28.4.2015

Kierojen puikkojen Villit viinit

TiiQ suunnitteli pyynnöstä retriittiä varten jotain niin kieroa ja jotain mahtavaa! Syntyi pyöröneuleintarsialla neulottavat Villiviini- sukat, joista tykkään ihan mahdottomasti. Ensireaktion jälkeen tajusin, että eihän nämä niin vaikeat olekaan. Hidasta pyörittelyä, mutta tulos on sen arvoinen.

Sukkaohje oli lahja osallistujille ja järjestäjänä sainkin ohjeen käsiini hyvissä ajoin. Totesin, että pakko aloittaa ennen retriittiä, koska siellä en kykene älylliseen toimintaan (mikä tuli todistettua neulomalla siellä 120 kerrosta ainaoikeaa huiviin!).


Kun pääsin alkuun, en malttanut lopettaa. Yksi sukka valmistui pääsiäisviikonlopun aikana. Seuraavan aloitus kesti ja tekemiseen osui myös työmatka sekä muuta ikävämpääkin mielen päälle, joten käsiala lienee siksi kiristynyt.


Viitakossa esittelin sukkiani ylpeänä, kunnes tajusimme, että toinen sukka on pienempi kuin toinen. Punnittaessa ero oli 2g, mutta se myös näkyi (ei tosin noin selvästi kuin kuva yllä antaa ymmärtää.) Fiksuna tyttönä laskin kerrosmäärät, enkä mitannut sukkia toisiinsa. Yleensä mulle ei ikinä käy niin, että käsiala muuttuisi oleellisesti toisen sukan kohdalla. Sukat sopivat jalkoihin ja pingotusta voisi tehostaa toisen kohdalla, joskin voisin myös neuloa muutaman ylimääräisen kerroksen kärkeen, jos viitsin purkaa kavennukset. Nähtäväksi jää viitsinkö.


Langat ovat itsevärjättyjä. Oranssi on todennäköisesti veriseitikin toinen jälkiväri, joka on käynyt krapin kanssa kylmävärjäyksessä. Vihreä puolestaa on lupiinilla värjättyä. Alunperin ajattelin, että värit voisi laittaa toisinpäin, mutta laiskuus voitti ja aloitin oranssilla, jota oli riittävästi valmiiksi kerittynä!



Pitsikuvio oli ihanan looginen ja sukat muutenkin taattua laatua, kaikki yksityiskohdat mietitty viimeisen päälle. Ohje tulee yleiseen jakoon Ravelryyn noin puolen vuoden päästä. 

Kuvista kaunis kiitos Neulistille!

Niin se retriitti. Oli mahtavaa jälleen kerran, ei sitä oikein voi edes sanoin kuvata, se täytyy kokea. Lankavarastoni kutistui, mutta vaihtui mukavampaan suuntaan. Eli periaatteessa 8kk kestänyt lankalakko on yhä voimassa, joskin ostin lankaa ensimmäistä kertaa sitten elokuun alun.

Kieroista puikoista voi lukea jo nyt lisää ainakin Emman, Miin, Iikun ja Ninzin blogeista ja eiköhän päivityksiä putkahtale muihinkin blogeihin jossain välissä.

5.4.2015

Pannukakkulapaset

Kummityttö täytti kolme ja arvelin, että uudet lapaset voisivat olla paikallaan. Edelliset taisin neuloa noin vuoden ikäiselle. Löysin Ravelryn kautta kivan lapasohjeen, Pat A Cake-mittens. Luin sen mielessäni koko ajan pancake-mittens ja vasta kun lisäsin projektin Ravelryyn tajusin lukea kunnolla,


Auringonkeltaiset WM pure:sta neulotut lapaset painoivat vain 25 g. On tuo Wollmeise vaan riittoisaa lankaa. Väri on Safran ja käytin ranteeseen 3mm ja käteen 2,5mm puikkoja. Hassusti näin päin, mutta sillä tavoin tuli mielestäni just hyvät.



Etsin netistä mittakaavaa kolmevuotiaan käden koosta, mutta lopulta kyselin mittausapua ja sainkin Ninziltä tosi tarkat mitat ja sopivat lapaset tuli. Kiitos vielä!

Ohje on siitä hauska, että samalla silmukkamäärällä neulotaan kaikki lapaset, mutta langan paksuudesta riippuen niistä tulee eri-ikäiselle hyvät. Minä taisin käyttää aika pitkälti ohjeen mukaisia silmukkamääriä, mutta pituutta piti lisätä rutkasti kämmeneen.