27.7.2007

Maailma on erilainen neulojan lapsen silmin

2,5 v. katsoo ikkunasta isänsä lähtöä:

-Isi hakee Viiatilla (toim.huom: perheen pakettiauto) villalankaa.

Valitettavasti ne villat on kuitenkin menossa yläkerran rakennusprojektiimme, vaikka kyllä mulle vastaava tilavuus lankaakin kelpaisi...

Eilen Hahtuvapilven reunalla harrastettiin perhematkailua Farmari-maatalousnäyttelyyn. Esikoisellemme selvisi vasta perille minne on tultu ja lippuja jonottaessamme hän herätti huvitusta kurkkiessaan ja huudellessaan väkijoukon takaa isin rinkassa traktoreita. Luvattiin että tänään voisi ihan jokusen nähdä.
Muutamaa piti käydä testaamassa kopista käsin ja Valtran esittelydvd:n katselu kotona näköjään on ollut oivaa aivopesua, sillä vain Valtran kopissa käynti tyydytti wannabe-viljelijäämme. Hymyn sai naamalle myös Valio Kidius-traktoriajelu. Tenavat kiersi ympyrärataa polkutraktoreilla ja saivat palkinnoksi trakoriajokortin sekä pillimehun. Mikäs siinä esittelijöillä oli päivää viettäessä kun lapset hihkuivat innosta, tosin sen raivostuttavan taustapimputuksen luulisi rassaavan hieman neljännen päivän jälkeen!

Äidillekin oli hupia näyttelyn eläinosastolla ja ei kai sitä olisi neulebloggaaja jos jättäisi näyttämättä kuvan alpakasta. Lankaakin olisi ollut, muttei se oikein sytyttänyt. (auringonpistos ilmeisesti?) Tämän yksilön otsatukka herätti hilpeyttä. Tämmöinen bioruohonleikkuri kelpaisi mulle kyllä.

Muutama laamakin oli tuotu ihmeteltäväksi.

Takaisin neuleisiin. Ikioma diilerini iski taas ja nyt mullakin on tukkuhintaisia addeja. Ihanat, näiden hienouden tajuaa vasta kun on itse kokeillut! Kiitos taas ja kiitos myös noista helmistä, ideoita jo on, mutta voi sentään, ne edellyttää varmaan langanostoa...

Addit pääsi heti Mystery Stole 3:n kimppuun ja muutaman rivin jälkeen vihje 3 on neulottu. Tuli kuvattua sekin, sillä halusin pingottaa sen tässä vaiheessa, koska nyt pitäisi olla kolmannes pituudesta valmiina.
Missä mitoissa muilla on huivi ollut kolmannen vihjeen jälkeen?
Wetterhoffin Veerasta 3,5 mm tehtynä huivini on nyt noin 70cm pitkä ja rapiat 60 cm leveä. En varmaankaan lyhennä enkä pidennä tätä, vaan menen ihan alkuperäisohjeen mukaan.

13.7.2007

Cavern ja kesä


malli: Cavern Cardi
muunnokset: pidemmät hihat vähemmillä kavennuksilla ja pidempi helmaosa sekä hakanen kiinnityksenä
lanka: Novita Olivia
kulutus: 475g
puikot: 4mm
muuta: Kerrassaan ihana, mutta odottaa vielä mammakilojen katoamista tovin - imetysdieetin päätyttyä tällä suklaan syönnillä melko pitkä tovin


Kesä on sujunut kotosalla vauvan ja taaperon kanssa. Taapero harrastaa mm. tilataidetta.

Ja auttaa äitiä askareissa turhankin innolla pikkuveljen avustamana. Anoppi lainasi vyyhdinpuut ja kälyn anoppi puolestaan kerijälaitteen. Nyt on huivilangat kerällä. Tekisi mieli aloittaa MS3, mutta puikoilla on toisenlainen projekti parhaillaan.

