29.11.2012

Haaste

Kiitos kaikille Friika-kommenteista, neule alkoi näyttää omaankin silmään entistä paremmalta kun saa toisilta kehuja. :D

Tuikkuremu muisti haasteella, kiitos siitä. Lupasin palata asiaan heti kun netti toimii ja nythän se toimii. Eilinen valitus ja jurnutus tepsi, ainakin toistaiseksi!

Minä luistan sen verran, etten haasta ketään, mutta kerron kahdeksan satunnaista asiaa. Pakko luntata edelliset haasteet etten löpise samoja ja näköjään olen aika monta kertaa näitä jo kertoillut.

1. Asun maalla ja olen kotoisin maalta, siis ihan maatilalta eli lehmien lypsy sujuisi vieläkin. Taskurahoja olen tienannut lomittamalla vielä opiskeluvuosinakin.

2. Osaan viittoa vähäsen. Paino sanalla vähäsen. Siskoni äidinkieli on viittomakieli, mutta me kommunikoimme silti puhumalla.

3. Olen sairastanut selkärankareumaa kohta kymmenen vuotta. Tauti pysyy kuosissa vaihtelevasti, nyt oireilee taas nivelet ikävästi. Neulominen onneksi onnistuu, mutta nilkkaa polttaa taas.

4. Koirakuume on iskenyt takavasemmalta! Olemme olleet koirattomia puolisen vuotta.

5. Saan palkkaa mm. siitä, että väritän puuväreillä enkä ole ammatissani tekemisissä lasten kanssa. Pääosin istun kyllä tietokoneen ääressä.

6. Blogini täyttää pian 7 vuotta.

7. Minulla on 5 kummilasta. Vanhin on pian 18 ja nuorin alle vuoden. Okei, aika järkyttävää, että vanhin kummilapsi on täysikäinen kohta. Ja itsehän olen vielä ihan nuori....

8. Pitiköhän tämä olla satunnaisten vai outojen asioiden kertomishaaste? No, kerron silti etten ole Facebookissa, en ole koskaan ollutkaan enkä sinne kaipaa. Saa nähdä miten sitten kun lapset alkavat olla siinä iässä, pitääkö liittyä mukaan valvontamielessä. Joskin kaipa sitten on joku ihan toisenlainen systeemi, johon "kaikki" kuuluvat.

Blogeissa on pyörinyt myös kuuden kesäkuvan haaste, olipa tää ihmeen kivaa. Näistä kuvista kyllä menee copyrightit miehelle, joka siellä kameran toisella puolella yleensä on.







28.11.2012

Friika


Friikaan ihastuin heti kun pääsin näkemään Kaikki lähti lapasesta- kirjan neuleita. Sopivaa lankaakin oli jemmattu varastossa monta vuotta. Joskin ei tätä nyt samanlaisesta laatulangasta tullut tehtyä kuin kirjassa, mutta palmikkoneuletta olin tuosta Karnaluksin tuliaisesta alunperinkin suunnitellut. Lanka on siis Lane Cervinia Calzetteriaa.


Joskus kuukausi sitten sain neuleen valmiiksi, mutta sovittaessa alkoi ahdistaa, ihan kirjaimellisesti. Jätin siis työn sivuun odottelemaan aikaa parempaa. Neuloin samasta langasta Arkadian Ullat ja nakkasin ne huolettomasti pesuun neljään kymppiin. Lanka löystyi ja pehmeni huomattavasti. Sukat on onneksi yhä käyttökelpoiset, lähinnä varret löystyi hitusen liikaa. Mutta tästä sain kuningasidean Friikaa ajatellen. Päättelin langat ja tuuppasin neuleen pesuun. Ronskisti vaan neljäänkymppiin ja normilinkous päälle. No jaa, vähensin kyllä kierroksia kuitenkin.

Pingotusta kehiin ja tulihan tästä ihan käyttökelpoinen. Ensi kerralla pitää vaan muistaa, että jos on hankkinut pysyviä kiloja raskauksien jälkeen, ei välttämättä kannata valita mallia, joka on tyköistuva.

Neuloin tämän melkein ohjeen mukaan. Vyötärölisäykset aloitin aiemmin ja neuloin myös kaula-aukon avarammaksi eli tein korkeutta lisää muutaman sentin. Lankaa kului 450g ja puikot oli 3mm.

