25.7.2010

KYH 26.

Kaikki KYHit on nyt tehty. Viimeisimmän jaksoin silittää + pingottaa eilen. Puuvillakin ihmeesti kesyyntyy kun kostuttaa kunnolla ja tylysti painelee raudalla. Villahuiveja en ihan näin ronskisti sentään käsittele!

Taas ollaan samaa sarjaa tyttösen kanssa, hänelle tein aiemmin Roosa-huivin. Onneksi nuo helteet näkyy jatkuvan, että tätäkin ehtii käyttämään. (Onneksi ja onneksi, mulle piisaisi kyllä vähempikin lämpötilalukema!)
Pitsimalli löytyy ainakin Martha Watermannin kirjasta Traditional Knitted Lace Shawls. Pitsin nimi on Willow (eli Paju) ja jos tekisin tästä ohjeen, ei ainakaan tuolla nimellä kannattaisi huivia paiskata. Pelkästään Ravelrystä löytyy pari sivua erilaisia Willoweja tai niiden johdannaisia. Ei silti, ei tästä ohjetta tule. Vähän mörvelön vikaa nimittäin mallissa, mutta pysyyhän tuo päässä sentään.
Pitkästä aikaa kaivoin helmiäkin esille. Isoimmat lapset kun oli mummolassa eikä näpertämässä kaverina helmirasioita. Ihan perussetti kauniin lamppuhelmen ympärille. Laitoin korupiikin ensiksi tämmöiseen korvakorutappiin, mutta on niin painavat helmet että toimii paremmin avokoukkujen kanssa. Tämmöiselle hömelölle olisi ollut parempi laittaa lukittavat koukut, mutta niitä ei nyt ollut.

22.7.2010

Kotkansiipi

Kunnon vihreän saaminen kasveista on näköjään yllättävän vaikeaa! Meiltä ei löytynyt lähimetsistä sananjalkoja, mutta Kotkansiipeä siitäkin edestä. Laitoin Pietaryrtin jälkiliemeen 2kg Kotkansiipeä ja keittelin sitä 1,5h ajan edellisenä iltana. Muuripadassa oli aamulla yhä 50 asteinen liemi, jota vähän jäähdyttelin ja laitoin sitten alunan sekä langat. Vajaa 100g valkoista seiskaveikkaa ja harmaata Wool Sävyä noin 60g. (Sitä värjättävää siis löytyi ihan ostamatta, kun pengoin lankalaatikoita lisää...)

Tuloksena on toffeenruskea lanka, kiva sävy kylläkin, mutta olisin toivonut vihreää. Harmaassa vivahtaa vihreys, vaaleamman harmaassa ruskea sävy. Wooliin väri ei myöskään tarttunut niin hyvin. Tästä tuli rumalankaa.

Laitoin vielä koostekuvan tämän kesän värjäilyistä.


  1. Pietaryrtti (valkoinen pohjalanka)
  2. Lupiinin kukat (beige)
  3. Kotkansiipi + Pietaryrtin jälkiväri (valkoinen)
  4. Keltasipulin jälkiväri +krappi (valkoinen silkkivillalanka)
  5. Keltasipuli (valkoinen)
  6. Keltasipulin jälkiväri + krappi + lisäksi keitetty uusiksi Pietaryrtillä (valkoinen)
  7. Kotkansiipi + Pietaryrtin jälkiväri (harmaa Sävy Wool)

20.7.2010

Tyttären Mustikka-bolero

Kasvivärjäysraporttien sijaan jotain valmistakin (olis mulla kyllä värjäysraporttiakin kunhan kerkeän blogata). Helteillä neulominen ei ole oikein sujunut, mutta sinnittelin loppuun pikkuneidin boleron.


Tämä on siis samanlainen kuin aiemmin tekemäni ja tämänkin neuloin yhtenä kappaleena. Lanka oli My World San Remoa, jota ei löytynyt Ravelrystäkään. Ostin langan Ruotsin reissulla paikallisesta sekatavarakaupasta. Puuvillaa 97% ja täsä lähikuvassa ehkä erottuu kimalteleva metalli, jota loput 3% on.

