21.9.2010

Karpoa ja kasvivärjäystä

Joskus kesällä mies ilmaisi toiveensa korvat ja niskan suojaavasta hatusta. Ostettiin uutta Puroa muutama kerä ja Ravelryä selatessa pistin jonoon Toasty Topperin Knittystä. Ilman noita solmimiskaitaleita tosin. Syksyn lähestyessä sain jo vihjeksintää, että milloin aloitan hatun tekemisen. Onneksi odottelin, sillä Neulekirjan lainattuani esittelin Karpon. Oli oikeastaan huvittava huomata miten lähellä tämä malli on miehen luonnostelemaa hattua.

Tämä oli kyllä joutuisa neulottava, joskus paksuista langoista on erityisen paljon iloa. Etuläpän kiinnityksen varmistin ompelemalla, vaikka olisi se varmaan pysynyt ilmankin.

Hattu on neulottu Puro Usvasta ja vaikken tykkää harmaasävytteisestä väristä, täytyy myöntää että tähän laatuun olin tyytyväinen. Noissa monisävyisemissä Puroissa on aina häirinnyt joku yksittäinen väri.

Neuletiheys ei ihan täsmännyt, mutta koskapa tämä tehtiin kokoon 58cm, tein hatun ohjeen mukaisilla silmukoilla. Niskaläppään ei tarvittu yhtä monta kerrosta kuin ohjeessa. Muuten en tehnyt malliin muutoksia.
Nelosen puikoilla neulottuna hattu vei 78g lankaa.

Yritin ottaa sisäkuvan siitä edellisen postauksen aronialangasta, mutta ei tämäkään ole oikea. Oikea väri on tummempi ja syvempi, tämä tässä muistuttaa koirankakkaa...


Seuraavana päivänä upotin aronian jälkiväripataan Foreign Correspondents' Scarfin (ravlink).
Toivoin, että huivin alunperin harmaat osat saisivat violettia sävyä, mutta eihän siinä niin käynyt. Ruskeaa tuli ja yhdistelmänä musta+ruskea ei oikein innosta.

Lanka on Jitterbugin väri Bright Charcoal, jossa oli aika paljon harmaata muiden värien ohessa. Enpä tiedä oliko muutos parempi vai huonompi. Ainakin huivin pehmeys katosi väripadassa. Mikähän sen karheuden tekee, aluna vai ylipäänsä kuumennus?

Käytin huiviin miltei koko kerän, 109g. Huivi on neulottu joskus vuoden alussa loppuun, mutta pingotin sen vasta värjäyksen jälkeen.

Jälkiliemeen laitoin myös sinisävyisen kakkoslaadun Pirtin kehräämön karstalangan jämät. Tulipa todettua, että sininen ei ottanut väriä itseensä ja vaaleansiniharmaa muuttui tässäkin ruskeaksi. Keskityn kyllä jatkossa vain superwash-lankojen värjäämiseen. Rumalankaa, mitähän tästäkin tekisi?

9 kommenttia:

  1. Onpas todella onnistunut hattu! Lämmin ja niin sopivan oloinen kantajalleen.

    VastaaPoista
  2. Minäkin oon miettiny, että jos tekisi Karpot koko perheelle :)

    VastaaPoista
  3. Mua toi Karpo jaksaa vaan huvittaa. Suoraan smaslaiskansallisen populaarikulttuurin ytimestä. Olen miettinyt, käyttäisikö mies jos sille tuollaisen neuloisi.

    VastaaPoista
  4. Onpas nämä kasvivärjäykset jänniä, aronialla kun tulee valkoiseen pohjalankaan niin puhdas violetti kuin kuvitella saattaa (itsellä ainakin).

    Hauska malli tuo Karpo, itse olen jo vuosia sitten ajatellut neuloa samanlaisen "omasta päästä". Nyt siis olis ohjekin sille ;-).

    VastaaPoista
  5. Tyylikäs Karpo :D Toivottavasti lauantaina sataisi vähemmän kuin nyt alkuviikolla, olis värjäys vähän mukavampaa...

    VastaaPoista
  6. Kiitos, olipa täällä monta kommenttia odottamassa!
    Muakin huvittaa tuo Karpo, en itse innostu tyylistä, mutta kun kerran mies sellaista toivoi, niin neuloin.
    Miehen isälle sovitettiin ja oli niin nappi, että pitää miettiä josko pukinkonttiin tekis. ;D Anoppi tosin esittäisi ehkä eriävän mielipiteen...

    VastaaPoista
  7. Onpas veikeä ja istuva hattu! Suojaa mukavasti hirvikärpäsiltäkin, varsinkin, jos tekee vaikka valkoisena. (Tai hirvestäjälle punaisena :D.)

    VastaaPoista
  8. Onpa hyvä hattu. Tuo lanka on onnistunut valinta.

    VastaaPoista
  9. Upea Karpo ja kiva nähdä se Purosta neulottuna!

    VastaaPoista