Kuopus aloittaa ensi syksynä eskarin ja halusin muistaa pitkäaikaista omahoitajaa huivilla. Icarus oli kovin suosittu huivimalli silloin joskus lähes kymmenen vuotta sitten, jolloin blogeja oli vielä vähän ja ehti seurata valtaosaa neuleblogeista. Koskaan en vaan saanut aikaiseksi sitä neuloa. Edellisestä huiviprojektista oli jäänyt kuitenkin sopivasti vaaleanharmaata Wetterhoffin Veeraa, joka sopi malliin täydellisesti (ei kerrota kellekään, että tämä lanka on siis ostettu jo vuonna 2007 mysteerihuivia varten!)
Olipa hauskaa neuloa pitsilangasta pitkästä aikaa! Aloitin huivin pienillä 2mm puikoilla ja lisäsin puikkokokoa työn edetessä. Pitsiosion neuloin muistaakseni 3mm puikoilla. Huivin yläreunasta tuli siten sopivasti kaareva, että se pysyy paremmin päällä kuin tavallinen kolmiohuivi.
Koskapa muistini on lyhyt, olin aivan varma, että lankaa on tarpeeksi. Totuus paljastui siinä vaiheessa kun kerä hupeni uhkaavasti. Olin käyttänyt samaa lankaa kahteen muuhunkin huiviin, enkä yhteen isoon kuten alunperin ajattelin. Tässä vaiheessa piti vähän suunnitella ja muokkasin pitsikaaviota siten, että sain langan riittämään. Lopulta sitä jäinkin hyvin yli, mutta ilman muokkausta se ei olisi missään tapauksessa riittänyt.
Onneksi pitsihuivit ovat ihanan loogisia ja niihin on yleensä suhteellisen helppo laskea sopivat muutokset.
Huivi vei vain 47 grammaa lankaa ja kokoa on kuitenkin ihanan riittävästi. En tietenkään muistanut mitata sitä ennen lahjan antamista.
Kuvista iso kiitos Neulisti-Johannalle ja mallina toimineelle Marille!
Harva päiväkodintäti näin upeita lahjoja saa!
VastaaPoistaOi, kun on ihana :)
VastaaPoistaUpea lahja!
VastaaPoistaTäällähän on tutun näköisiä kuveja. Melkoista lahjontaa kyllä; onko tähtäimessä joku erityislahjakkaiden lapsien ryhmään pääsy? ;D
VastaaPoistaTosi kaunis huivi! Muistan myös kuinka tuo malli oli aikoinaan tosi suosittu, mutta en itsekään sitä silloin tehnyt.
VastaaPoistaIhana huivi. Minä tin omani mustana. Ihana malli neuloa todella.
VastaaPoista