Käytäntö näyttää miten paljon tulee pidettyä, jonkun sopivan paidan tarvitsee kyllä alle, sillä niskasta tämä lanka kutittaa minua, joka en kauheasti perusvillalangoille yleensä kutia. Käsivarrethan tällaisessa mallissa paleltuu, joten siksikin aluspaita olisi ihan hyvä juttu.

Kuvatessa tuli mieleen, että on tää aika kahjo harrastus. Jos olet tullut aamu neljältä alkaneesta työvuorosta ja sulla on vain pari tuntia aikaa nukkua ennenkuin nukkujan vuoro vaihtuu talossa, niin mitä teet. Painutko sänkyyn peiton alle, vai menetkö kenties 5 asteen pakkasessa ja kovassa tuulessa talosi parvekkeelle palelemaan? Tuulee niin kovaa, että toisella jalalla pidät parvekkeen ovea kiinni ja koitat samalla ohjeistaa miestä, että katso nyt onko tää neule hyvin.

Toinen hulluus on siinä, että blogattava on, siitäkin huolimatta, että nettiyhteys on toista viikkoa jo modeeminopeuksissa. Äsken nopeus kävi ehkä kaksi minuuttia huippulukemissa, eli toisesta valitussoitosta taisi olla jotain hyötyä. Tarinan opetus, jos asut maalla, älä ota mokkulayhteyttä. Älä, vaikka kaikki toimisi testiaikana todella hyvin. Luota hitaaseen, mutta lähes aina toimivaan laajakaistayhteyteesi.

Nyt sitten jännitetään onnistuuko julkaisu...

26.11.2012

Kalpa-sukat


Mies on Kalpan kannattaja, ei fanaattinen fani, mutta tykkää käydä katsomassa pelejä silloin tällöin. Kun Novita värjäsi erän kalpankeltaista  seiskaveikkaa (ja kyllä, se on Kalpan keltaista ihan Novitankin mukaan) kävin ostamassa sitä kerän. Suunnittelin sukat Ullan Nimikkosukkien ohjeen avulla.
Sitten piti neuvoa salassa. Tässä vaiheessa oli hyötyä miehen vuorotyöstä. Ja vaikka tätä blogia lukee muutama saman talon palkkalistoilla oleva kollega voin tunnustaa neuloneeni myös hiljaisissa iltavuoroissa...

Päättelin langanpäät lauantai-iltana juuri ennen isäinpäivää. Hyvin ajoitettu siis. Tosiasiassa ne kyllä valmistui pari päivää aiemmin, mutta vetkuttelin tapani mukaan päättelyn kanssa.




Eilen kaivelin myös helmilaatikon esille pitkästä aikaa. Vuosi sitten Tampereen messuilta ostetut helmet työn alle, tänä vuonna en sitten ostanutkaan yhtään helmeä.

Punainen koru on itselleni (joku on taas trendeissä pari vuotta jäljessä!), pinkki kuopukselle, joskin pinkin pujotteli neiti itse, sommittelussa avustin.
Pojat halusivat myös omat rannekorut ja heidän annoin valita värit ja helmet vapaasti.

Näissä on 0,8mm joustolankaa, johon pienenkin oli helppo pujotella helmet. Tein solmut ja laitoin pikaliimaa, nyt vaan sopii toivoa että kestää käytössä.

17.11.2012

Matkalla messuille

Terveisiä bussista, Tampere lähestyy!


9.11.2012

Talvi yllätti neulojan

Tai ainakin melkein yllätti. Poikien kädet olivat kesän aikaan venähtäneet niin paljon, että uusille aluslapasille oli tarvetta. Herkkähipiäiselle esikoiselle en luullut löytäväni omista varastoista lankaa, mutta yllättäen Lanett osoittautuikin sopivaksi ja niinpä tein siitä lapaset. Jälleen kerran täydellinen peukalokiila, se intialainen. Ohje vaikka täältä.

Ja olivat esikoisen mieleen, kuten kuva osoittaa.


