Etukäteen saatiin Päiviltä lukea veikkaus, että kakkosetappi tulee jakamaan mielipiteitä ja niin tosiaan kävi. Valtaosa suomalaisista taisi mallista lopulta tykätä, mutta minua se ei sytyttänyt yhtään.
Lisäksi onnistuin tekemään tosi paljon virheitä, varmaan melkein puolet yhdestä sukasta tuli purettua ja usein vielä niin, että korjasin tuntitolkulla ja lopulta kuitenkin piti purkaa. Sinnillä valmiiksi kuitenkin ja sijoitus toi enemmän kuin yhden pisteen ollessani sijalla 74.
En ole varmaan ikinä neulonut näin paljon kirjoneuletta sukkiin ja toisaalta tämä olikin hyvä malli opetellä oikeasti pitämään huolta lankadominanssista. Aika kivasti onnistuin, parissa kohtaa näkyy, että laiskuus on voittanut ja olen pyöritellyt langat eri kautta.
Mallin lisäksi minua ärsytti ohjeen sekalaisuus. Periaatteessa kaikki oli väännetty rautalangasta ja sama juttu löytyi selitettynä kahteen kertaan, jolloin piti tarkistaa, että onko tämä nyt joku uusi juttu, vai liittyykö edelliseen. Mutta toisaalta malli oli kyllä viimeisen päälle mietitty ja tykkäsin tavasta miten kuviointi jatkui hienosti niin kantapäässä kuin sukan takana ja pohjissa.
Pohjista ei tainnut tulla otettua tämän parempia kuvia kunnon kameralla.
Neuloin sukat 2mm puikoilla ja niin vain tuli liian piukat itselle, vaikka neulon yleensä myös kirjoneuleen löysästi. Toisaalta esikoinen ihastui sukkiin, joten syksyllä on toivoakseni molemmat pojat sukatettu TDS-sukilla, mikäli jalat ei kasva kesän aikana liikaa. Lankana on Fabelia ja Regiaa ja niitä meni yhteensä 86g.
TDS:n kuvaketjua varten napattiin kanoja kuviin ja yksi otos oli ylitse muiden. Hassua miten samanvärinen tuo kana on kuin sukat ja silmätkin osuu yksiin sukkien silmien kanssa.
Toinenkin kana kävi kuvissa, kun yksi jo kyllästyi ja karkasi.
Voi nää sukat on kyllä upeat! Ja kuvat! Ja kanat! <3
VastaaPoistaKauniit sukat!
VastaaPoistaMahtavat sukat! Vautsi. Hyvää kesää!
VastaaPoistaKiitos! Kuvissa näyttää paremmalta omaankin silmään. :D
VastaaPoistaUpeat sukat! Ja ihania nuo kuvat :)
VastaaPoista