Tässä on nimittäin se epäonnistunut koolaukseni kerittynä (kerijalaite ei ollu tuolloin vielä lainassa) ja tulos on ihan ok sittenkin. Sukkaa pukkaa, näytän kurkistuksen myöhemmin, eka versio kun meni purkuun, ylläri ylläri...

18.6.2007

Terveisiä Wetterhoffilta!

Kesälomareissun reittivalinta oli päätetty mieheltä kysymättä suunniteltiin miehen kanssa siten että poikkeamme ohikulkumatkalla Wetterhoffin myymälässä. Valinnan vaikeushan se taas iski, vaikka olin noita Wetterhoffin omia lankoja jo ahkeraan tutkinut netistä. Niistä lähti kuitenkin mukaan vain nuo kaksi Silviaa ja Veeraa (100% villaa, 900m/100g). Veera on uusi tuttavuus, mutta hintalaatusuhde (7,90€) vaikutti tosi hyvältä, yhdestä vyyhdestä syntyisi varmasti kohtuullisen kokoinen huivi, mutta otin toisen jotta riittää varmasti Mystery Stole 3:een.
Lisäksi HjärteGarnin Sock- lankaa nuo 5 kerää. Tuota täytynee hakea paikallisesta vielä kaksi kerää valkoisena, että saan jo pitkään suunnitelmissa olleet kirjoneulesukat (Sukkasillaan kirjasta) tehtyä. Lopuista langanjämistä neulon miehelle sukat, siksi lankaa on noin reilusti. Sitten joskus siis kun on aikaa...

Myymälässä kuolasin aikani RY Bamboo softin lankaa, ihanan pehmeää 100% bambua, mutten osannut valita sopivaa väriä kun ei ollut tiettyä projektia mielessä. Monenlaista muutakin lankaa oli myynnissä, en tiennytkään, että valikoima on niin runsas. Ei yhtään huonompi valinta poiketa kolmostieltä hetkeksi syrjään!

Olimme matkalla 5 päivää ja tuona aikana ajettiin täältä Koillis-Savosta Karttulan ja Joroisten kautta poiketen (koirulaisten hoitolapaikkaa suosittelen lämpimästi!) Lahteen. Sieltä Espooseen ja Helsinkiin, josta vielä Inkooseen. Hämeenlinnan shoppailujen jälkeen Jyväskylään ja vihdoin kotiin. Mukana siis lapset 2,5 vee ja 7 kk. Tarvitseeko kertoa enempää reissun sujumisesta?! No joo, oikeasti lapset oli tosi kärsivällisiä ja jaksoivat hurjan hienosti. Ei kai nuo terveitä olisi jollei vähän kiukuteltaisikin.

Ja hulluuden puuskassa ajeltiin vielä reissun jälkeisenä päivänä Heinäveden koiranäyttelyyn. Jep jep, kannattipa ajella ajokoiran kera hakemaan sinistä nauhaa ja kuluttaa siellä koko päivä kun kehät oli jälleen kerran rutkasti myöhässä. Pöh ja minä kun kuvittelin, että tuo meidän tyttö on ihan kaunis koira! Pitänee pitäytyä vain doggikehissä jatkossa.

Matkalla aloittelin myös Cavernin ja ensi tuntuma Oliviaan ei ole kovin ihastunut. Se on jotenkin nihkeää neuloa ja hajoaa inhottavasti puikoilla, varsinkin jos joutuu nostelemaan pudonneita silmukoita blogivauvan opetellessa nousemaan tukea vasten pystyyn. (Nyt se riiviö pääsee jo polvilleen tukea vasten ja kolauttelee sitten päätään kun ei tuommoisella seitsenkuiselle ole kovin paljon vielä järkeä varoa!) Mutta pehmeää tuo lanka kuitenkin on, saa nähdä onko liiankin pehmeää Caverniksi, mallista tykkään yhä kovasti.

Espoon pysäyksellä jätin kummitytölle tämän huivin, joka on neulottu Novitan muinaisesta Chenille- langasta, kukkaset on Vilman ohjeella tehty vauvalangasta. Kansikuvamalli ei ollut kuvaustuulella (tai ehkä kuvaaja ei osannut asiaansa), joten huivi on esitelty ihan vaan tuolin reunalla roikkumassa.

