4.10.2010

Veriseitikin toinen jälkiväri

Uskokaa pois, kyllä täällä vielä neulotaankin. Mutta tässä postauksessa pysytään sitkeästi värjäyksissä.

Tässä kuvassa on nyt kuivana veriseitikin ensimmäinen jälkiväri. Tummempi lanka on sukkalankaa ja vaaleampi täysvillaa. Värit on minusta nyt aika lähellä oikeaa.

Laitoin myös toisen jälkiväriliemen tulille ja sinnekin pistin samaa sukkalankaa ja lisäksi vanhoja Nallen jämiä. 140g lankaa yhteensä. Valkoista ja luonnonvalkoista sekä yksi pieni kerä oli tuollaista beigeä. Yhtään harmaata jämää en löytänyt tästä taloudesta, harmi kyllä.

Tässä kuvassa on taas kuivia lankoja. Isot vyyhdit vasemmalla on sukkalankaa ensimmäinen ja toinen jälkiväri vierekkäin. Ei isoa eroa, mutta vähän vaaleammaksi toinen värjäys jo jäi. Seuraavaksi beigepohjalanka ja kaksi valkoisen sävyistä nallea.

Toisen jälkivärjäyksen sukkalanka lojuu nyt krappiliemessä. Kokeilen millaisen tuloksen kylmävärjäys antaa. Lanka on ollut nyt vuorokauden krapin palasten seassa. Kolmen päivän päästä sitten kuivattelua ja pesua.

Lopuksi säälinkerjäysosasto, hyppää yli jos et jaksa lukea sairastupakertomuksia.

Mies toi työpaikaltaan tuliaisena hauskan pikkuflunssan. Pojat selvisivät siitä yhden illan nopealla kuumeella. Tai niin luulin. Pari päivää oltiin terveitä kunnes tauti iski uusiksi ja myös neiti sairastui. Neiti nappasi jostain silmätulehduksen ja tartutti sen keskimmäiseen. Keskimmäinen taas itki toissayön, uskomme että hänellä oli kurkunpääntulehdus (yöilman hengitys auttoi). Pari uutta tautia on taas koettu vanhemmuuden saralla.

Koti alkoi muistuttaa varsinaista lääkejakelukeskusta sillä

- silmätippoja laitettiin 6 kertaa päivässä keskimmäiselle ja kuopukselle (pikkuisen vaativaa hommaa tuolle jälkimmäiselle)
- esikoisen jalkaan ilmestyneen känsän lääkitys 2 x pvä
- omat lääkkeet 2 x pvä
- kuumelääkkeitä tarpeen mukaan kaikille kolmelle
- avaavaa lääkettä kahdelle pahiten yskivälle
- kipulääke tanskandogille 1 x pvä

Tänään jo vähän naurattaa, kun eilen sai nukkua pahinta univelkaa pois ja viime yö oli inhimillisempi. Jännityksellä odotamme tarvitaanko ab-kuuri, vai talttuuko tauti kotikonstein.

7 kommenttia:

  1. Tsemppiä sinne kaiken sairastelun keskelle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tess, kyllä se tästä, aina helpottaa kun saa valittaa! ;)

    VastaaPoista
  3. Sitä väriä vaan riittää ja riittää... Pikaista paranemista, täälläkin tyttösellä silmätulehdus :/

    VastaaPoista
  4. Voi apua, millainen tauti teille on kotiutunut. Jaksamista ja pikaista paranemista!

    Värjäilyt on aina yhtä mielenkiintoista luettavaa ja kuvat täytyy tiirata tarkkaan :D

    VastaaPoista
  5. Emma, kurjaa että silmätulehdus on teilläkin vieraana.

    Enkuli, kiitos. :)

    rusina, kyllä se tästä hiljaksiin paremmaksi muuttuu.

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä sairastelun keskelle, toivottavasti pian helpottaa!

    VastaaPoista