Keskimmäisen käsi on näköjään melkein yhtä iso, leveyden puolesta ainakin. Lanett pääsi jo vähiin, mutta lisäsin Onlinien jämiä. Kun lapaset olivat melkein valmiit esikoinen keksi, että nuohan on smurffilapaset. Toden totta, tuo siniturkoosi lanka on ihan smurffin väristä. Voisi siis sanoa, etteivät ole jämälapaset vaan suunnittelun tulos.
Mies kaipaili saapassukkia ja värillä ei kuulemma ollut väriä. Lanka loppui, joten lisäsin vähän hempeyttä kärkiin. Sukille tuli painoa silti vain 149g eli taas iski tämä novitalainen vaaka kehiin. Eipä ole millään mulla lankamerkillä noin säännöllisesti vajaita keriä oman empiirisen kokemukseni jälkeen.

No, taas on vajuutettu lankavarastoa yhteensä 201 grammalla (ei puhuta mitään siitä, että posti kiikutti vastikänään 300 grammaa lankaa...)

Edit: Jopas oli nopeaa kommentointia tuossa alla, siispä yleisön pyynnöstä tunnustukset ihan julkisesti esiin. Kuvat ei kyllä kerro vyyhtien todellista kauneutta, mutta sinnepäin. Kanssaneulojan stashistä nämä siis.



5.11.2012

Synttärit


Toivutaan tässä 6v-synttäriruljanssista, kaksi viikonloppua ja kaiken kruunasi eiliset kaverisynttärit, hyvin meni. Mutta onneksi seuraaviin synttäreihin on pari kuukautta aikaa toipua.
Käsitöistä lisää heti kun joku jaksaa kuvata.
(Onpa hassu tägätä tämä postaus arki-kriteerin alle..)

20.10.2012

Arkadian Ulla

TiiQ suunnitteli mysteerisukkamallin Ravelryn kuopiolaisille neulojille. Ihan paras mysteeri ikinä! Ohje oli hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen. Samalla sai oppia uuden tavan tehdä todella istuva kantapää.
Kuvat puhukoon puolestaan!



Minä neuloin sukat 2,5mm puikoilla, lanka (Lane Cervinia Calzetteria) oli hitusen ohjetta ohuempaa, mutta sukat sopivat 39 koon jalkaan hyvin. Jätin viimeisestä vihjeestä sukan etuosasta yhdet palmikot pois vaihtoehtoisen ohjeen mukaan.

Kuvista kiitos miehelle, joka jaksoi niitä räpsiä, vaikka tulikin juuri yövuorosta. Kerrankin aurinkoinen sää oli pakko käyttää hyväksi.

Kiitos myös kaikille sormikaspostauksen kommenteista!

14.10.2012

Meisi


Valmista! Siis Julia Müllerin Meisi- sormikkaat. Aloitin nämä vuosi sitten heinäkuussa ja projekti jäi roikkumaan muiden töiden kiilatessa ohi. Mutta nyt ne on valmiit ja niistä tuli ihanat! Istuvat ja mukavat, en ymmärrä miksi tuli vetkutettua näiden kanssa.


 Neuloin S-koossa ja valitsin puikoksi 1,5 milliset, koska käsialani on liian löysä. Kämmenosasta tuli just hyvä, riittävän napakka. Korkeutta piti lisätä niin, että tein lopulta L-koon korkuiset. Onneksi koon muutos oli helppoa. Samoin sormiin lisäsin leveyttä 1-2 silmukka per sormi. Magic looppina neuloin sormikkaat myös sormien osalta. Paljon helpompaa kuin sormikaspuikoilla, saati sukkapuikoilla.

 Kuvion neulominen vei aikaa ja uudelleen aloittaminen oli aina hidasta kun piti muistella mille kerrokselle jäin. Niin, merkitähän ei tietenkään voinut.


Ohje on selkeä ja viimeisen päälle mietitty, kaikki yksityiskohdat sopivat toisiinsa.


Lanka on Kujeesta ostattua Cascade Heritagea, se petrooli sävy, eikä sininen kuten kuvat antaa ymmärtää.

Jokohan aloittaisi toiset sormikkaat samalta suunnittelijalta? Ostin kolme ohjetta kahden hinnalla, mutta arvoin yhden ohjeen pois kaheliarpajaisissa. Guineveren ohje löytyisi ja räikeän vihreä WM Wasabi on huudellut käsityökorista kutsuvasti.

Ensin pitää viimeistellä kuitenkin mysteerisukat ja mieskin toivoi pitkästä aikaa perusvillasukkia. "Ilman turhia ripeloita" eli tylsää perusneuletta sitten vaan. (Saa tyytyä sitten seiskaveikkaan, nih!)