Puikot 2,5mm ja silmukoita 77 hihoissa. Tätä sovitin paljon tehdessä ja oli suloista huomata, miten tyttö oppi tarjoamaan kätensä sovitettavaksi aina kun otin neuleen käteen. Suunnittelin, että neulon niin isoksi, että menisi ensi kesänäkin. Taisin kuitenkin tehdä reunuksesta niin tiukan ettei onnistu. Ennen reunusta se mahtui meidän kolmivuotiaallekin. Puran, jos joskus jaksan. Mutta nyt laitan sen KYH-saldoon valmiina. Yksi työ siis enää jäljellä!

16.7.2010

Pietaryrttivärjäys

Aiemmin keräsin juhlamekossa lupiineja, mutta helteiden myötä tyyli muuttui rennommaksi ja pari päivää sitten poimin rannalta tullessa pietaryrtit uimapuvussa. Tästä retkestä ei kylläkään ole kuvia!

En jaksanut ajatellakaan irrottelevani keltaisia kukkia vihreistä osista, varsinkaan kun en ole kirkkaan keltaisen langan ystävä. Sen sijaan keräsin kilon verran kukintoja ja annoin varren tulla mukaan, jos se sattui irtoamaan. Kukinta oli näissä juuri aluillaan ja ajattelin, että langasta voisi tulla kellanvihreää. Oli jännä seurata miten (luonnon-)valkoinen Kujeesta ostettu sukkalanka muuttui aluksi ihan kananpojankeltaiseksi. Väri oli voimakkaan keltainen vielä noin puoli tuntia kuumennuksen aikana.

Tunnin kohdalla se oli kuvan mukainen eli ne vihreät sävyt tulivat vasta loppupuolella esiin. Lanka oli kaikkiaan 1,5h tuntia kuumassa, sillä muuripadassa vesi säilyy kauan kuumana. Jäähdyttelyvaihe vei kolmisen tuntia ja silti nakkasin alunan+viinikiven (15g+5g/150g lankaa) noin 50 asteiseen veteen ja lämmitin langat sankossa melkein samaan ennen lisäämistä.

Yhdessä välissä lämpö meinasi karata käsistä, piti kiikuttaa kylmää vettä lisäksi. Ei tuo sukkalanka onneksi pahaa tykännyt. Laitoin kaveriksi 50 gramman seiskaveikan, joka oli värjätty siinä sipuli-krappipadassa. Mutta eipä se miksikään muuttunut...


Tässä kuvassa vasemmalla on siis sipulinkuorilla värjätty, keskellä sipulinkuori+krappi ja päälle pietaryrtti ja oikealla pelkkä pietaryrttivärjäys, joka on oikeasti ehkä enempi vihreään taittava väri kuin kuvassa, vaikka sitä Photoshopilla korjailinkin. Näitä on tosi vaikea kyllä kuvata onnistuneesti!
Pitäisköhän jo uskoa, että sipulilanka päätyy saapassukiksi miehelle vai yrittäisikö siitä vaikka kanervalla tms. ruskeaa, kuten Rusina oli tehnyt.
Pietaryrttiliemi näyttää aika vahvalta ja mietinkin jälkivärjäystä, mutta jos heittäisi sinne sekaan jotain muuta mistä pääsisi vihreämpiä sävyjä kokeilemaan. Mutku ei ole lankaa. Uskomatonta, mutta totta, nyt ei lankavarastossa ole oikein mitään värjättävää!

