10.1.2006

Ostoksia ja blogikoira T


Uteliaisuus iski ja kiersin Kuopion marketteja Novitan uutuuksia metsästäen. Hämmästyttävää kyllä, mutta vasta yhteen kauppaan neljästä oli laitettu uutuudet esille. Muissa oli vielä entisten alennusmyynnit käynnissä. Harmittavaa etten muistanut edellisellä Cittarikäynnilläni käydä lankahyllyllä, sillä esim. Huopanen oli ollut alennettuna, mutta eihän siellä enää ollut suunnilleen kuin Poppia ja Hiphoppia. Tarttui mukaan sentään ensimmäistä kertaa Ainoa, vaikka ei minulla ole kyllä aavistustakaan mitä tuosta tekisin...
Puikot ja virkkuukoukut olivat myös alennuksessa. Novita näköjään rynnistää Cittariin puikkojensa kera, joten vanhat varastot myydään puoleen hintaan. Tässäkin parhaat oli viety, mutta pitihän sitä yksi virkkuukoukku hommata, vaikka oikeasti en kyllä ikinä virkkaa mitään.
Prismasta puolestaan ostin pyöröpuikot helpottamaan hahtuvahatun neulomista, muistinpas viimein ostaa ne! Lisäksi ostin muutaman tylppäkärkisen neulan, ettei tarvitse parsinneulalla päätellä neuleita. Tämäkin on ollut ostettavien asioiden listalla iät ja ajat.


Eilen puolestaan huovutin tumput uudelleen kuudessa kympissä ja nyt ne odottavat varsien neulomista. Pikkaisen jäivät leveiksi, mutta ovat käyttökelpoiset kuitenkin.


Tässä vielä perheen nuorimmainen, blogikoira T, ikää 6 kk. Älkää luottako kilttiin naamaan! Tuo elukka on oikea riiviö ja on kuvassa hirmuisen väsynyt. Tänään koirat olivat 5 tuntia yksin aitauksessaan, jossa on lämmin koppi. Dogit rötköttelivät siellä, mutta T oli poistunut aitauksesta omin avuin. En tiedä miten, jälkiä ei lumessa ollut. Mahan alla on naarmuja, samoin naamassa. Vähän epäilen, että on vääntänyt oven jotenkin ihmeellisesti. Pahempi vaihtoehto on se, että tuo on Kiipeilijä. Niitäkin ajokoirissa valitettavasti on! Onneksi T sentään odotti pihassa kun tulin kotiin. Mahtoi olla kylmä, jos on useammankin tunnin pihalla luuhannut tässä tuulessa!

Edit: Ai niin, onhan se pipovaihdon pipokin jo valmis, mutta vielä pitäisi viedä se postiin, joten kuvia saatte vielä odotella.

4 kommenttia:

  1. tajuttoman söpöjä nuo ajokoiran pennut... ja ihania hattuja olet huovuttanut. Joskus jos saisin itsekin vielä aikaiseksi jotain noin onnistunutta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitos, koiran kohdalla tosin ulkonäkö pettää, mutta onhan se kiva kun silloin kun se on väsynyt ja kellii sylkyssä. :)
    Rohkeasti vaan kokeilemaan tuota huovutusta, mallihan on hirmuisen helppo, pelkkää oikeaa kun vaan lisäilee ja kaventelee ja antaa pesukoneen hoitaa loput. :)

    VastaaPoista
  3. Meillä oli joskus sellainen ajokoiran ja beaglen (ainakin) sekotusta oleva koira Nero nimeltään. Hyppi aitauksestaan aina ulos. Ensin kopin katolle ja sitten siitä aidan yli. uskomattomia loikkia, kun aidan korkeus varmaan 2,5 metriä ja kopin ja aidan väliäkin varmaan metri. No yks liian lyhyt loikka koituikin sitten koiran kohtaloksi.

    Niin että on ne eläimet vaan aika ovelia.

    VastaaPoista
  4. Riikka: Näitä kauhutarinoita tosiaan kuulee. Emme oikein vieläkään ole varmoja mistä T löysi tiensä ulos. Toivoa sopii, että tuo kikkailu ei jatku. Emänsä osaa nimittäin avata lukossa olevan oven sisältäpäin pyörittelemässä lukkoa!

    VastaaPoista