Viimeiselle Tourin etapille uumoiltiin onteloneuletta ja sitähän sieltä tuli runsain mitoin.
Aiemmin olen neulonut onteloa yhden pipon aloituksen ja se alku makaa ufoutuneena käsityökorissa. Perusidea kuitenkin oli selvillä ennen kisaa.
Paksut sukat kesähelteillä eivät kyllä motivoineet neulomaan yhtään! 116 grammaa Fabelia näihin sukkiin upposi 2mm puikoilla.
Sukkia voi siis pitää kumminpäin tahtoo tai vaikka pari puolena, jos siltä sattuu tuntumaan. Ei luulis näillä sukilla paleltavan koskaan sisätiloissa. Kenkään ovat kuitenkin turhan paksut.
Sukkiin sai valita kolmesta erilaisesta kaaviosta mieluiset kuviot. Oravat olisi olleet kyllä hauskoja varteen, mutta siinä vaiheessa totesin, että nyt menen rimaa hipoen, kunhan saan vaan jonkun kuvion tehtyä ja sukat hyväksyttyä.
Kisa vei mehut myös bloggaamisen suhteen ja säiden muututtua sateiseksi, ei ollut intoa enää kuvatakaan. Nyt sitten ryhdistäydyin sen verran, että keskimmäisen kanassa näitä kuvailtiin.
Yöllä otetut kuvat kun on tätä laatua! Näkyy tästä kuitenkin erilainen kantapää ja sukathan oli siis aloitettu kärjestä alkaen.
Koko kisan lopputuloksena oli 24. sija, johon olen todella tyytyväinen ja yllättynyt. Toki jos kisassa laskettaisiin kokonaispisteet, olisin monta pykälää alempana, mutta tässä on ideana tehdä kaikki mallit ja parhaat sijoitukset saivat siis kaikki etapit suorittaneet. Kutosetapin sai neulottua 55 neulojaa ja vähintään yhden pisteen saaneita oli 291 kappaletta koko kisassa.
Ensi vuonna kai sitten taas, koska olihan tää nyt hauskaa! Opin monta uutta juttua, sain kivojakin ohjeita ja parasta oli yhteishenki suomalaisten neulojien kesken. Unohtamatta pääasiaa eli hyväntekeväisyyttä Lääkärit ilman rajoja- järjestöä tukemalla.