Syyslomaviikko on sujunut sairastuvassa. Lapset on nyt yskineet parisen viikkoa ja minä viikon. Jo toipumassa ollut esikoinen herätti yöllä kurkkukipuun ja kävi aamupäivällä oksentamassa. Ei sillä onneksi taida mahatautia olla, on yskiminen taisi vaan ärsyttää kurkkua tms. Olishan sen lyhyen lomansa voinut jotenkin muuten käyttää, varsinkin kun marraskuussa saa paiskia töitä olan takaa työkaverin ollessa pitkällä sairaslomalla ja parin muun lomalla.

Mutta kaiken valituksen jälkeen voin näyttää millaisen vaihtopaketin sain perjantaina piristämään arkea. Koko kotimatkan vilkuilin vaan etupenkille hymynaamalla paketin sisältöä. Kyse on siis kuopiolaisten neulojien vaihdosta, jonka ensimmäinen osa pitää toimittaa perille nyt syksyllä ja seuraava jouluksi.


Projektipussukka, joka on niin hieno. Arvostan sitä miten paljon parin on täytynyt käyttää aikaa ompeluun, kiitos siis vielä kerran parilleni! Käsinvärjättyä paikallista lankaa metsän vihreässä sävyssä ja reilunkaupan maitosuklaata (joka hävisi jo parempiin suihin...).


7.10.2012

Jotain valmista virkattua!

 Olen neulonut ja virkannut viimeaikoina muutamia palasia erinäisiin kimppaprojekteihin. Pikkuneiti 3v. on kateellisena silitellyt palasia ja toivonut, että joku edes jäisi hänellekin. Viivi-nukke sai siis päiväpeiton neidin synttärilahjaksi saamaan sänkyyn.

Seiskaveikan Opi-sarjan kerät olivat joskus tarjouksessa ja niitä oli tähän hyvä upottaa. Värimaku on pikkuneidin mukainen, joskin palaset olisivat kuulemma saaneet olla kokonaan vaaleanpunaiset. Sen verran äiti kuitenkin vaikutti, että laitettiin muutakin väriä.


Ei se virkkaaminen sitten niin kamalaa puuhaa olekaan, kouluaikaiset muistot kertoi jotain muuta. Äkkiähän tällainen tosin valmistuu, kun asiakseen ottaa, iso koukku ja pala kerrallaan. Eniten menee aikaa langanpätkien päättelyyn ja peiton yhteenvirkkaamiseen.

Just Peachy Blossom- palasten ohje löytyy Ravelryn lisäksi myös täältä ja työ menee myös kahelien J-aakkoshaasteeseen.

Neiti oli kovin onnellinen peitosta ja tässä eräänä päivänä huomasin, että nukke unikavereineen oli laitettu sänkyyn ja käytetty sen mukana tullutta oikeaa peittoa, päiväpeitto taas oli sängyn vieressä aamua odottamassa. Mistä lie moisen tavan oppinut, kun ei tässä talossa käytetä päiväpeittoja (eikä köh köh pedata sänkyjäkään..)


Vuosi sitten aloitetut Meisi-sormikaat on kuulkaas valmiit. Melkein ainakin. Nuo langanpäät eivät juuri nyt houkuta, vaikka nyt olisi just parhaat kelit tällaisille ohuille sormikkaille.

16.9.2012

Neulegraffiti

Kyllä minäkin kun kerta kaikki muutkin näitä tekivät. Siis neulegrafiteja Anti-festivaalien toiveesta. Ylellä on juttuakin asiasta.
 Työvuoron päätteeksi hiippailin talon toiselle puolelle ja silmät ristissä koitin ommella väkertämäni graffitin johonkin. Ohi kulki porukkaa, mutta ei kukaan tyyppi tullut kyselemään, että milläs asialla sitä ollaan.

Hauskaa puuhaa, vois tämmöisiä tehdä hyvin lisääkin. Oiva tapa tuhlata langanpätkiä jostain kirpparimysteeripussukasta.

Syksyn saavuttua on taas neulominen maistunut. Mutta kuka kuvais projektit? Vauvanuken sängynpeiton, sukat ja pian valmistuvan Friikan sekä enää yhdeksää sormea vailla olevat Meisit (jotka on aloitettu vuosi sitten heinäkuussa!).