Huomenna vietämme miehen kanssa kahdeksatta hääpäivää romanttisissa merkeissä. Saimme peräkkäiset ajat hammaslääkäriin ja lisäksi käyn verikokeissa. Ehtisiköhän sitä kymmenettä hääpäivää oikeasti vaikka jo juhliakin?

9.6.2007

KIP tai oikeastaan CIP

Tänä vuonna osallistuin KIPailuun omalla kotipihalla. Tai oikeastaan virkkasin, joten päivä lienee ollut lähinnä mallia CIP. Yleisönä pikkutietämme ajelevat mökkinaapurit sekä hiekkakuormia ajanut traktorikuski, joka tuijottelikin pitkään ohi kaasutellessaan.

Mutta oikeastaan tulin hehkuttamaan Lankakomerolta huomaamaani linkkiä. Mystery Stole 3 alkaa! Viimeinkin ehdin johonkin tällaiseen mukaan, Mystery Shawl KAL:it ovat nekin aina menneet ohi.

Blogikoira V lähettää helleterveiset! Varjoisia paikkojakin on tarjolla, mutta neiti palvoo sitkeästi aurinkoa.

5.6.2007

Aina ei voi onnistua

Katja lähetti minulle Kool Aideja varmaan jo vuosi sitten ja vasta nyt sain kokeiltua. Luin Ilun koolausoppaan, mutta minulta puuttui selvästi se olennaisin osa (punaviini!), sillä tulos ei ollut ihan se mitä halusin. Raitalangan sijasta tuli pätkävärjärjättyä raitalankaa. Hmph!

Neuloin jopa mallitilkun, mittasin väriraidan pituuden ja vietin iltapäivän viritellen lankaa parisänkymme ympärille, jotta sain n. 7,5 m pituisen vyyhdin. (Hauskaa hommaa muuten kun herra 2 vee avustaa...) Tummemman punainen Tropical Punch värjäytyi paremmin ja tasaisemmin, mutta vaaleampi Pink Lemonade jäi jotenkin möykkyiseksi ja osa lankasta jäi miltei alkuperäisen väriseksi. Lanka oli Hjärtegarnin Sockea ja sekin harmittaa, olisi ollut jotain kehnompaa Novitalaista edes. Ja joku olisi voinut lukea ne koolausohjeet hieman tarkemmin...
Aikani kun olen tuota vyyhtiä katsellut, niin ajattelin kuitenkin kokeilla millaiset sukat saan aikaiseksi. Pitää värjäillä uusiksi jos lopputulos on ihan kamala.


Koska hamsterointi päättyi myös pudotuspelin osalta, kävin minäkin ostamassa lankaa. Edellisen kerran tein ostoksia liki kahdeksan kuukautta sitten, lokakuussa! Pisteet sille, joka arvaa mikä viime kuukausien suosikkineule syntyy/syntynee 10 kerästä Oliviaa.

Editoin muuten tuonne alle Lumiruusun langan oikeaksi, mulla menee aina Sivilla ja Silvia sekaisin. Huivi on siis tehty ohuemmasta Silviasta.

28.5.2007

Kun äiti lukee neuleblogia...

... blogivauva ja -taapero osoittavat että tiimityössä on voimaa, kun halutaan maksimoida tuho. Toinen purkaa ja toinen syö, on kumma jos ei ala lankavarasto hupenemaan!



Lankaa on kulutettu myös perinteisemmällä tavalla.



Nämä villasukat on ihan perinteiset ja tehty seiskaveikasta. Kuvasta huolimatta meidän kaksivuotiaalla ei ole ihan näin suuret jalat, eikä hän seiso varpaillaan.
Sukat lähtee naapurin miehelle kiitokseksi avusta. Kun suunnittelin sukkia meillä käytiin seuraava keskustelu.

