6.5.2011

Äidille

Äitienpäiväksi tein lapsikorun omalle äidilleni. VikkiTyylin blogissa seurasin talvella hääaiheisten korujen sarjaa ja sain sieltä idean isoäitikoruun.

Koru on tehty lumikvartsista. Siinä on pieniä lasihelmiä vaaleanpunaisessa vaijerissa väleissä. 3 vuorikristallia kuvaamassa meitä lapsia ja swarowskin vaaleanpunaiset kristallit edustavat lapsenlapsia, joita on jo seitsemän. Jos nyt veljen poppoo vielä innostuisi lisälapsiin, niin lisään sitten kristalleja tarpeen mukaan. Minulla ja siskolla on lapsiluku täynnä. ;)

Tänään kuopus sai ihanan lahjan kummiltaan. Ihastelin tiistaina rusinan kangastilauksen saldoa ja kummilapsi ilmaisi myös kankaiden olevan kuin koruja. Tänään meidät sitten yllätettiin paidalla!

Tänään myös esipuretimme lankaa ja vitsailu siitä, että keitän aina kaikki värjäämäni langat kostautui. Hiipumaan jätetty huonosti vetänyt muuripata yllätti ja tempaisi 80 asteen lämmöt yhtäkkiä kiehuvaksi. 700g keitettyä lankaa sykkyrällä siis mulle ja rusinalle. Mikä pahinta, tukikeppinä lämpömittarille ja haltijalangoille ollut korallikanukan tuoreesta oksasta tehty keppi värjäsi minun valkoisia lankoja hitusen punertaviksi.
Ei menny ihan putkeen, mutta pistin tuossa likoon kuoria ja pieniä oksia, värjätään ne valkoiset Corallot sitten ihan oikeasti lähipäivinä.

11 kommenttia:

  1. Aivan ihana korulahja äidillesi! Symboliikka sekä toteutus ovat kauniit, varmasti tulee olemaan mieluinen lahja :)

    VastaaPoista
  2. Niin, ja noille muuripadan edesottamuksille hihittelen edelleen! Voin kuvitella sun kauhun ja sadattelun, kun olet mennyt keitosta tutkimaan :D:D

    VastaaPoista
  3. Hieno koruidea! Itse en ole millään muotoa koruaskartelusta innostunut, mutta tuollainen koru kyllä olisi kiinnostava tehdä ihan symboliikkansa vuoksi. Ajattelin jo omaa äitiäni, miten kivasti saisi vaikka tytöille ja pojille eri väriset helmet, kun äidillä on sekä nuorin että vanhin tyttöjä ja kolme poikaa siinä keskellä, niin olisi tasapainoisen näköinen. Mutta lapsenlapset olisivatkin sitten "epätasapainossa", kun vanhimmalla eli siskolla on vaan yksi, toiseksi vanhimmalla eli veljellä peräti viisi, ja meillä muilla kaksi per nokka. Eikä oikein meistä muista ole enää tasapainottamaan tuota lapsenlapsimäärää, kun sisarusteni iät pyörivät jo viidenkympin molemmin puolin. ;) Pitäisikö alkaa nyt tuotakin hommaa opettelemaan, niin saisi äidille korun? :) Itselle voisi tehdä vaikkapa korvakorut samalla periaatteella: toinen poika toiseen ja toinen toiseen korvaan - mutta entäs sitten, jos toinen perustaa suurperheen ja toinen jää lapsettomaksi, niin pitääkö mummun kulkea pää kenossa, kun lapsenlasten kristallit vetävät toispuoleisesti... ;)

    Voisihan tuolla idealla muuten vaikka huovuttaa tai virkata korun, jos ei helmiaskartelu innosta. Hmmm... :)

    VastaaPoista
  4. Hieno koru ja mukava ajatus siinä taustalla.

    Harmittavaista tuo purettumassa olleiden lankojen kiehuminen. Muutaman kerran olen itsekin onnistunut kiehuttamaan lankoja, mutta silloin vain ehkä 100g lankaa kerralla. Iso pata taitaa olla arvaamattomampi lämpötilan ja lämpiämisen suhteen kuin pieni kattila.

    VastaaPoista
  5. Rusina, kiitos ja itse asiassa minuakin jo naurattaa koko touhu. Varsinkin kun ne langat on nyt turvallisesti kuivumassa ja suurin osa vyyhdeistä irti toisistaan. :D

    MariJ, minäkin mietin kovasti toteutanko eri väreillä noita lapsenlapsia, vuorikristallit halusin meitä lapsia kuvaamaan ehdottomasti, vaikka meitä oliskin tyttö, poika,tyttö sarja. Mutta sitten olisi lapsenlapset 2 kertaa poikia, 1 poika ja 1 tyttö, sekä 2 poikaa ja 1 tyttö. Jotenkin tuntui turhalta niitä sitten alkaa erottelemaan, kyllä mummo omansa tuntee. Korvareikiä ei mummolla olekaan, se oliskin ollut haasteellisempi tällä idealla toteuttaa. Mutta odotan innolla sun kokeiluja.

    Pia,kiitos. Tuo kiehuminen sinänsä ei ole noita lankoja onneksi pilannut ennenkään kun ei ole mitään huopuvia lankoja värjätty, mutta se sotku eniten keljutti alussa. Ison padan metkuja tosiaan opettelin jo viime kesänä ja hoksasin tuon ettei yhtään lisää puuta sitten kun on 80 astetta saavutettu. Tällä kertaa vaan hämäsi se, että palaminen oli niin huonoa alussa, mutta sitten alkoi tuuli viritä ja huonosti palanut hiillos sai kai uutta intoa.

    Johku, kiitos!

    VastaaPoista
  6. Ihana ja tarkkaan mietitty lahja! Alkoi kyllä heti syyhyttää tehdä itsekin vastaava... ;-)

    VastaaPoista
  7. Kiitos enkuli ja ArualMaria! Tänään käytiin äidille koru viemässä ja tykkäs kyllä kovasti.

    VastaaPoista
  8. Kaunis on koru ja onpa poikakin saanut nätin puseron! :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos Eija, tuo paita menee kyllä meidän neidille. ;)

    VastaaPoista