20.2.2010

Pallopipo ja muutakin

Pikkuinen ei ole enää niin kovin pikkuinen pötkö. Niinpä Ruskovillan vaippahousut piti lähettää uuteen kotiin ja neuloa Utiku Perendale merinovillasta uudet. Nämä on Villapöpät Ullasta. Jouduin soveltamaan silmukkamääriä, koska lanka oli niin ohutta. Loppujen lopuksi meni muutenkin soveltamiseksi, sillä en luottanut ohuen pinnan pitoon ja neuloin haaraosan kaksinkertaisella langalla. Niinpä housut ovat hassun malliset...

.. siis tällaiset. Jalassa tosin ihan hyvän malliset yhä, mutta resori on sittenkin liian napalla pullealle pepulle, vaikka neuloin suurimman koon mukaan. Nyt testaan käytössä, josko se löystyy, vai puranko resorin ja neulon sen uusiksi. Neulahuovutuksesta ei sen enempää - tosia ei vaan ole luotu siihen...

Langasta jäi melkein toinen mokoma käyttämättä (tämä myytiin siis 200g erässä, vaikka punainen väriki olikin kahtena keränä). Keskimmäisen lempiväri on yhä punainen ja heti langat nähtyään poika halusi tietää mitä neulon niistä hänelle. Pitäisi kuulemma tehdä pallopipo. Muutaman tarkentavan kysymyksen jälkeen selvisi, että pipoon tarvitaan iso tupsu.
Kaksinkertaisella langalla taisi mennä pari vuorokautta kun pipo oli valmis. Vähän reilu, mutta saa ollakin, että on helppo pukea itse alusmyssyn kanssa. Tärkeintä kuitenkin, että itse käyttäjä on äärionnellinen. Lankakin meni miltei kokonaan loppuun. Puikot 4,5 mm. Nyt kun vielä muistaisi, ettei keväällä heitä tuota konepesuun...

Lämmin pipo on tarpeen. Ajattelin pakata muksut kohta autoon ja piipahtaa kaupungissa pitkästä aikaa. Olen kyttäillyt sopivaa säätä, mutta yö yöltä on vain ollut kylmempää. Aamulla mittarissa oli pohjat -36,0. Jännityksellä odotan starttaako dieselmoottori vai ei, sillä edelleen pakkasta on melkein 27 astetta.
Postaus meinasi jäädä lähettämättä, neiti kahdeksankuukautta veti sitten johdot seinästä ja sai sitten kiukkukohtauksen kun häntä rajoitetaan.

2 kommenttia:

  1. Kivat pöpät ja hieno pipo. Mullekin kelpaisi tuollainen :)

    -36 astetta pakkasta *kops* Mä pidin meidän viime öistä -25 jo aikas kylmänä :D

    VastaaPoista