Pia oli kommentoinut edelliseen postaukseen näin:
"Kauniita lankoja, vaikka ilmeisesti odotitte vähän eri sävyjä. Usein väriä lähtee pesussa runsaasti, mikäli ei anna lankojen ensin jäähtyä ja kuivua. Itse pesen ne nykyisin vasta, kun ne ovat kuivuneet. Keitittekö krappia yli 70 asteessa? Punaisuus näet muuttuu ruskeaksi yli 70 asteen lämpötilassa. Eli krapilla värjätessä lämpötilan täytyy olla maltillinen. Krapilla värjätessä käytän itse esipuretettua lankaa. Voisi esim. värjätä ensin sipulinkuorilla 85-90 asteessa ja toisen kerran sitten krapilla 70 asteessa. Silloin saattaisi tulla oranssia."
Bloggerin kommentointi on oikutellut, joten vastataanpa ihan postauksessa. Käytimme Aittomäen kirjaa Luonnosta väriä lankoihin ohjenuorana, joten langat nostettiin jäähtymään ja samalla ne ehtivät kyllä kuivahtaakin aika hyvin ennen pesua. Sipulinkuorikeitosten langoista irtosi mielestäni pestessä suunnilleen saman verran väriä, mutta silti siihen lankaan jäi sitä runsaasti toisin kuin lupiinilla.
Krapin kanssa noudatimme myös saman kirjan ohjetta. Keittolämpötila oli 70-75 astetta ja tosiaan teimme juuri noin, että pelkillä kuorilla värjättiin 80-90 astetta ja sitten jälkiväri miedommassa lämmössä. Aittomäellä oli tähän kauniit kuvat oranssista langasta, mutta kuten sanottua kasvivärjäyksessä ei voi olla ihan varma lopputuloksesta koskaan. Kiitos kumminkin Piialle pohdinnasta ja pitää joskus koittaa josko esipuretuksesta olisi hyötyä krapilla värjätessä.

Eilisessä Puutarhaunelmia ohjelmassa muuten Leena Riihelä värjäsi esipuretetut langat krapilla jännästi kylmävärjäyksenä. Tuli komeaa punaista! Tuota olisi hauska koittaa joskus, mutta krappia pitäisi olla aika reilusti.

12.7.2010

Soppa tulilla

Rusinan mökillä pääsin vihdoin kokeilemaan kasvivärjäystä. Tästä on haaveiltukin monta vuotta.


Ne aiemmin kerätyt lupiinin kukat haisivat yököttäviltä, joten keräsin vielä lisää tuoreita lisäksi. Soppa oli varsinaista kuravelliä.


Välillä väri näytti jo sinertävältä, mutta lopputulos oli kuitenkin vihertävä. Lisäksi vihreydestä hävisi merkittävä osa pesun yhteydessä. En tiedä mikä oli syynä ettei langan väri pysynytkään, vaikka keittoaika oli riittävä ja lämpöä seurattiin tarkasti. Langat oli kasteltu huolella.


Rusina oli ahkeroinut sipulilaareilla ja laittanut jo sipulikeiton tulille.


Väri oli aika muhevaa erityisesti keittovaiheessa. Käytimme sipulista Aittomäen kirjan mukaisesti jälkivärin krapin kanssa toivoen saavamme voimakasta oranssia. Jostain syystä tästäkään ei tullut ihan sitä mitä piti. Osansa voi tehdä varmaan järvivesi ja se että emalointi ei rautapadan pohjassa ollut ihan ehjä, mutta tuloksena molemmista eristä oli valkoiseen seiskaveikkaan samanlainen sinappinen väri. Krapin vaikutus ei juuri näy, varmaankin osin siksi etten saanut niitä juuria jauhettua ja ajattelin, että jospa ne silti antavat väriä.

Vasemmalla on sipuli+krappilanka, tässä pohjalanka on Ruskovillan silkkivillaa ja siksi eroaa noista kahdesta oikean puolimmaisesta. Keskellä vihertävä on lupiinilla värjättyä beigeä Nallea. Oikealla taas kaksi vyyhtiä vitivalkoista seiskaveikkaa.

Tässä kuva ulkona, totuus on noiden kahden kuvan välistä. Vasemmalla siis lupiini. Seuraavana pelkkä sipuli, sitten kaksi vyyhtiä sipulia+krappia. Tästä huomaa hyvin miten iso ero on eri materiaaleilla.

Lupiinipadassa puretteena oli aluna ja sipulipadassa oli molemmilla kerroilla aluna+viinikivi.

Tässä näkyvät vain minun lankani, Rusina varmaan bloggaa omansa kunhan palaa nopeamman netin ääreen. Yhteiskuvaa ei otettu, koska perhe oli jo aika hyytynyttä. Yksi lapsi oli kiikutettu päivystykseen saamaan ab-kuuri, toinen poltti selkänsä ja se kolmas paikalle jäänyt alkoi osoittaa väsymyksen merkkejä. Ei ihme, sillä olimme 9 tuntia värjäyspuuhissa, siitäkin huolimatta että Rusina oli aloittanut jo keittelemään vesiä sekä sipulinkuoria ennen tuloamme. Rankkaa puuhaa, mutta silti mukavaa siitäkin huolimatta ettei lopputulos ollut sitä mitä piti.

