19.8.2016

Neljäs etappi


Neljäs sukkaohje oli TdS:n pääemon Sarah Bordelonin suunnittelema helmimalli, A song of beads & lace. Suunnittelin langan värivalinnan sillä perusteella, että viime vuonna lahjoituksena saamani helmet pääsisivät viimein käyttöön. 


Joskus voisi olla fiksua neuloa mallitilkku helmien kanssa. Kerrankin kun minulla oli käytössä laadukkaat helmet, valitsin todella tahmean ja paksun langan. Handun Pukkilu on ihanaa lankaa, mutta toimisi paremmin esim. perussukkana tai oikeastaan lapasissa. Kisahuumassa ajattelu näköjään unohtuu!



Sukat saivat kuitenkin käyttäjän pyöreitä täyttäneestä työkaverista, jolla sattuu olemaan täsmälleen samankokoinen jalka kuin minulla. Työkaveri ilahtui kovasti ja kertoi, että hipsuttelee villasukilla lähinnä kotona, jolloin tuo lankavalinta osuikin hyvin. Sukat on nimittäin todella lämpimät ja luulenpa, että ne hiukan huopuvat käytössä tossumaisiksi pohjastaan.


Malli itsessään on niin kaunis, että neulon sen varmaankin vielä uudelleen, eikä siihen välttämättä edes niitä helmiä tarvitse. Ohje oli amerikkalaiseksi ohjeeksi aika typistetty, mutta ei siinä muistaakseni mitään ihmeellistä ollut. 


Nämä sukat osuivat taas kerran lapsen uimakouluviikolle. Mikähän siinä onkin, että helmimalli osuu siihen aina, vaikka uimakouluviikon paikka vaihtuu kalenterissa. Vaijerissa helmet säilyivät kuitenkin hyvin rannallakin.

7 kommenttia:

  1. Kauniit sukat. Väri on myös aikasta herkku :)

    VastaaPoista
  2. Tuosta ei sukat enää parane. Ihana malli

    VastaaPoista
  3. Hyvin kauniit ja erikoisen hieno väri!

    VastaaPoista
  4. Eipä ois kyllä ite tullut mieleen yhdistää rouheaa suomalaista sukkalankaa helmiin :D Mutta hyvin näyttää toimivan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis en kokeillut lankaa ajatuksella, lapset varmaan vyyhdittikin sen. Enkä sitten enää ehtinyt vaihtaa, koska kisa. :D

      Poista
  5. Mä onnistuin lukemaan, että TdS:n päädemoni Sarah Bordelonin. XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikohan tää nyt sellainen freudilainen lipsahdus, että todellakaan et kisaa ensi vuonna? :D

      Poista