12.11.2011

Pipoja

Kahelien aakkoshaasteeseen tartuin minäkin. Pienillä töillä tosin mennään varmaan koko haaste läpi, jos ylipäänsä mennään. Kivaa on kuitenkin löytää paljon mukavia malleja, kun seuraa mitä toiset suunnittelee ja tekee.

lanka: Debbie Bliss  Baby Cashmerino
puikot: 3mm

 Tästä piti tulla kutittamaton korvat suojaava pipo esikoiselle. Ei vielä edes valittanut että on vauvamalli, kun keksin kertoa, että kuvionti muistuttaa traktorin jälkeä. Mutta kun ei siitä tullut tarpeeksi isoa. Aattelin jo tehdessä että näyttääpä pieneltä ja niinhän se oli.
 Ei mahtunut edes kuopukselle ja tässä keskimmäisen päässä näkee että koko on paremminkin jollekin yksivuotiaalle.
 Ei kun uutta yritystä sitten toisen mallin kanssa. Ostin syksyllä jollain 10 sentillä Interweave Knits, Accessories 2009 (ravlink)- lehden. Tuo oli joku hassu tarjous, joka osoittautui sittemmin tarpeelliseksi. Juuri tuon tyyppistä hattua poika olikin toivonut lempihatun käytyä pieneksi.

Ei tästäkään ongelmitta selvitty. Neuloin alun kolmesti ja purin yhtä monta kertaa. Sitten piirsin läpät paperille ja tein mieleni mukaan ja unohdin typerästi kirjoitetun ohjeen. Koko piti luonnollisesti muuttaa isommaksi ja lankakin oli alkuperäistä ohuempaa.

Korvaläpät neulottiin tässä siis lyhennetyillä kerroksilla. Ihan loistava idea, jota täytyy käyttää jatkossa. Tällä tavoin läpät voi neuloa samalla, ei tarvitse pätkiä lankaa ja tehdä niitä erikseen kuten monissa ohjeissa. Sopii vaan paremmin paksulle langalle ainakin jos on tälläinen neulepinta. Sileällä neuleella on helpompi toteuttaa.

Neljäs laskelma piti sitten kutinsa kohtalaisesti ehkä joku 6-8 silmukkaa olis voinut poistaa, jotta hattu ei olisi niin reilu. Mutta en enää jaksanut purkaa ja kasvaahan se pää. Mietin tosin, että laittais kaitaleen fleecea sisäpintaan, suojaisi myssy tuuleltakin paremmin.

malli: Brioche helmet hat
lanka: Debbie Bliss  Baby Cashmerino
puikot: 3mm

Joko uskaltais hehkuttaa, että viikon päästä pääsen ekaa kertaa Tampereen käsityömessuille? Ihan pikkuisen tohkeissani olen, vaan en ole ainut. Meitä on lähdössä kuuden hengen porukka lauantaina aamutuimaan.


6 kommenttia:

  1. Onpa tosi hyvin istuvan näköinen tuo esikoisen pipo. Hieno! Oon niin iloinen sun puolesta, kun pääset messuilemaan. Messuraporttia odotellessa... :)

    VastaaPoista
  2. Hieno pipo tuo esikoisen! Säätämällä onnistui hienosti!
    Messuja odotellaan täälläkin. Pitäisi tehdä käyntilista...

    VastaaPoista
  3. Molemmat tosi kivoja malleja, harmi ettei koot osuneet ihan kohdalleen. Miulla ei ois kärsivällisyys riittäny saman hatun kolme kertaa neulomiseen :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos rusina, emma ja Minna.
    Messuraportoinnin lupaan tehdä. ;)
    Emma, en minä sentäs kolmesti koko pipoa neulonut. :D Lähinnä säädin korvaläppien paikkaa pari kertaa ja muuta härvellystä yhden. Pystyihän sitä matkalla kokeilemaan jo alkuvaiheessa.

    VastaaPoista
  5. Hyvin istuvan näköinen tuo korvaläpällinen pipo. Olen haaveillut kautta suunnitellut esikoiselle samantyyppistä ratkaisua, leuan alle sidottavat "vauvamallit" kun tuskin enää kelpaavat. Voi kun onnistuisi yhtä hyvin kuin tuo sinun!

    VastaaPoista
  6. Hienot on pipot, molemmat!
    Pitkin hampain jätän messut väliin, ei vain ehdi -kouluhommat painaa päälle!

    VastaaPoista