiketen päävärillä, enkä kontrastivärillä. Tuli parempi noin (kiitos vaan Villaviidakon Emmalle mielipiteestä).

Lopputulokseen en ole niin tyytyväinen kuin toivoin alunperin. Tai sitten en vaan osaa oikein pujotella tätä kivasti, vaikka vaihtoehtoja olisi paljon. Mutta ehkä opin syksyn tullessa kun tarvetta taas on.

Neuloja on muutenkin lomaillut, ei ole paljon puikkoja jaksanut heilutella. Vietimme 10 päivää autossa lomaillen Ruotsissa ja Tanskassa ja nyt on sitten toivuttu siltä reissulta. Matkaraporttia ehkä tuonnempana, kun vaan jaksan perkata kaikki kuvat läpi.