28.4.2010
Tiskirättejä taas vaihteeksi
Ensimmäinen rätti on jo maaliskuulta, mutta blogiplääh iski, joten päivitystä vasta nyt. Tämä on siis Double Diamond Circular Facecloth, joka lähti yhden forumin salaiseen vaihtoon. Tähän tein ohjeen mukaisesti 7 sakaraa, mutta vähän jäi kuprottamaan. Jospa se pesuissa oikenee. Seuraavalla kerralla tekisin kyllä 8 sakaraa. Muuten kiva malli. Painoa 34 grammaa ja puikot 3mm.
Tähän "lk 2oyht"- perusrättiin käytin loput 25g Allhemp6-langasta 3 millin puikoilla tämäkin. Tuli oikein kunnon hankausrätti, suht isokin, kun on tämmöistä venyvää neulosta. Lähteepähän puurotahrat pöydästä!
Pitkästä aikaa puikoilla on jotain isompaa, joten seuraava postaus voi tulla aika pitkän ajan päästä tällä neulomistahdilla, jollei sitten joku pikkutyö kiilaa väliin. Ompelukoneenkin kanssa on taisteltu välillä, joten siltäkin saralta myöhemmin jotain.
Loppuun vielä vuosisaldo, aattelin ruveta seuraamaan paljonko sitä lankaa kuluukaan. Tähän saakka siis 1239 grammaa.
5.4.2010
Suopursu
Neuloin pienehkön huivin talvitakin kaveriksi, vaikka nämä kuvat nyt on keväisiä. Supursun ohjehan löytyy siis Kipakoitten kalenterista.
Sopivan simppeli, mutta kuitenkin kaunis peruspitsikerta. Huivin käyttöpuoli on neuleen nurja puoli, jossa nypyt erottuvat.
Tykkäsin myös kovasti reunuksesta.
Huiviin kului 86 grammaa ohutta sukkalankaa, Lanartus Fine Merino Socks, jonka sain ystävältä joululahjaksi. Pehmoista (mutta keräsi näppärästi kaikki vaaleat dogin karvat ja myös hiukset) ja ihanaa!
Käytin aluksi 3,5mm puikkoja, kun tähtäsin nimenomaan lämpöiseen huiviin. Vaihdoin kuitenkin ehkä neljänneksen jälkeen 4mm puikkoihin ja tuo nyppypinta aukesi paremmin. Tiiviimpi osa näkyy peittyvän kuvissa sopivasti hiusten alle, vaikkakin varmaan käytän tätä jatkossa kaulahuivin tapaan.
Kaikenkaikkiaan tosi kiva ohje, voisi ehkä neuloa joskus toisenkin. Saattaisi toimia myös ohuemmalla langalla hyvin.
Loppuun kuva-arvoitus: Kaikkensa antanut huivinneuloja vai 3-vuotias toipilas?
Huolestuneiden lukijoiden varalta, lapsosen asento korjattiin kuvan ottamisen jälkeen paremmaksi torkkuja varten.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)