Minä: Jos olisit viisikymppinen mies, niin minkä värisiä lankoja haluaisit villasukkiisi. (esittelee lankalaatikosta puolenkymmentä kerää seiskaveikan jämiä)
Mies: Kuule, jos olisin viisikymppinen, niin en kiinnittäisi mitään huomiota villasukkien väriin.
Minä: Pitäisitkö muka jos neuloisin sukat näistä langoista. (esittelee punaista, valkeaa ja violettia kerää)
Mies: Luultavasti. (jatkaa keskeytynyttä lehden lukua)

Tähän pitää vielä huomauttaa että miekkonen on normaalisti aina ehdottelemassa parannuksia ja ideoitaan neule- ja ompeluprojekteihin itselleen tulevissa asusteissa. Ideoi mm. jo vuosia sitten villapaidan jossa olisi kiinteänä lapaset, ettei metsällä liikkuessa mene lunta ranteisiin...

22.5.2007

Lumiruusu Silviasta



Nyt kun paketti on perillä Katjalla voin julkistaa kuvan hamsteriblogin lisäksi täälläkin. Testasin Lumiruusun neulomista ohuemmalla langalla ja Silviaa kului 3,5 mm puikoilla neulottaessa vain 39 grammaa. Huivi jäi aika pieneksi, mutta koska en muistanut mitata huivia ennen paketointia kerron tarkemmat mitat kunhan Katja ehtii huivin mitata. Huivin kokoa ei pysty helposti kasvattamaan vain kerroksia lisäämällä, koska lisäykset tehdään tiettyjen kerrosten kohdalla. Mutta pienillä mallikikkailulla Lumiruusun voisi neuloa isoksi huiviksi ohuellakin langalla. Mutta ihan heti en aio kokeilla!

Edit: lanka oli siis Silviaa ei Sivillaa.

21.5.2007

Mansikkajäätelöä

Ihan alkuun vielä kiitos kaikille, jotka ovat olleet surussamme mukana! Elämä jatkuu, vaikka ikävä tietysti vieläkin on.


Viime kesänä Ahvenanmaan reissulla hankittu Järbo Garnin puuvillalanka pääsi vihdoin puikolle. Ihanat herkkuvärit ja kun neuloo tarpeeksi kapeaa, tulee pätkävärjätystä lankasta raitalankaa. Väristä tulee ihan mansikkajäätelö mieleen. Jostain syystä olin kuvitellut että tuo kerä on ruskeasävyinen ja vasta neuloessa tajusin, että sävy onkin punainen.


Hiukseni ovat niin liukkaat, että monikaan hiuspanta ei niissä kunnolla pysy. Kun ompelin pannan reunoihin käänteet (jotka oli muuten helppo tehdä, koska sileä neule rullautuu sopivasti) ja pujotin sinne ohutta 3mm kuminauhaa molempiin reunoihin, sain pannasta niin napakan, että se toimii minullakin. Kuminauha menee kaksinkertaisena i-cordin sisällä ja i-cordin kapeus puolestaan huolehtii siitä, etteivät hiukset törrötä rumasti niskassa. Alla vielä lähikuva palmikoista.

malli: oma
lanka: Järbo 8/4
puikot: 3mm
langankulutus: 15 g

3.5.2007

Suru

In Memoriam
Peppi
1999-2007


Once in a lifetime, one in a million

Blogissa on nyt hiljaista. Syksyn leikkaus antoi jatkoaikaa, mutta Peppi sai taas vatsalaukunkiertymän ja meillä vietettiin tänä vuonna erilainen vappuaatto.


Käsityörintamalta on esiteltävissä ainoastaan nämä aiemmin valmistuneet pikkuperhoset.

