1.4.2007

Lumiruusu

Kuukauden aherrus on viimein päättynyt! Saanko esitellä, tässä on Lumiruusu.

En ole varmaan koskaan purkanut niin paljon suhteessa työn kokoon kuin tätä huivia tehdessä. Mallia piti työstää, värien liukuma meni huonosti ja puolipyöreän huivin neulomisen teoriakin meni aluksi poskelleen. Loppua kohti neulomistahti kiihtyi ja mies hymähteli kun kerroin etten tiedä miten aion huivin lopettaa, mutta neulon silti vaan eteenpäin. Purkamalla ja korjaamalla suunnitelmaa huivi viimein valmistui. (Älkää edes mainitko sanaa mallitilkku!).


Huivi on siis puolipyöreä, mutta pingotus vei hieman muotoa leveämpään suuntaan.
Se on aloitettu niskasta ja tiettyjen kerroslukujen jälkeen huivin silmukat tuplataan. Ihan täysin teorian mukaan en huivia neulonut loppupuolelta, koska muutosten avulla sain kuviot täsmäämään paremmin.

Huivissa on viittä erilaista pitsineuletta. Näistä osa, samoin kuin teoria on Tradtional Knitted Lace Shawls - kirjasta. Ensimmäinen pitsi ei kuvassa, eikä oikeastaan juuri työssäkään erotu, mutta oli tarpeen että mallikerrat täsmäsivät, pelkkää ainaoikeaa en viitsinyt neuloa.


Lanka oli aika karkeaa neulottavaa, mutta pesu ja lanoliitus pehmensivät huivia jonkun verran.


Koska neulojan mies on ollut töissä koko päivän ja on itse asiassa vieläkin, laitoin blogitaaperon hoitamaan esittelyn. Kun pyysin uutta kuvaa varten levittämään kädet sivulle huivin kanssa, pojan kärsivällisyys loppui ja hän ilmoitti ettei jaksa ja pomppasi sängylle pikkuveljeään härnäämään... En edes yrittänyt olisiko kaksivuotias osannut ottaa kuvan minusta!


malli: oma
lanka: Angorinan käsinvärjätty villalanka
kulutus:166g
puikot: 4mm
koko ennen pingotusta: noin 150 x 63 cm
koko valmiina: noin 175 x 77 cm

16 kommenttia:

  1. Todella upea huivi!
    Taitavasti olet mallikerrat ja kuviot suunnitellut.

    VastaaPoista
  2. Äärettömän kaunis!

    VastaaPoista
  3. Kaunis huivi! Ja vielä upeamman siitä tekee se, että olet sen itse suunnitellut =))

    VastaaPoista
  4. Ooo, ihana! Tuleehan ohje Ullaan, tuleehan?

    VastaaPoista
  5. Kaunis, tosi kauniisti kuviot osuu tuossa alareunassa.

    VastaaPoista
  6. Aivan mielettömän ihana. Olet tosi taitava!

    VastaaPoista
  7. Onneksi olkoon! Upea huivi!
    Tuo viimeinen kuva on mainio. :)

    VastaaPoista
  8. Ihana huivi!! Kaikki vastoinkäymiset kääntyneet upeaksi voitoksi!!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommentoijille! :) On tosiaan nyt hyvä mieli, kun tuntuu että kaikki se purkaminen kannatti.
    Marjut, lupaan harkita ohjetta Ullaan tarjottavaksi. Muistiinpanot on pääosin kyllä tehtynä viimeisiä kuvioita vaille.

    VastaaPoista
  10. Menin aivan sanattomaksi kun katselen noin kaunista lopputulosta.Olet Sinä taitava suunnittelija ja neuloja.Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  11. WAU! Upea, kerrassaan. Ja erityisen otettu olen viimeisestä poseerauskuvasta, toi todella hymyn huulille. :)

    VastaaPoista
  12. Oijoi, miten hieno huivi!

    VastaaPoista
  13. Onpa todella kaunis!
    Kyllä siinä nyt on aherrus saanut palkkansa kun upeus on valmis :)

    VastaaPoista
  14. On kyllä todella upea huivi! Tämän kun näin, niin iski "pakko-saada-tollanen"-fiilis päälle :P

    VastaaPoista