22.8.2012

Raitasukat ja tilkkuja

 Ravelryn kaheleissa oli Top Socks- kisa, jossa piti käyttää jämälankoja sukkien neulomiseen. Jämiä piti olla korkeintaa vajaa puolet kerästä ja todisteena aiemmin kulutetuista keristä projektit Ravelryssä. Ohuita sukkalankoja ei ollut tarpeeksi, mutta näinpa tuli käytettyä Vuorelman Veto ja Regia 6-fadig loppuun.

Menestystä kisassa ei ollut odotettavissa, mutta kiva oli silti osallistua ja nähdä monta hienoa jämälankatoteutusta. Ja oli parhautta kun neuleystävä vei voiton.

 Sukat neuloin kolmosen puikoilla ja 64 grammaa jämiä sain tuhlattua pois. Malli omasta päästä varpaista alkaen ranskalaisella kantapäällä.

 Nettiystävä, jonka kanssa on odotettu esikoisiamme kahdeksan vuotta sitten ja jonka kanssa ollaan törmätty monilla eri palstoilla koki muutama päivä sitten suuren surun ja menetti rakkaan miehensä. Eräällä forumilla kerättiin jo kesällä tilkkuja rukouspeittoon, kun mies oli vakavasti sairas.

Opettelin virkkaamaan englanniksi Just Peachy Blossom- tilkkuja. Tein myös yhden yksivärisen tilkun. Toivottavasti ystävä saa edes vähän lohtua peitosta.

1.8.2012

3000 kilometriä kymmenessä päivässä

Kesäloman koittaessa lähdettiin kevyelle automatkalle viisihenkisen perheen kera. Lentojakin harkittiin, mutta lopulta todettiin järkevimmäksi lähteä autolla matkaan, vaikka kilometrimäärä hieman arvelutti. Lisäsimme kuitenkin matkapäiviä siten, ettei yhtään yli 500km ajomatkaa sattuisi.



Lähdimme siis keskiviikkona Kuopiosta kohti Turkua ja yöllä Viking Linen Isabellalla Tukholmaan. Tukholmasta ajoimme pieneen kaupunkiin, Finspångiin, jossa miehellä asuu täti ja serkkuja. Sukuloimme pari yötä ja lasten isotäti toimi lähes varamummona noille meidän pienille.


Lauantaina matka jatkui etelää kohti. Nelostien varrelle jää Gränna. Paikka on kuuluisa Polkagriseneistä eli niistä punavalkoisista kovista sokerikarkeista. Pienen kaupungin varrella oli monta kauppaa, jossa karkkien valmistusta pääsi seuraamaan. Leipuri pyöritteli massaa kovin helponnäköisesti.



Ihan aina ei pysähdytty huoltoasemille, vaan syötiin tämän - lapsista kovin hupaisen- juoksijapatsaan vierellä. Taustalla näkyy Vättern- järvi.


Malmön keskustassa meillä oli hotelli varattuna ja illaksi saatiin miehen serkulta vinkki ajaa eteläkärkeä kohti ihan rannikolle. Yksi Ruotsin pisimmistä uimarannoista sijaitsee Skanör Falsterbossa. Lapset keräsivät simpukoita ja leikkivät hiekassa. Näkymät ovat kuin jostain Välimereltä.


Sunnuntaiaamuna lähdettiin sitten silloille. Juutinrauman silta oli ensimmäisenä. Siltamatka tunneleineen kestää on n. 19km pitkä. Oli hienot maisemat. Tuntui hassulta ajaa tunnelia kohti kun aluksi näkyy meri yläpuolella.
Liikenne Tanskassa oli villiä ja turvavälit olemattomat ja moottoritiellä olikin ajetti kolme kolaria samaan syssyyn. Näiltä onneksi vältyimme, pikkaisen piti kierrellä että päästiin jatkamaan matkaa.


Iso-Beltin silta taas oli vähän pienempi mutta maksutien osuus siinäkin oli liikennemerkkien mukaan samaiset 19km. 


Ajoimme Vejleen yöksi. Sunnuntaina ei ollut juuri kauppoja auki ja kun perheessä on yksi gluteeniton aterioitsija, oli miettimistä mistä löytyy sopivaa ruokaa. 

