Kesä on hujahtanut taas kerran liian nopeasti. Töihin paluu lähenee, enää kuukausi armonaikaa ja siitäkin pari viimeistä viikkoa käymme kahden nuorimman kanssa tutustumassa päiväkotiin ja esikoinen aloitta eskarin.
Kesällä ehdimme kuitenkin vähän lomailla. Nopealla aikataululla tuli lähdettyä Ranualle. Eläinpuisto oli mukava paikka niin lapsista kuin aikuisistakin. Ranualla eläimillä tuntui olevan pääasiassa aika mukavat olosuhteet. Kuvan saukko tosin kiersi samaa kiekkaa koko ajan vaikka sen alue näytti suhteellisen mukavalta, mutta eihän se tietysti vapautta voita.
Jääkarhut kiehtoivat aikuisia. Oli vaan niin kuuma päivä, että ne rentoutuivat varjossa.
Samoin karhu viihtyi lokoisassa asennossa.
Tällä viikolla tehtiin toinen reissu, yhtälailla muutamassa päivässä järjestetty telttaretki kotipuoleen.
Aika tyypillisesti retkeen kuului tulipaikalla makkaranpaistoa, kaakaota ja vaahtokarkkeja heti uimisen jälkeen.
Mies on opettanut pojat heittelemään uistinta ja tällä reissulla myös neiti näppärä sai kokeilla heittelyä isänsä kanssa. Kalansaalis oli hyvin pientä, mutta oli mukava katsoa, miten taitavia pojat jo ovat.
Teltta pistettiin pystyyn ihan rannan tuntumaan, harvemmin sitä saa majoittua tällaisiin maisemiin. Järvi oli tyynessä ja pientä sumua nousi iltayöstä. Kuuma teltassa silti tuli ja tuli todettua sekin, että reuman takia ei tarvitse toista kertaa yöpyä teltassa. Siitä on aika tarkkaan kymmenen vuotta kun viimeksi on miehen kanssa vaellettu ja kohta tulee se kymmenen vuotta täyteen oireilevaa selkää. Mutta päiväreissuja joltain mökiltä käsin sitten tulevaisuudessa varmaan tehdään, nyt kun lastenkin kanssa se voisi alkaa onnistua.
Viikko sitten sain omaa aikaa, kun myös nuorinkin lapsi oli ekaa kertaa kaksi yötä pois kotoa mummolassa. Sain viritettyä ompelukoneen ja saumurin ja surautin olkalaukun. Kangas on Ikeasta.
Vuoritin laukun miehen vanhoista farkuista säästetyllä takaosalla, eipähän tarvinnut ommella erikseen taskuja. Idean vuoreen nappasin törkeästi suoraan
Succaplokki- blogista. Melkoista säätämistä tämä oli, eikä lähelläkään täydellistä tullut, mutta käyttökelpoinen kuitenkin. Jos joskus malttais suunnitella etukäteen, niin vois saada paremman, mutta piti saada tehtyä just silloin.
Ja olen minä neulonutkin, mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.