28.11.2011

Pikkujoulut

 Eilen istuttiin iltaa pikkujouluissa. Taisi olla hauskimmat pikkujoulut ikinä! Ruokapöytä notkui herkkuja ja seura oli loistavaa. Naurettiin, saatiin ja annettiin myös lahjoja. Pikkujoulupakettien lisäksi osa sai vaihtopaketteja.


Minä annoin oman pakettini Mii:lle. Hän toivoi lomakkeessa lapasia ja TiiQ:n projekteissa oli nähnyt mainiot kämmekkäät. Neulontavaiheessa ohje ei ollut vielä julkaistu, mutta pyysin ja sain ohjeen sähköpostiin. Muokkasin ohjetta vähäsen muutenkin, jotta sain palmikot asettumaan suht keskelle kättä.


 Ohje on siis Fredrika ja tykästyin noihin palmikoihin kovasti.

Todiste siitä, että jaksoin neuloa molemmat. Näyttävät tosi hassuilta, mutten halunnut höyryttää tai pingottaa muotoon, koska saajan kädet ovat omiani kapeammat. Toivottavasti olivat sopivat.


Paketissa oli lapasten lisäksi Silmuccaruutu ja Malabrigon pitsilankaa, jotka ostin messuilta. Laitoin mukaan myös samaa lankaa kuin lapasissa, jos pari tahtoo neuloa settiin pipon tai huivin. Tai sitten jotain muuta. Ensi kosketus tuohon Lane Cervinia Calzetteriaan oli nimittäin aika miellyttävä ja luulen, että siitä syntyy itselleni jotain isompaa. Lankaa nimittäin on rutkasti, ostin Karnaluksista tukkupakkauksen.


Ja se minun oma pakettini! Olin kirjoittanut, että jos parini löytää jostain käytetyn budjettiin sopivan kerijän, tulen siitä onnelliseksi. Sitten sain ihan priiman Royalin kerijän, ei tuota ole kyllä paljoa käytetty. Ihan täydellistä. Kiitos Niina vielä kerran! Mukana oli myös karkkipussi, joka tässä aamulla avattiin, joten ei ehtinyt enää kuvaan. En sentään tuhonnut sitä kokonaan - vielä! Tosin eilisen mässäilyn jälkeen ei juuri nyt kauheasti makea maistukaan. Ja Lellu, kettupussukan tarpeita kerätään talteen kuuliaisesti, jos sillä kuittautuisi se revennyt joulupukki... :D

Pikkujoulupakettiini taas sattui Ticoticoa, josta eräs pieni neiti tulee aika onnelliseksi, pieni joulukoriste ja mansikkahunajaa, jota sitäkin maisteltiin aamulla (kuka juuri sanoi ettei makea maistu) ja olipas hyvää! Kiitos  Mansikkamaahan! :)

Lellu oli järjestänyt myös yllätysarvonnan ja minä voitin, jee! Sain Lellun tekemän kauniin rasian, jonka sisällä oli tarpeita sekametelisoppaan. Nam!


Pikkujoulu-emännällä oli myös suhteita korkealle tasolle, sillä illan mittaan alkoi sataa lunta. Pikkujoulujen jälkeen piipahdin vielä jouluostoksilla ja sitten olikin jännittävä matka kotiin, lunta pyrytti ihan oikeasti ja oli liukasta. Loppupätkä varsinkin piti körötellä tosi hiljaa.

Niin ja kiitos edellisen postauksen kommenteista. Joulupallo-tekstiin on lisätty rautalanka-ohjeita niitä pyytäneille...

5 kommenttia:

  1. Muakin himottaisi hankkia kerijälaite, mutta en ole raaskinut sitä vielä ostaa. Olet kyllä onnenPekka... eikun onnenJohanna =o)

    VastaaPoista
  2. Kauniit lapaset! Ihania paketteja olette vaihtaneet!

    VastaaPoista
  3. Ihailinkin noita lapasia sunnuntaina, ihanat palmikot. Huippua, että sait kerijälaitteen!

    Pikkujoulut oli kyllä tosi kivat, aika meni kuin siivillä!

    VastaaPoista
  4. Noi lapaset on kyllä upeat. Ihanan paketin kasasit ja ihanan paketin myös sait!

    VastaaPoista
  5. Tätäkin kautta vielä suuri kiitos lapasista, olen vieläkin ihan fiiliksissä!

    VastaaPoista