8.4.2007

Pääsiäisen piilokuva

Mies hukkasi aiemmin neulotusta kynsikäsparistaan toisen ja kun lankaa löytyi mukavasti varastosta, tikuttelin yhden kynsikkään. Vaikka työ oli muuten peruskamaa, oli hauskaa miten nopeasti saa valmista, kun käyttää pitkästä aikaa oikein paksua lankaa.
Huomasin että blogivauvalla on isoveljensä taipumus tunkeutua kuviin. Päivän tehtävä siis on etsiä kuvasta blogivauva. Aurinkoista pääsiäissunnuntaita!

malli: omasta päästä
lanka: Alafoss Lopi
puikot: 5 mm
kulutus: 35 g

1.4.2007

Lumiruusu

Kuukauden aherrus on viimein päättynyt! Saanko esitellä, tässä on Lumiruusu.

En ole varmaan koskaan purkanut niin paljon suhteessa työn kokoon kuin tätä huivia tehdessä. Mallia piti työstää, värien liukuma meni huonosti ja puolipyöreän huivin neulomisen teoriakin meni aluksi poskelleen. Loppua kohti neulomistahti kiihtyi ja mies hymähteli kun kerroin etten tiedä miten aion huivin lopettaa, mutta neulon silti vaan eteenpäin. Purkamalla ja korjaamalla suunnitelmaa huivi viimein valmistui. (Älkää edes mainitko sanaa mallitilkku!).


Huivi on siis puolipyöreä, mutta pingotus vei hieman muotoa leveämpään suuntaan.
Se on aloitettu niskasta ja tiettyjen kerroslukujen jälkeen huivin silmukat tuplataan. Ihan täysin teorian mukaan en huivia neulonut loppupuolelta, koska muutosten avulla sain kuviot täsmäämään paremmin.

Huivissa on viittä erilaista pitsineuletta. Näistä osa, samoin kuin teoria on Tradtional Knitted Lace Shawls - kirjasta. Ensimmäinen pitsi ei kuvassa, eikä oikeastaan juuri työssäkään erotu, mutta oli tarpeen että mallikerrat täsmäsivät, pelkkää ainaoikeaa en viitsinyt neuloa.


Lanka oli aika karkeaa neulottavaa, mutta pesu ja lanoliitus pehmensivät huivia jonkun verran.


Koska neulojan mies on ollut töissä koko päivän ja on itse asiassa vieläkin, laitoin blogitaaperon hoitamaan esittelyn. Kun pyysin uutta kuvaa varten levittämään kädet sivulle huivin kanssa, pojan kärsivällisyys loppui ja hän ilmoitti ettei jaksa ja pomppasi sängylle pikkuveljeään härnäämään... En edes yrittänyt olisiko kaksivuotias osannut ottaa kuvan minusta!


malli: oma
lanka: Angorinan käsinvärjätty villalanka
kulutus:166g
puikot: 4mm
koko ennen pingotusta: noin 150 x 63 cm
koko valmiina: noin 175 x 77 cm

20.3.2007

Himoneuloja?

Tein Marin Lankariippuvuustestin jo kauan sitten, enkä ollut vielä tuolloin pahassa jamassa. Nyt tilanne on selkeästi huonontunut, vaikka Lankahamstereihin osallistuminen pitää huolen siitä etten osta lankaa. Ao. kuvassa tilanne ei vielä näytä kovin pahalta...

... mutta tästä voisi jo kohta huolestua (lasta ei vahingoitettu kuvaa otettaessa ;))!

Omaa suunnittelua oleva huivi siis etenee lasten ehdoilla. Hamsteriblogiin jo kirjoitinkin, että huivi on purettu kolmeen kertaan, josko tämä viimeinen suunnitelma toimisi. Hyvältä ainakin vaikuttaa tällä hetkellä.

Nappasin Outilta meemin. Kommentoi, jos nappaat tämän itsellesi.

