Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosisaldo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosisaldo. Näytä kaikki tekstit

3.1.2014

Vuoden viimeinen työ ja ensimmäinen postaus

Vuoden viimeinen työ kuvaa hyvin kulunutta vuotta. Pieniä töitä ja pieniä kulutuksia. Samalla tahdilla varmaan jatkuu tämäkin vuosi, mutta nyt vois keskittyä siihen, että neuloo niistä pisimpään varastossa majailleista aarteista jotain. Aakkoshaastekin olisi kiva saada vihdoin päättymään. 



Tämä tiskirätti on T-kirjain eli Tardis-rätti. Dr Who-fanitus iski puun takaa kesällä. Tilasin uusien tuotantokausien ekan boksin ja joku ilta, kun talo hiljenee, käynnistän katselumaratonin. Ajattelin, että siinä samalla voin neuloa tätä rättiä, mutta rätti valmistuikin ennen sitä.

Lanka on konekehrättyä hamppua kanssaneulojalta. Pistin sen kaksinkerroin ja hyvä tuli. Pitänee kuitenkin pestä ainakin kertaalleen, että toimii kunnolla.

Vuonna 2013 kulutus oli hitusen vähemmän kuin edellisenä vuotena eli 2697g ja samalla tilastointihistorian vähiten. Ensi vuonna sitten neulotaan enemmän ja lankaa ostetaan vähemmän (joo joo, uskoo ken haluaa).
Itselle muistiin myös kuukausikulutukset.

tammikuu 221g
helmikuu 0g
maaliskuu 273g
huhtikuu 72g
toukokuu 216g
kesäkuu 105g
heinäkuu 1032g
lokakuu 274g
marraskuu 259g
joulukuu 245g

31.12.2012

Uusi vuosi

Vuosi lähestyy loppuaan ja monissa blogeissa esitellään vuosikatsauksia. Täällä iskee laiskuus kollaasin tekoon, mutta listaan kuitenkin kuukausittaisen kulutuksen itselleni muistiin ja tulipa tuota pohjaakin vähän rukattua pitkästä aikaa.

 Vuodessa lankaa kului 2711 grammaa eli sen verran mitä moni neuloo jo kuukaudessa. Kesällä neulominen ei juuri napannut, joten en ihmettele lainkaan vähäistä kulutusta omallakaan mittapuulla.

Katsellaan mitä uusi vuosi tuo tullessaan, lisääntyykö neuletahti vai väheneekö. Jos neuleaikaa syö liikkuminen koiranpennun kanssa, en ole ollenkaan pahoillani vaikka kulutus vähenisikin. Eiköhän sitä silti ehdi varastojaan kulutella hitaampaankin tahtiin ja tuon doggineidin ruuankulutus pitää huolen siitä, ettei lankoihin jää rahaa kovin paljon, joten ostotahti toivottavasti pysyy myös maltillisena!





Hyvää Uutta Vuotta 2013!



Vuonna 2012

joulukuu 315g
marraskuu 629g
lokakuu 353g
elokuu 245g
heinäkuu 45g
kesäkuu 274g
toukokuu 45g
huhtikuu 81g
maaliskuu 217g
helmikuu 269g
tammikuu 238g

yhteensä 2711g


29.12.2011

Kettu juoksi yli järven

 Aatonaattona hoksasin, että neidillä ei ole kivaa mekkoa jouluaatoksi. Inspiraatio iski, kangashan oli hankittu jo Tampereen messuilta (vein Kujeen kojulta viimeisen reilun metrin tätä kangasta). Mallikin oli tiedossa, lainasin kirjastosta SK 5/09 lehden ja Tosimummon loistavalla ohjeella varustettuna istuin koneen ääreen (ihan pikkasen silti kiukuttelin jossain kohdassa, mutta loppu hyvin kaikki hyvin ompelutumpelollakin).

 Vuorikankaaksi laitoin halpalakanaa, ohutta ja pehmoista. Ostaessani anopin takkia varten hakasia, löysin myös napit tähän mekkoon, Napin ja nauhan löytökorissa oli juuri kaksi sopivaa vihreää nappia tarjolla.
Ompelu sujui aika kivasti, mutta eihän se jälki priimaa ole, jos sisäpuolta kurkkii. Mutta viis siitä, lapsi rakastaa mekkoa ja oli jo ompeluvaiheessa sitä mieltä, että siitä tulee ihana. :)

Niin ja tulihan sieltä pukinkontista sitten ihana mekko neidille, kiitos vaan kummille! Nyt on sitten talvisempikin mekko olemassa ja se päällä juhlittiin loput joulun pyhät (kunnes syötiin jugurttia).

Siitä takista puheenollen. Tuossa muutama ulkokuva, mutta ei nämä harmaana päivänä otetut kuva paljon parempia ole kuin ulkokuvatkaan.


Tästä kuvasta huomaa, että takki on minulle iso, mutta anopin päällä se istui kuin valettu, vaikka itse sanonkin. Jäi siis aikas hyvä mieli tästä projektista, kun lahjan saaja oli vielä hirmuisen tyytyväinen ja kiitollinen.

Edit lisää tänne jälkikäteen vuoden 2011 langankulutuksen talteen

Vuonna 2011
yhteensä 4174g
joulukuu 650g
marraskuu 127g
lokakuu 98g
syyskuu 298g
heinäkuu 115g
kesäkuu 279g
toukokuu 208g
huhtikuu 228g
maaliskuu 213g
helmikuu 1175g
tammikuu 783g