6.1.2006

Huovutusta ja muuta töppöilyä

Blogitaapero voi jo paremmin ja niinpä työtkin etenevät. Jostain syystä huovutus ei vaan tunnu sujuvan.

Kuvassa tumput ennen koneeseen menoa...


ja koneesta tulon jälkeen tässä. Kävivät kuudenkympin pesun, mutta ihmeen vähän nuokin kutistuivat. Tällä kertaa neuloin vitosen puikoilla. Luulen, että kyse on nyt hahtuvasta ja sen värjäyksestä. Sekä tumpuissa että aiemmin tekemässä hatussani on samaa tarjoushahtuvaa, joissa oli merkintä hard ja joku luku perässä. Lanka on paljon karkeamman tuntuista kuin vaikka tuossa allaolevassa värjätyssä hahtuvassa. Ja noista tehdyt mallitilkutkin huopuivat eritavalla. Eli taas kerran uusintakierros koneeseen. Mitähän sitä värjäisi seuraavassa ysikympin pesussa... vai riittäisiköhän tällä kertaa uusinta kuudessakympissä. Tumput ovat lähinnä liian leveät miehelle ja muutama sentti korkeudestakin saisi lähteä pois. Ajattelin, että venyttää niitä sitten pidemmiksi, jos siitä suunnasta kutistuvat liikaa, jos saisi tuon leveyden mukavammaksi.


Tässä puolestaan on sitten se otsikon lupaama töppö. Muistuttaa kovasti Katjan kuva-arvoituksen Moebiusta (joka on aivan ihana muuten!), mutta tästä pitäisi oikeasti tulla hattu äidilleni. Sen sitä saa kun neuloo liian väsyneenä! Onneksi en ole ainoa, jolle käy vastaava juttu ja itseasiassa ihan samana yönäkin vielä! Sympatiat siis täältä Sadulle!

4 kommenttia:

  1. Nyt vasta löysin tieni blogiisi. Kestovaippoja ja tanskandoggi !!!! HIENOA !!!

    Meilläkin oli doggi "Gredi" (keltainen), joka lopetettiin v.1999 syksyllä. Aivan ihana koira !

    Ollaankohan me "tuttuja" tuolta kestovaippainfon foorumista ??

    VastaaPoista
  2. Ollaan me tuttuja (jossain ketjussa ainakin törmätty), mutta kirjoittelen siellä toisella nimimerkillä ja aika vähän nykyään. Laitan yv:n. :)

    VastaaPoista
  3. Luulisi sen 60 asteen riittävän, mutta jos ei, niin rohkeasti vain lämpöisempään. Nuohan ovat niin pesukonekohtaisia juttuja...

    Tuo pyöröneuleen vääntyminen on mulle myös tuttua, siis vahingossa vääntyminen. Harmittaa joka kerta kun niin tapahtuu... Sääli vain, kun tuo hahtuva on aika ikävä purkaa...

    VastaaPoista