5.2.2012

Varastolankojen kulutusta


Angry Birds iskee jälleen. Keskimmäisen yksi toive on taas toteutettu. Näytin pari kuvaa räveltämöstä ja kaveri oli tohkeissaan. Meiltä löytyi kaksi vuotta sitten tehty punainen pipo, josta otettiin jo aiemmin tupsu irti ja nyt sitä paranneltiin askarteluhuovalla ja virkatulla nokalla. Varastolankaakin sain uppoamaan 4g.

 Nyt se tyyppi viilettää pihalla paksussa kypärämyssyssä ja tämä pipo päässä. Ón muuten syytäkin varustautua kunnolla. Päästin juuri lapset pihalle raikkaaseen 28 pakkasasteeseen, aamulla rikkoontui -36 asteen raja kahdella kymmenyksellä.

 Mies taas esitti toiveen tosi paksuista sukista, jotka toimisivat lyhyenä irtovuorena metsästyskengissä. Neuloin kolminkertaisena, kaksi säiettä Gjestal Naganoa ja 1 Regian 8-fädig lankaa, loppuun vähän sekalaisia jämiä, kun Regia loppui kesken. Ei mikään mukava prorjekti neuloa, mutta siihen sai kivasti 197grammaa joutilasta lankaa kulutettua. Ovat kuulemma hyvät, vaikka itse epäilin miten noin lyhyt varsi toimii.



Meillä on myös käynyt haikea muodonmuutos. Neidiltä leikattiin ekaa kertaa takaa hiuksia 2v7kk iässä. Sniif, pienestä neidistä on kasvanut astetta isompi kyselyikäinen uhmistelija.

Sisällä on lämmintä, lattialämmityksen vastatessa pakkasen kiristymiseen, joten typy hipsuttelee kesämekoissa ja ajokoiraa masentaa. Ei tarkene käydä kuin hätäisesti tarpeillaan ja metsästyskausikin kohta taas loppuu.

Vaan nyt on paras mennä huutamaan lapset sisälle etteivät posket palellu, muuten varmaan pärjäisivät pitempäänkin ulkona.

12 kommenttia:

  1. No huh, millaista pakkasta teillä on ollut. Täällä alkaa tosiaan (ainakin toistaiseksi)helpottaa. Tuollainen -36 alkaa olla jo melko hyytävää. Mutta ainakin on hienoille pipoille käyttöä... ;)

    VastaaPoista
  2. Kati, me asutaan tosi kylmässä paikassa, ei Kuopiossa läheskään joka puolella ole ollut tällaisia lukemia. Maaseudun "etuja" nämäkin... ;)

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtava pipotuunaus! :D Ja melkoinen muutos pikkuneidin kampauksessa, ikää ropsahti heti lisää ja hiusten vahvuus pääsee hienosti esiin.

    VastaaPoista
  4. Kyllä se hiusten leikkaaminen pikkuisten ilmettä muuttaa, se on on meilläkin huomattu :)

    VastaaPoista
  5. Hihii, muistan tuon tunteen kun pienimmältä lyhenee tukka radikaalisti :-D. Minä en meinannut omaa kuopustani tuntea viikkoon-pariin sen jälkeen kun yli yli olkapäiden yltänyt letti vaihtui perinteisempään poikalookiin - 4-vuotiaana! Nyt tosin vois toivoa, että 9-vuotias suostuisi samaan operaatioon...

    VastaaPoista
  6. Rusina, se kai tässä haikeutta just lisää kun ei enää ole se äidin pieni vauva.

    -maria-, niinpä. Pojista tuli kans aikanaan tosi ison oloisia ja erinäköisiä naamastakin. Kuopus taas ei oikeastaan kasvoiltaan ole niin vahvasti erinäköinen, mutta vaan isompi tyttönen nyt.

    TiiQ, niinpä, tätä se äitiys on, pikkuasioista luopumista

    VastaaPoista
  7. Hieno pipo! Tuunaamallahan pipo syntyykin paljon helpommalla kuin tekemällä alusta asti. Miksen tätä keksinyt itse.

    VastaaPoista
  8. Ihan mainio pipo! Tosi hieno!
    Ja meidän -27 tänä aamuna ei tunnukaan enää niin kylmältä :)

    VastaaPoista
  9. Tanja ja villapeikko, kiitos. On se -27 astettakin riittävä kylmää..

    VastaaPoista
  10. Hurja pipo :D

    Liljalta en ole raaskinut vielä leikata muuta kuin otsista, ylettää kiharat jo takapuoleen...

    VastaaPoista
  11. Emma, neidiltä oli pakko leikata, olivat takaa niin ohutta hamppua ja aina takussa. Ei ole perinyt äitinsä hiuksia, tosin en muista kyllä missä vaiheessa omat hiukset paksuni tällaisiksi.

    VastaaPoista
  12. Ihana!
    Tuota pipoa ei parane täällä päin esitellä :-)

    VastaaPoista