21.5.2012

Kierot puikot

Mikä viikonloppu! Vatsalihakset kipeänä naurusta ja ehkä vähän myös liiasta syömisestä! Seura oli erinomaista ja aika tuntui menevän kuin siivillä. Ei jää viimeiseksi retriitiksi johon osallistun!







Lankalottovoitto. Ihan loistavaa päästä kokeilemaan Fabelia ja ommellut jutut on aina tarpeen. Lankalotto oli muutenkin ihana, kaikille riitti palkintoja, kiitos vain lahjoittajille.


Kehräys vei aika monen osallistujan mennessään. Hämmästyttävää miten hienoa jälkeä syntyi hetimiten ihan aloittelijoilta. Taitavia ihmisiä ja taitavia opettajia!


Silmukkamerkkipajassa sain hyviä vinkkejä ja nyt taas himottaisi ottaa esiin helmitarvikkeet pitkän tauon jälkeen.


Tuloskin miellytti silmää, niin omaa kuin neiti kohta kolme veen. Lapsone survoi voittamani pikkupussit ja silmukkamerkit pikapikaa omaan käsilaukkuunsa ja sanoi napakasti: "Äiti kuule, nämä on MINUN!"

Viimeistään ensi vuonna taas!

8 kommenttia:

  1. Ihana tunnelma välittyi kuvista. :) Mä olen niin haaveillut pääseväni joskus moiseen mukaan, mutta taidan joutua vielä jokusen vuoden lukeman muiden kivoista kokemuksista. Joskus sit.

    VastaaPoista
  2. Kyllä sekin aika vielä tulee, tuut sitten kun Silakka kasvaa vähäsen tuonne meille, olisi kiva tavata oikeasti! :)

    VastaaPoista
  3. Söpöt merkit, en ihmettele että tyttönen ne omi itselleen! Miekin tässä just kattelen helmitarvikkeita netistä :D

    VastaaPoista
  4. Tunnelma tosiaan välittyy hienosti kuvista. Ihanaa, että teillä oli onnistunut viikonloppu! Takuulla tarpeeseen arjen pyörityksen keskellä! Ja vähänkö huvitti Pulusen kuviot ja kommentit :D

    VastaaPoista
  5. Ihana nähdä näitä kuvia! :D Kiitos vielä, oli niiiiin kivaa.

    VastaaPoista
  6. Olipa kivoja kuvia. :) Noista välittyy toi tosi harras tunnelma - kaikkine alttaritauluineen. ;D Hirn.

    VastaaPoista
  7. Emma, minähän sanoin että niin siinä käy... Tikrunmamin kätköistä kantsii kyllä kans kysellä tarvikkeita.

    rusina, oli tosiaan ihanaa ja hyvin sujui. Neiti Pulunen on melko täräkkä emäntä...

    ArualMaria, kiitos itsellesi, kauniit kukat olit järkännyt ja hyvin säilyivät vaikka sunnuntaina vasta pääsivät maljakkoon

    Tiina, niinpä. Yritin rajailla kuvista alttaria pois jo kuvanottovaiheessa, kun ei se tuohon menoon oikein passannut. Mutta ekaan jäi

    VastaaPoista
  8. Villaviidakossa on siulle haaste ;)

    VastaaPoista