28.8.2010

Puolukka-kauluri (ja ne napit!)


Tilasin Kipakoiden neulekalenterin aika pitkälti juuri tämän kauluriohjeen vuoksi. Ihastuin siihen heti. Mielessä oli myös, että tähän käytän aikaa sitten ostetut Novitan Luxus Cloudit. Niitä tosin oli vain kaksi kerää ja laskeskelin ettei se riitä. Satuin löytämään niitä (mikä parasta tarjouksesta) loppukesällä ja ostin kaksi lisää.

Lankaa meni 107 grammaa. Eli eihän ne kaksi olisi riittäneet, mutta nyt on miltei kaksi kerää taas käyttämättä. Mitähän niistä tekisi?

Alkuperäisen ohjeen lanka oli myös selvästi paksumpaa, joten lisäsin 3 nurjaa silmukkaa tasaisesti palmikoiden väliin. Olisin voinut lisätä toiset kolme näin jälkeenpäin ajatellen. Eikä malli olisi sittenkään minusta kärsinyt, vaikka palmikot ovatkin nyt harvemmassa.

Univelkaisen kotiäidin aivoille malli oli kohtalaisen haastava. Kaavion toistuvat osat ovat erikorkuisia, lisäksi tämä toteutettiin lisätyillä kerroksilla. Niinpä totesin parhaaksi ottaa kaaviosta kopioita ja leikkaa-teippaa menetelmällä liikuttelin kaavioita edes takaisin, että pysyin kärryillä. Lopussa aloin osata jo kaaviot melkein ulkoa ja neule eteni paremmin. Oma lisähaasteensa oli vielä sekin, että minulla oli lankoja kahta värjäyserää, joten päädyin neulomaan kahdelta kerältä vuorotellen.


Ai niin, kiitos ja anteeksi nappipostausten äänestäjille. Perustelunne menivät hukkaan. Oli niistä tosin se hyöty, että kun en osannut päättää, kurkottelin esiin lankalaatikon, jonka pohjalta kaivatut napit löytyivät. Löytyi myös pussillinen nappeja, joiden olemassaolon olin jo unohtanut.
Mutta näistä minä tykkään ihan hurjasti! Saa painaa disagree. ;)

Sivupalkkiin ilmestyi myös Sukkasato-nappi. Ei pitänyt osallistua, jotenkin siinä vain kävi niin. Mutta jos yhdet sukat edes ehtisi neulomaan, hyväntekeväisyyskohdekin kun on jo tiedossa.

13 kommenttia:

  1. Ihana kauluri ja ihanat napit! Sanoisin, että nappivalinta :D

    VastaaPoista
  2. Onpa kaunis kauluri! Ja aivan nappi valinta tuo nappivalinta! :D

    VastaaPoista
  3. Kaunis kauluri! Loppulangoista pipo tai lapaset samalla kuviolla..

    VastaaPoista
  4. Upea kauluri, ja napit osuvat kyllä nyt ihan nappiin! :) Jos äänestyttäisit nyt näiden ja niiden kahden edellisen välillä, niin nämä saisivat minun ääneni, ehdottomasti! Hyvä, että löysit nuo kopan pohjalta. :)

    VastaaPoista
  5. Onpa kaunis kauluri ja varmasti myös käytännöllinen. Palmikot pääsevät hyvin oikeuksiinsa lisättyjen nurjien ansiosta! :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniit napit hienoon kauluriin. Parhaat napit esitellyistä vaihtoehdoista :-D.

    VastaaPoista
  7. Nuo napit istuvat kyllä tuohon kauluriin hyvin!

    VastaaPoista
  8. Näyttävä kauluri, ja tosiaan kauniit napit :)

    VastaaPoista
  9. Kauluri on kaunis. Samaan minäkin ihanstuin Kipakoiden kalenterissa. Koskahan saisin puikoille?
    Mutta kohta sukkaillaan ;-)

    VastaaPoista
  10. Kaunis kauluri, kaunis väri ja kauniit napit. Kerrassaan hieno käsityö!

    VastaaPoista
  11. Mullois asiaa, poikkeetko :)

    VastaaPoista
  12. Nätti kauluri ja taatusti lämmin =o) t:Hanna

    VastaaPoista