[ ] akvaario
[x] arabian astioita (häälahjaksi saatua astiastoa, mutta myös muuta arabialaista rutkasti)
[x] arkkupakastin (pienen kaappipakastimen lisäksi yksi iso käytössä ja toinen arkkuversio varastossa ajoittain käytössä)
[x] astianpesukone (vihaan tiskaamista, astianpesukone on välttämättömyys!)
[x] autotalli
[x] digiboxi
[x] digikamera
[x] digitaalivaaka
[x] dvd-soitin
[ ] epilaattori
[x] farmariauto
[ ] henkilöauto
[x] hiirimatto
[ ] hiusten kuivain (ei enää, tehtiin äidin kanssa vaihtokauppa ja sain ilmakihartimen, sitäkään en tosin ole vielä edes kokeillut)
[ ] höyrysauna
[x] iittalan astioita
[x] ilmakiharrin
[ ] ilmakitara
[ ] ilmankostutin
[ ] jenkkisänky
[x] kahvinkeitin (vatsani ei kestä kahvia, mutta parempi puolisko juo kyllä, samoin vieraat)
[ ] kahvipannu
[ ] kannettava dvd
[x] kannettava tietokone
[x] keittiövaaka
[x] kenkäteline
[ ] kerrossänky
[x] keskuspölynimuri
[ ] kirkasvalolaite
[ ] kopiokone
[x] kotiparturi (mies pitää hiukset lyhyenä, samoin blogitaaperon hiukset siistitään sillä)
[ ] kotiteatteri (ei mutta tästä mies haaveilee!)
[x] kottikärryt
[x] kuisti (ja patio)
[ ] kuivausrumpu
[x] kultaisia koruja
[x] kuntolaitteita (puntteja ja jumppakuminauha)
[x] kylpytakki
[x] laajakaista
[ ] lankapuhelin (ei enkä ole koskaan omistanutkaan itse asiassa)
[x] langaton hiiri (on muttei käytössä, tuli langattoman näppiksen mukana, mutta toimii huonommin kuin johdollinen)
[ ] leipäkone
[x] leivänpaahdin
[x] lemmikkieläin (2 tanskandoggia ja suomenajokoira)
[ ] litteä tietokonenäyttö
[x] luistimet
[ ] maasturi
[x] matkapuhelin
[x] mikroaaltouuni
[ ] moottorikelkka
[ ] moottoripyörä
[x] mp3-soitin (ostin miehelle lahjaksi itse en kaipaa)
[ ] musiikkisoitin
[ ] navigaattori
[ ] oma ranta (jos hyvin menee, niin pian on!)
[x] omakotitalo
[x] ompelukone
[x] pakettiauto
[x] partakone
[x] parisänky
[ ] parveke
[ ] pelikone
[x] polkupyörä
[x] polttava cd-asema
[x] porakone
[ ] poreallas
[x] pyykinpesukone
[x] pölynimuri
[ ] pöytätietokone
[ ] rappuset
[ ] rikkaimuri
[ ] rullaluistimet
[ ] salarakas
[x] sauna
[x] sauvasekoitin
[x] silitysrauta
[ ] skanneri
[ ] suihkulähde
[x] sukset
[ ] suoristusrauta hiuksille
[x] sykemittari
[ ] sähköhammasharja
[x] sähkövatkain
[x] sälekaihtimet
[ ] takka(ei mutta leivinuuni ja puuhella)
[ ] taulutelevisio
[x] tauti (valitettavasti on selkärankareuma)
[ ] teepannu
[ ] tekohampaat
[ ] tietokonepöytä
[x] traktori (pojan polkutraktori ja lukuisa määrä muita lelutraktoreita...)
[x] tulostin
[ ] uima-allas
[x] ulkorakennus (puuvaja ja varasto autotallirakennuksen yhteydessä, ks. blogin yläreunan kuvaa)
[x] ulkosauna (on, mutta ei uskalla käyttää kun on sen verran vanha, käytetään paikkaa varastona)
[ ] useampi televisio käytössä
[ ] vapaa-ajan asunto
[x] vedenkeitin
[x] vene
[x] verenpainemittari
[x] vhs-videonauhuri (rikkonainen varastossa)
[ ] videokamera
[x] viinaa (kysy vain kuinka paljon, vaikkei sitä juuri käytetä, mutta reissuilta raahattu)
[ ] villamatto
[x] vohvelirauta (anoppi pitää huolen, että saamme kaikkia pikkukoneita jouluna...)
[x] voileipägrilli (-|| -)
[x] vuodesohva
[ ] web-kamera
[x] wokki-pannu
[ ] yleiskone
[x] yläkerta (rakentamaton, aloitellaan ehkä kesällä)

Aika järkyttävää miten paljon krääsää on kertynyt, vielä 10 vuotta sitten muuttokuorma mahtui henkilöautoon + peräkärryyn!