Nettipalstan vinkin mukaisesti menimme kuitenkin katsomaan Økolarietin näyttelyä, joka oli auki ja sisäänpääsykin ilmainen. Paikassa kerrottiin kierrätyksestä, vesistöistä, ekosysteemistä. Ihan mukava välistoppi.



Vejlestä sitten odotettuun Billundiin ja Legolandiin. Yövyimme 500 metrin päässä Propellen hotellissa, jossa olikin oikein sviitti käytössä. Varasin vain viidelle huoneen ja saatiin kahden huoneen ja ison kylppärin sviitti, jossa oli myös terassi. Tuolla oli kyllä mukava yöpyä ja plussaa lyhyt matka Legolandiin.


Legoland on huvipuisto, jossa on paljon laitteita pienillekin kävijöille. Isommille on muutamia vuoristoratoja ja joihinkin muihinkin laitteisiin on 115 tai 120cm rajana. Meidän pienin kävijä ylitti 90cm rajan ja pääsi suurimpaan osaan laitteista.
Miniland on ihan klassikko. Legorakennelmia oli myös pikkuvenereitin varrella.

Rakennelmat ovat upeita ja niitä on paljon. Niin paljon ettei oikein tiedä mihin katsoisi ensin. Lapsetkin jaksoivat ihmeen paljon ihastella ja tutkia niitä.


Tämän vuoden uutuus on Polarland ja aitoja pingviinejä uiskeli isossa altaassa. Muuten Polarland ei meille ollut ihmeellinen, vuoristorataan oli pitkät jonot ja siinä oli se 120cm rajoitus eli meillä vain esikoiselle sopiva (isä ja äitikään eivät sinne halunneet...)

Päivät olivat kuumia ja merirosvoaluksessa saatiin viilennystä. Siinä oli jokaiselle pumppu, jolla sai kastella toisia laivoja tai jonossa olevia ihmisiä. Vaatteet menikin läpimäriksi, sillä aikuisetkin innostuivat ampumaan toisiaan kohti varsinkin toisena päivänä. Mutta kaikilla oli silti hauskaa, ei näkynyt vakavia naamoja sillä alueella. Meidän kuopus tosin vinkui aikansa kun mekkokin kastui.

Sammakkohypyksi ristitty laite oli lasten mieleen, ihmeen reipas tuo kolme vuotiaskin oli. Nauroi vaan.




Paluumatka ajettiin taas samaa reittiä ja ihasteltiin Vätternin  maisemia kunnolla. Oli kiva päästä näkemään tuo Ruotsin toiseksi suurin järvi. Muistan hyvin kun koulussa noita opiskeltiin.


Todettiin matkalla, että joskus ihan pienetkin lapsille ja isommillekin suunnatut jutut levähdyspaikoilla voivat piristää pitkää matkaa sopivasti. Ei aina tarvitse olla suurta ja ihmeellistä, että saa hyvän mielen. Esimerkkinä vaikkapa tämä karkkikeppejä muistuttava tukkipolku, joka olikin suuri käärme.


Paluumatkalta klassinen pallomerikuva Amorellalta tähän loppuun.

Matka sujui siis hyvin, sateita tuli vain yhtenä automatkana ja pari kuuroa myös Finspångissa. Pojat jaksoivat DVD:n ja Aku Ankkojen parissa. Kuopus kysyi monta kertaa milloin ollaan perillä ja kysymys tuli aina vain aikaisemmin, ennätys oli se, että päästiin auton viereen eikä vielä ollut edes ovi auki. Mutta onneksi unta riitti aina välillä ja silloin ajettiin, eikä pysähdelty. Lasten ehdoilla tämä loma siis mentiin ihan täysin ja mukavaa oli. Mukava oli kuitenkin palata kotiin ja tästä asiasta ei ollut erimielisyyttä kenelläkään.

Moni suositteli, että Legolandiin kannattaa varata kaksi päivää. Meistä se ei olisi välttämätöntä. Ehdittiin hyvin koluta laitteet läpi ja toisen päivän olisi voinut käyttää vaikka Lalandiassa tai Givskogin eläintarhassa. Lapsetkin alkoivat toisena päivänä vähän väsyä, kun oli kuumempi ja ihmisiä enemmän. Mutta ei se toinenkaan päivä ihan hukkaan mennyt vaikka aikaisemmin lähdettiin Malmöa kohti ja toisaalta tuskin enää koskaan tuonne suunnataan lasten kasvaessa isommiksi.