21.12.2013

Pikainen peruspäivitys

 Hahtuvapilven reunalla vietetään joulunodotusta pilkullisena. Kuopuksella on vesirokko ja keskimmäinen sairastunee seuraavaksi. Muut ovat sen meillä onneksi sairastaneet. Joulustressi siis nollille ja pääpaino potilaan hoitamiseen. Onneksi ollaan menossa aatoksi valmiiseen pöytään.


Jos hukkaa kuvat, voi bloggaus siirtyä kuukaudella. En muistanut enää millä talouden kameroista ne on otettu, saati onko kuvat purettu jo koneelle. Löytyihän ne vihdoin. Esikoinen halusi tällaisen värityksen, kärjetkään ei saaneet olla yksiväriset ja värimaailmaan ei käynyt jämälangat, vaan vihreän Opalin kaveriksi piti korkata Fabelia tuore kerä.


Mies kuluttaa kämmekkäitä/kynsikkäitä nopeammin kuin lapset tarvitsee uusia sukkia. Ensi tuskailin, että eihän mulla ole mitään sopivaa lankaakaan (mulla, köh köh), mutta aina sitä penkomalla jotain kulutusta kestävää ja edullista löytää eräkäyttöön sopivaksi. Ei tosiaan raski miehelle mistään käsinvärjätyistä pehmoisista merinovilloista neuloa, kun ovat heti puhki. Tässä lankana paksumpi Fabel, joka sopi neuleeseen erinomaisesti ja valmista tuli muutamassa illassa paksuilla puikoilla. Lankaakin meni vain 60g, sillä mies halusi noihin aika lyhyet varret.

3 kommenttia:

  1. Perusneuleita tarttee aina! Pilkulliselle potilaalle paljon terveisiä ja pikaista paranemista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, potilas on aika reipas, paitsi jos kysytään miten voit: silloin hän on todella sairas ja sääliä vailla. Olo tosin on välillä aika kurja, mutta pärjäillään kuitenkin.

      Poista
  2. Iloista, pilkullista joulua teille! Ei vaan paranemista ja toivottavasti lapset pääsevät vähillä vaivoilla rokosta!

    VastaaPoista