Kiitos kaikille pipoa kommentoineille, tässä vielä parempi kuva ulkoa. Päästiin kerrankin koko perheellä ulos joten kuviakin oli mahdollista näpsiä hieman paremmassa valossa. Esikoinen opetteli luistelemaan kotirannassa. Luistelu sujui varsin hyvin ja hymyssä suin vaikka pyllähdyksiäkin sattui muutama.

Annen blogissa oli kiva kuva huovutetusta lumilyhdystä ja toteutin lyhdyn Annin tavoin pesukoneen avulla. Talouden kaikki pesupussit ovat hukassa ja rikki, mutta onneksi Niksipirkat on luettuna ja mies ehdotti tähänkin avuksi sukkahousuja ja hyvinhän ne toimivat.



Aika monet noista kirjan herrasmiessukista ovat kyllä minusta naisenkin jalkaan passeleita tai oikeastaan ennemmin naiselle kuin miehelle.


Joskin kaksi rajoitinta kyllä aiheuttavat harmaita hiuksia kun yrittää keskittyä neulomiseen. Tämän postauksen aikana on tapeltu jo puolen kymmentä kertaa ja istuttu jäähyllä kerran. Nyt pojat ovat eri huoneissa ja hiljaa, huolestuttavaa... ja sieltähän se itku taas tuli... eli täytyy rientää, loppuu vaan nopeat Jouluntoivotukset blogini lukijoille!
Hyvää joulu!
VastaaPoistaIhan samaa mietin tuosta sukkakirjasta aikanaan, tasolle levitettynä eivät ole kummoisiakaan malleja, mutta jalassa.. Useat olen jo neulonut ja tulen neulomaan.
VastaaPoistaHyvää joulua ja rauhallisia hetkiä!
Iloista joulua! Ihana tuo lakki.
VastaaPoistaHyvää joulua!
VastaaPoista