Pakko päästä kokeilemaan lisää ja pitää varmaan ainakin nuo seiskaveikat värjätä uusiksi. Ironisinta tässä on se, että sipulipadassa lillui kahden peräkkäisen värjäyksen ajan tummanharmaa koelanka, johon saatiin upea tummanruskea väri. Parasta väriä syntyi siis 10cm:n pätkä...

5.7.2010

Huh hellettä!

Tällaisiana päivinä pitäisi vain katsella taivaalle.


Ja nauttia riippukeinusta. Mutta oikeastihan sitä ehtii hyvällä tuurilla ehkä 5 minuuttia lötkötellä ennenkuin joku lapsista kaipaa äitiä milloin mihinkin.

Neulominenkaan ei oikein nappaa, mutta sain sentään pari aiemmin valmistunutta kukkaa kuvattua. Elämänlanka on oikeasti kaunis malli, mutta tästä tuli liian iso muuhun kuin koristeeksi. Voisi tietysti koittaa kakkosen puikkoja ja jotain tosi ohutta sukkalankaa.

Tuo valkoinen on akryylilankaa, voisi olla jotain Novitan vauvalankaa vuosien takaa. Lehti taas on Woolia. Tämä oli sijoitettu vaikeimpien mallien joukkoon, mutta vaikeinta tässä oli lehden loppuosa. En tiiä johtuuko se suomennuksesta, mutta loppukavennus oli aika epämääräisesti ilmaistu, mutta sovelsin sitten omasta päästä ja eiköhän se vältä noinkin.

Päivänkakkara oli taas jommankumman lapsen toive ja nopea ja aivoton projekti se olikin. Sopi hyvin viimeiseksi KYHäelmäksi.
Nyt on kesken tyttären bolero ja itselle se huivi.

2.7.2010

Mustikka-bolero

Ihastuin Mustikka-boleroon heti, kun näin sen Johkun blogissa.

Neuloin ohjeesta poiketen yhtenä kappaleena, koska jätän silmukoinnin väliin jos vain suinkin mahdollista. Onnistui oikein hyvin näin.
Reunus pullottaa vähänaja sitä saa asetella, mutta muuten tuo istuu mukavasti ja on miellyttävä päällä.

Kuvat otti muuten esikoinen, joka sanoi aamulla: "Äiti kiva kun teit letin, niin näytät nätiltä"


Hihojen palmikko on minusta hurjan kaunis ja tyttömäisyyttä lisää satiininauha.

malli: Mustikka-bolero (pdf)
lanka: Novita Tennessee
kulutus: 292g
puikot: 3mm
muuta: jätin hihoissa yhden kavennuksen tekemättä eli työssä on 8 silmukkaa enemmän kuin alkuperäisessä S-koon ohjeessa.
Lankaakin meni selvästi enemmän (ohjeessa 200g), selkäosa on jonkin verran pitempi.

KYH-tilanne taas alla (ja nyt on jo kiire selvittelemään 3- ja 5-vuotiaiden tappelua!)

1. Salkoruusu valmis
2. Tulppaani valmis
3. Kalla valmis
4. Roosa-huivi valmis
5. Petunia valmis
6. Suuri lehti valmis
7. Mustikka- bolero valmis
8. Karpaattienkello valmis
9. Purosta Petunia valmis
10. Tiuhtis- villikset valmis
11. Auringonkukka valmis
12. Elämänlanka valmis
13. Tiskirätti Oliviasta valmis
14. Raidallinen Barbien mekko valmis
15. Bling bling mekko Barbielle valmis
16. Oranssi mekko Barbielle valmis
17. helmineule tiskirätti valmis
18. sinivaleunikko valmis
19. apilan lehti valmis
20. jouluruusu valmis
21. leinikki valmis
22. Mini-Mustikka bolero aloitettu
23. pieni lehti valmis
24. spiraaliruusu valmis
25. Huivi puuvillalangasta aloitettu
26. päivänkakkara päättely puuttuu