29.11.2010

Lace Rib Knit Shrug

Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineelle! Ihan jokainen niistä lämmittää mieltä. Suru väistyy aikanaan, eikä lasten kanssa touhutessa ehdi kauheasti miettimään mitään ylimääräistä. Ehkä hyvä niin.

Syksyllä ostin TiiQ:lta kasvivärjättyä villapellava-lankaa. Rouheat langat odottelivat aikansa, kunnes kertoivat haluavansa Lace Rib Knit Shrugiksi. Ohjeen olin laittanut Ravelry-jonoon aikoja sitten.

Lanka kului miltei kokonaan, noin 200g sitä meni. En neulonut kaulukseen resoria, koska lankaa ei ollut enempää ja toisaalta huomasin, että malli toimii ilmankin. Hihansuutkin on modattu oman maun mukaan ( ja purettu kertaalleen pingotuksen jälkeen), muuten noin suunnilleen noudatin ohjetta.
Niin ja se väri, tiilenpunainen sanoisin. Ei varmaan tarvitse kertoa ettei se erotu kuvissa oikein. Ensimmäinen on lähempänä todellisuutta.

Hihatin onkin tarpeellinen lämmittäjä pakkaslukemien kiristyttyä kahdenkympin paremmalle puolelle. Suht paksu lanka tuntuu yllättävänkin lämpimältä, eikä sen karheus ainakaan vielä ahdista niin paljoa, että olisi uittanut hihattimen lanoliinissa.

Kuva on räpsäisty tänä aamuna pikaisesti parvekkeen oven välistä, ei huvittanut mennä ulos asti. Paitsi kävin viemässä pojat kerhoon pikkuneidin kanssa. Mieluummin tosin kunnon pakkaset kuin viime viikon viima!

4 kommenttia:

  1. Mukavan näköinen hmm... mikäs tuon suomalainen nimi nyt sitten olisikaan -hihatin. Lanka on kauniin väristä ja pitsineule keventää kivasti. Oikein onnistunut neule!

    VastaaPoista
  2. Kaunis hihatin, ja vielä kauniimpi pakkasmaisema :)

    VastaaPoista
  3. Kivan näköinen! Tuollainen olisi tosiaan tarpeen näillä pakkasilla.

    VastaaPoista
  4. Kaunis hihatin.Lukunutuksi sitä kyllä minun nuoruudessani sanottiin!Mutta siitä onkin jo aikaa :).Toivon Sinulle oikein hyvää alkanutta vuotta.Nauti nyt kotiäitivuodestasi,jos Sinun on sitten mentävä töihin.

    VastaaPoista