1.3.2014

Olympiatyö

 Innostuin osallistumaan Ravellenics-kisoihin suomalaisjoukkueessa. Ideana siis neuloa olympialaisten aikana haluamissaan sarjoissa vapaavalintaisia töitä ja jos valmistuu ajoissa, saa mitalin. Mitalien jako on näköjään vielä kesken, mutta osallistuinpas kuitenkin ja sain ajoissa valmista.


Tein säärystimet, johon käytin kauan marinoituneita Floricoja ja virolaista Liisua, jotka voitin yhtä väriä lukuunottamatta Villaviidakon Emman blogiarpajaisista. 

 Ravelryssä oli haasteena käyttää Pertama-nimistä kaaviota ja soveltaa siitä malli. Sijoitin palmikkokuvion säärystimiin. Silmukoin neulotun kaistaleen yhteen ja nostin sitten reunasta silmukat joustinneuletta varten.

 Kaksinkertaisella langalla työ valmistui nopeasti ja tykkään lopputuloksesta. Nämä toimii mulla työmatkoilla jalkojen lämmikkeinä tai kylmässä työhuoneessa farkkujen allakin.




Kuopuksen Kerttu-nukke sai oman norskinsa. Alunperin tästä piti tulla vauvapipo, mutta viime vuoden retriitissä tätä neuloessani tuli pientä mittavirhettä. Sitkeästi tein loppuun (ja tein sitten isommilla silmukoilla uuden kyseistä vauvaa varten). Icordin neulominen ja hattuun kiinnittäminen vain jäi tekemättä, kunnes viime kuussa vihdoin toimeennuin sen verran.

Retriitistä puheen ollen, Kierot puikot 2014 on enää noin kuukauden päässä! Jännitys ja odotus alkaa tiivistyä!

9 kommenttia:

  1. Kaunis väriyhdistelmä säärystimissä.

    VastaaPoista
  2. Ihanat säärystimet todella. Ja tuo Kertun päähine on soma.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  3. Ihant säärystimet ,tuo alareunan koriste on mahtava.

    VastaaPoista
  4. onnittelut maaliin pääsystä! minen ihan onnistunut ja ravellenica neule odottelee vielä päättelykeijua, mutta eiköhän se siitä lähiviikkojen aikana. Nätit värit sun säärystimissäs!

    VastaaPoista
  5. Pitäsköhän lisätä säärystimet "haluan joskus kokeilla"-listalleni!

    VastaaPoista
  6. On tosiaan hyvin marinoidut langat, niistä arpajaisista on jotain kolme vuotta :D Onnittelut menestyksekkäästä kisailusta!

    VastaaPoista
  7. Ihanat värit!
    Mua harmittaa, mä en taaskaan pääse retriittiin. Silti jännitän teidän kanssa!

    VastaaPoista
  8. Mukava blogi ja ihania töitä. Tuli tässä sitten "joutessaan" katsottua koko blogi läpi; lähinnä siis kuvat. Kylän neuleneurootikkojen kokoontumisessa joku kertoi tästä blogista joten tulin katsomaan kuka ja mitä.

    VastaaPoista