20.7.2006

Ompelua taaperon kanssa

Ensi viikolla lähdemme lomalle mm. Ahvenanmaalle (lankakaupat, täältä tullaan!) ja taapero tarvitsee muutaman uuden vaipan. Pottailu sujuu nykyään niin hienosti, että kotona niitä ei juuri tarvita, mutta matkalla ei oikein viitsi riskeerata...

Vaipan valmistumisen aikana
- taapero halusi kaksi kertaa potalle, tulosta syntyi vain jälkimmäisellä kerralla
- tällä kerralla taapero varasti koiranruokaa kämmenentäydeltä ja ne syötettiin koirille äidin avustuksella
- koiranruokaepisodi johti tietysti käsien pesulle
- taapero tutustui luvattomasti saksiin, muttei saanut tuohoa aikaan merkittävästi (pieniä lommoja penkeissä ei lasketa)
- taapero opetteli riisuutumaan ja juoksenteli lähes nakuna ympäriinsä (sukat kelpasivat asustukseen tavallisuudesta poiketen)
- taaperolle iski nälkä ja ruokailussa tarvittiin tietysti äidin apua
- tapahtui varmasti monta muutakin äidin huomiota kaipaavaa asiaa, mutta raskausdementian vaivaamat aivot eivät niitä enää kahden päivän jälkeen muista

Tämän seurauksena on siis opittu, että yhteen vaippaan voi kuluttaa ompeluaikaa noin kaksi tuntia!



Vaippa on tehty kierrätysjoustofroteesta, jota on ulkopinnassa 2 kerrosta. Kankaiden väliin ompelin jämäpalan hamppua, jota löysin kangasvarastostani. Tein vaipasta kuitenkin täyttömallisen, jotta tarvittaessa voi lisätä imua. Sisäpinta on Myllymuksujen kuivaliinaneulosta, mutta Applixia en jaksanut tilata, joten tarrat on ihan vaan Eurokankaasta.
Vaipasta tuli ihanan pehmoinen ja Kestovaippainfon kautta saatu Mummu-kaava sopii mitä mainioimmin meidän pojalle.

2 kommenttia:

  1. Pienen pieni varoituksen sana tuosta tarranauhasta :/

    Mä tilasin lenkkipuolta Applixina mutta koukut pistin ihan kangaskauppa (Eurokankaasta ja Ikean kangaspuolelta ostettuja) kamasta.

    Ovat toimineet mainiosti...mutta nyt on alkanut huomata tuon heikkenemisen käytössä (pesussa). Eli ei pidä enää niin hyvin kun ennen. Toistaiseksi vain yhdessä vaipassa on täysin käyttökelvottomat tarrat.

    Nyt tilasin Applixia lenkkinäkin ja aion vaihtaa kaikkiin vanhoihin vaippoihin sekä ommella tästälähtien aina niitä :)

    Tulostin just tänään tuon Mummut kaavan, en vielä oo ehtiny koklata, kun oli valmiiksi leikattuja entisellä kaavalla...mutta tarkoitus olis koklata lähiaikoina ;)

    VastaaPoista
  2. Otin tietoisen riskin, aiemmin olenkin käyttänyt vain applixia. Tuo vaippa on aika iso, joten luulen, että se ei joudu kovin monta kertaa vaippapyykkiin (poika siis pottailee tosi hyvin ja toivottavasti samoin tämä uusi tulokaskin aikanaan) ja siksipä saituus iski. Meinasin tehdä 3 vaippaa vielä, kun on tuota kuivaliinakangasta. Muuten ne tulee kierrätysmatskuista, joten tarrat saa pelittää sen minkä kestävät. Taitaa ollakin niin, että nuo halpisnauhat ei olekaan tarkoitettu kuin 40 asteen pesuun.
    Mummut on muuten aika leveä malli, nyt käytössä olen todennut, että seuraava ehkä hitusen kavennan haaroista, muuten on tosi hyvä. :)

    VastaaPoista