4.8.2008

Käänteinen

Kesä on vilahtanut hetkessä ja neulomuksia ei hyvistä aikeista huolimatta ole juuri syntynyt ja niidenkin vähien postaus takkuaa. Vihdoin alkanut kesälomakin kuluu päiväkodin pihalla lasten kanssa, pojat aloittavat pian päiväkotitaipaleensa. Siellä tosin ehtiin neuloa.

Tässä lahjaksi menossa oleva Käänteinen Ullasta. Kun näin tuon pipon päätin heti, että sen neulon ja kohdekin selkeni samantien. Tein pipon tummansinisestä merinoWoolista ja esikoinen suostui malliksi ja siksipä pipo näyttää turhan isolta. Ensimmäisessä kuvassa "oikea" puoli.

Ja tässä toisessa nurja puoli. Kavennukset on tämän pipon juttu ja uskoisimpa että neulon toisen vastaavankin vielä joskus.



Heinäkuussa tuli ikäännyttyä ja ystävä muisti ihanalla langalla. Kiitos Katja! Colinetten Jitterbug (väri Bright Charcoal) on suloisen pehmeää niin suloisen, että on pakko tunnustaa sen olevan ensimmäinen lanka, jota piti silitellä poskea vasten. Samaan kuvaan pujahtaneet Bambut on miehen ostos, oli bongannut ne tarjouksesta ja osti summassa värejä, kun ei tavoittanut minua puhelimella. No, eiköhän noistakin jotain synny vaikka valkea ja musta eivät ole ykkösjuttuja omassa värikartassani.

3 kommenttia:

  1. Hmmm, pitääköhän munkin syksyn tullen tarttua tähän pipomalliin. Tykkäsin jo Cousteau-pipostakin, joka on Käänteisen hengenheimolainen... Sitä paitsi kalenterista huolimatta nyt alkaa olla jo syksy, ainakin säästä päätellen, eikö?

    VastaaPoista
  2. Juupa, kyllähän tuo syksyltä jo kovasti tuntuu, kun saa laittaa lapsille hanskoja käsiin. Varsinainen elokuun alku!

    VastaaPoista
  3. Täälläkin on ajatukset kääntyneet syysneuleisiin vaikka toivonkin vielä säiden lämpenevän. Tuo pipo-ohje taitaa olla kokeilemisen arvoinen.

    VastaaPoista