29.12.2011

Kettu juoksi yli järven

 Aatonaattona hoksasin, että neidillä ei ole kivaa mekkoa jouluaatoksi. Inspiraatio iski, kangashan oli hankittu jo Tampereen messuilta (vein Kujeen kojulta viimeisen reilun metrin tätä kangasta). Mallikin oli tiedossa, lainasin kirjastosta SK 5/09 lehden ja Tosimummon loistavalla ohjeella varustettuna istuin koneen ääreen (ihan pikkasen silti kiukuttelin jossain kohdassa, mutta loppu hyvin kaikki hyvin ompelutumpelollakin).

 Vuorikankaaksi laitoin halpalakanaa, ohutta ja pehmoista. Ostaessani anopin takkia varten hakasia, löysin myös napit tähän mekkoon, Napin ja nauhan löytökorissa oli juuri kaksi sopivaa vihreää nappia tarjolla.
Ompelu sujui aika kivasti, mutta eihän se jälki priimaa ole, jos sisäpuolta kurkkii. Mutta viis siitä, lapsi rakastaa mekkoa ja oli jo ompeluvaiheessa sitä mieltä, että siitä tulee ihana. :)

Niin ja tulihan sieltä pukinkontista sitten ihana mekko neidille, kiitos vaan kummille! Nyt on sitten talvisempikin mekko olemassa ja se päällä juhlittiin loput joulun pyhät (kunnes syötiin jugurttia).

Siitä takista puheenollen. Tuossa muutama ulkokuva, mutta ei nämä harmaana päivänä otetut kuva paljon parempia ole kuin ulkokuvatkaan.


Tästä kuvasta huomaa, että takki on minulle iso, mutta anopin päällä se istui kuin valettu, vaikka itse sanonkin. Jäi siis aikas hyvä mieli tästä projektista, kun lahjan saaja oli vielä hirmuisen tyytyväinen ja kiitollinen.

Edit lisää tänne jälkikäteen vuoden 2011 langankulutuksen talteen

Vuonna 2011
yhteensä 4174g
joulukuu 650g
marraskuu 127g
lokakuu 98g
syyskuu 298g
heinäkuu 115g
kesäkuu 279g
toukokuu 208g
huhtikuu 228g
maaliskuu 213g
helmikuu 1175g
tammikuu 783g


11 kommenttia:

  1. Hienosti onnistunut mekko, vuorit ja napinlävet ja kaikki. Turhaan vähättelet ompelutaitojasi!

    Neuletakissa on ollut iso homma kaikkine pähkäilyineen, mutta lopputulos palkitsee. En ihmettele yhtään, että anoppi on ollut lahjaansa hurjan tyytyväinen.

    Nyt kun edellinen takkiprojekti on päätöksessä, niin kai WM:t alkaa huudella entistä kovempaa omaa vuoroaan? :D Siitä projektista olisi aikanaan kiva saada väliaikaraporttiakin, tahtoisin nähdä sävyt ja raidat neulepintana! Nimim. Malttamaton

    VastaaPoista
  2. Söpö kettumekko, ei ihme että siitä tuli tyttären suosikki.

    Anopin lahjakin on oikein hieno.

    VastaaPoista
  3. Rusina, :D, kai sitä pitää opetella ottamaan kehut vastaan, mutta kyllä selvästi huomaa, että ompelu on vaikeampi laji minulle. Neulominen sujuu rennosti lähes kaikissa projekteissa.

    Malttamattomalle täytynee antaa lupaus väliaikatietojen osalta ja pakko se takki on pistää puikoille, töissä on kylmä, joten tarvettakin olis.

    Pia, kiitos. :)

    VastaaPoista
  4. Ihana mekko! Taidan tehdä tuollaisen itselle "maksikoossa". :)

    Kiitos muuten kommentista. :)

    VastaaPoista
  5. Voi, miten hieno mekko, tuo kuosi on tosi hauska!

    VastaaPoista
  6. Mainio mekko, tuota katsellessa tulee iloiseksi :D Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  7. Hanna, ei muuta kuin surauttelemaan, pistät sen mekon sitten lankakutsuille päälle, eikös juu! :)
    Arual-maria ja Emma, tuo on tosiaan iloista kangasta, just sopivaa meidän tänttärälle.

    VastaaPoista
  8. Todella kaunis tuli takista, onneksi siihen löytyi passelinkokoinen käyttäjäkin:)

    Upeaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  9. Zelda, kiitos ja hyvää uutta vuotta, takki oli tosiaan anopille suunniteltukin mittojen mukaan. En vaan halunnut vaivata kuvien ottamisella enää jouluaattona. :)

    VastaaPoista
  10. Kaunis mekko ja kaunis takki!

    Hauskaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana tuo tyttösen mekko.

    VastaaPoista