3.3.2007

Iltarusko


Tämä huivi oli viimeinen hamsterityöni, mutta ehdin vasta nyt bloggaamaan kuvat pingotetusta huivista. Alunperin oli tarkoitus tehdä helmikuussa ihan toinen huivi, mutta ihastuin niin kovasti Sian Iltaruskohuiviin, että oli pakko tehdä siitä oma sovellus. Sopivaa reunuslankaa piti mietiskellä, eikä aluksi tuntunut varastosta sellaista löytyvän (johtopäätös: mulla on siis liian vähän lankaa!), mutta loppujen lopuksi olen tuohon reunukseen tosi tyytyväinen.



Reunus on omaa suunnittelua, vaikka samantyylisiä reunuksia on varmasti pilvinpimein ja eri kirjoista ja netistä reunuksia katselinkin.

malli: Iltarusko-huivi omin muunnoksin
lanka: yksinkertainen Pirtin kehräämön hahtuva,
reunus Kitten Mohairia kaksinkertaisena
puikot: huivi 4 mm, reunus 5mm
mitat: 175cm x 81 cm
langankulutus: 160 g

17.2.2007

Merihirviö

Mikäs hirviö täällä kurkistelee suu ammollaan? Syököhän se jämälankoja?

Tämä työ oli todellinen murheenkryyni Ajattelin saavani nopeasti valmista ja tuhottua sopivasti jämälankoja. Toisin kävi. Vanhojen lankojen yhdistäminen jättiraitaan ei ollutkaan värikkisesti ihan helppoa ja työtä piti purkaa parikin kertaa ennenkuin väritys oli riittävän miellyttävä. Imetysdementia puolestaan aiheutti raitojen neulomista väärässä järjestyksessä.

Lisäksi opin ettei tunturineule sovellu kovin hyvin raitaneulontaan, koska osa silmukoista neulotaan periaatteessa ainaoikeaa, jolloin raitojen vaihtumiskohtaan tulee ikävää väritystä.

Positiivista on kuitenkin se että piposta tuli sopivan kokoinen ja kun vuoritin sen fleece-kankaalla, se pitää myös hyvin tuulta (tämä tuli testattua äsken blogitaaperon kanssa pulkkamäessä).


Lanka: 7 veljestä jättiraita sekä vanhoja seiskaveikkoja
Kulutus: 63g ilman vuorta
Puikot:4
Malli: oma, joskin apuja Ullasta.

13.2.2007

Hamsterikuun aloitus

Olen käynyt Hamsteriblogeissa ihmetttelemässä miten nopeita neulojia sieltä löytyy! Vihdoin ja viimein omakin tili aukeni huimalla 79 grammalla...


Mies tarvitsi uuden kaulurin. Tilauksessa oli niin korkea kaulus, että se yltää leuan yli tarvittaessa ja malli erityisen napakka. Niinpä tein resorin kolmosen puikoilla ja lisäsin vielä vähän palmikkoja, jotta neule ei tulevaisuudessa löpsähtäisi niin helposti. Jos kauluria pitää käännettynä, resori näyttää vain huonosti neulotulta palmikon takia, mutta tämä tulikin käyttöön eikä näyttöön! Reunuksessa on kahden silmukan helmineuletta ja myös ainaoikeaa lisäysten kohdalla.

Puikot: resorissa 3 mm bambut, muualla 4 mm pyöröt
Lanka: Novita Wool (merino)
Malli: oma
Kulutus: 79g