Pata porisee

Viime vuonna väripatani jäi mottiin polttopuiden taakse, eikä ollut niin suurta paloa värjäykseen, että olisin sitä sieltä alkanut järjestellä pois.

Tänä vuonna padan paikka vaihtui kasvimaan viereen ja keittelin reilu viikko sitten raparperinlehti soppaa. Keräsin äidiltä muovikassillisen isoja lehtiä ja ne odottelivat pari päivää, että ehdin tarttua toimeen.

Arvelin saavani jotain keltavihreää, mutta sieltähän tulikin ihan kunnon vihreää. Tuossa kuvassa näyttää paljon hailakammalta kuin luonnossa. Ei lainkaan hullummin, minulla oli varmaan niin paljon niitä lehtiä, että väriä irtosi noin reilusti.

Eilen sitten sain Emman ja Ninzin kylään. Nemesian anoppi ilahdutti meitä taas kuivatuilla sienillä, samettijalkoja tällä kertaa. Puretimme langat aluksi alunalla ja sitten loppuun lisättiin rautaa. Olin laittanut ruosteista rautalankaa etikkavesiseokseen pariksi päiväksi ja se vesi lisättiin viimeiseksi vartiksi pataan. Liemi sakeni jännästi heti puretteen lisäämisen jälkeen ja värit tummenivat.

Kuvassa vasemmalla nemesian suomenlampaan villaa, keskellä minun Kuje sukkalankaa ja oikealla Ninzin Sisua. Langat ovat tässä kuvassa vielä ihan märkiä.

Lopuksi vertailua, vasemmalla samettijalkalankaa ja oikealla raparperilankaa. Kasvivärjättyjä alkaa olla eri väreissä melkoinen keko, mitähän noista tekisikään...

Indian Feathers

Keskimmäisen kummi täytti pyöreitä, mutta hän karkasi alkukesästä varsinaiseksi juhlapäiväksi perheen kera etelään. Halusin kuitenkin muistaa jollakin pienellä. Tuumailtiin sopivaa värimakua miehen kanssa ja tarvittiinpa siinä vähän chattiapua ystävänkin kanssa.

Kannatti tuumailla, saaja oli oikeasti ilahtunut huivista ja kehui värejä, sekä sitä, että malli on suht pelkistetty eikä mikään pitsihörhellys. Olipa palkitsevaa saada näin ilahtunutta palautetta!

 Malli on Indian Feathers Ravelrystä. Jätin nypyt pois enkä laittanut edes helmiä juuri pelkistämisen vuoksi. Toisaalta epäilin myös, että neulomisen kanssa voisi tulla kiire. Loppujen lopuksi saatiin sovittua kyläily vasta tälle päivälle, mutta joskus on mukava olla reilusti ajoissakin.

Laitoin langan kaksinkertaiseksi ja neuloin 3,5mm puikoilla. Tuli sopivan ilmava silti. Lanka on Wetterhoffin Veeraa eli pitsivahvuista. Tulipahan sillekin langalle taas käyttöä. Neuloin toisesta omistamastani vyyhdistä Mysteerihuivi Swan Laken ja toinen vyyhti on odottanut useamman vuoden sopivaa kohdetta. Joskus hamsterointi ei ole laisinkaa niin huono juttu. (seliseli)

Poseerauskuvista kiitos kuopukselle, joka oli tehtävästä kovin ilahtunut.

Kappas vain blogikoira ui! No okei, huijasin. Se piti kantaa veteen ja se oli perinjuurin loukkaantunut moisesta. Jatkamme harjoittelua, ei nimittäin edes paistetut lohen jämät saaneet koiraa uimaan oma-aloitteisesti.

Mittatilauspolvarit

Mullapa on uudet sukat ja niistä tuli kerrassaan ihanat! Käytin ensimmäistä kertaa Ullan Mittatilauspolvareiden kovasti kehuttua ohjetta ja totta tosiaan, ohje on mitä mainioin. Sukkien lanka on siis Ammaxilta peräisin olevasta yllärikerästä. Joku oli jaksanut pistää langan todellakin kunnolla pätkiksi, niin että raitaa syntyi herkkuväreistä ja neulominen ei käynyt tylsäksi.

 

Kuvien ottaminen viivästyi näiden helteiden takia, mutta iltamyöhällä menin urhoollisesti itikoiden syötäväksi ja lapset räpsivät kuvia miehen ollessa töissä. Ei jostain syystä houkuttanut kiskoa jalkaan polvisukkia kuvausta varten. Huomaathan myös yläkuvan kesäsääret, naarmuilla ja mustelmilla. Kävin vähän istuttamassa koivuntaimia tuonne takapihan ryteikköön. Homma jäi mukavasti kesken ja kun ennusteita katsoo, niin ei ainakaan yhtään paremmassa kelissä sitä pääse jatkamaan.

Sukat on neulottu 2mm puikoilla ja vaikka sisäinen perfektionistini harkitsi hetken langanpäiden päättelemistä, muistin, että se yks sukkagurukaan ei ollut päätellyt ja perustelutkin oli varsin mainiot. Niin että en minäkään viitsinyt.

Yllärisukkiin käytin 115g grammaa lankaa. Tein sukkia niin pitkälle kuin yllärikerästä riitti ja sitten otin mustaa omasta varastosta ja neuloin sen mukaan mustaa ohutta kuminauhaa. Vaikuttaa pahasti siltä, ettei pito silti riitä, vaan pitää kehitellä jotain.

Sukkien kanssa päässä alkaa soida "kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun" ja tekee mieli vähän hypähdellä sinne ja tänne. Ehkä nämä eivät ole parhaimmat työsukat, mutta aivan varmasti tulevat olemaan yhdet lempisukistani.

Sukat on siis kuvattu ilta-auringon valossa, joten kuvat on ylivalottuneita. Ekassa kuvassa värit on ehkä lähimpänä totuutta.