Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapaset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapaset. Näytä kaikki tekstit

10.4.2016

Elsa ja Stripie Scarf

Tammikuisen postauksen pipolle tein kaveriksi Stripie Scarfin, joka on osoittautunut ihan lempihuivikseni. Huivi on sopivan kapea ja pitkä, ja sen saa aseteltua kivasti kaulalle.


Settiin tein vielä ihanat Elsa- lapaset, jotka Niina on suunnitellut Napille ja Nauhalle lankapakettia varten. Ohjeen saa ostaa myös erikseen kaupasta tai Ravelrystä, mutta minä sain omani ilmaiseksi, kiitos vain Niinalle!


Tein omat Elsani WM Dk:sta ja sainkin käytettyä loppuun tuon Petit Poisonin ihan metrilleen. Yhteensä lapasiin meni 85g lankaa. Varret taisivat jäädä hieman lyhyemmiksi kuin ohjeessa, mutta ihanan pitkät nuo silti ovat ja tuolleen rytättynä lämmittävät rannetta hyvin.

Kämmenosa on puolestaan väriä Im Jahr de Ratte ja sitä minulla on huivin ja lapasten jälkeen vielä pyöriteltävänä vajaa kerä. Riittoisia ovat nuo WM-vyyhdit!





Kuvat otettiin vasta kun setti oli ollut jo käytössä useamman viikon (kuukauden??), mutta hyvinpä nuo näyttävät kestävän käyttöä. Lapasosassa näkyy pientä kulumista, mutta käyttömäärään nähden se on kyllä vähäistä. Voin siis suositella Dk:ta asusteisiin tällä kokemuksella.



Näyttääpä nuo kuukausi sitten otetut kuvat hurjan talvisilta. Kuvissa olen juuri iltavuoroon lähdössä ja mies roiskaisi muutaman otoksen rappusilta. Valitteli ylivalotusta, mutta neuleet eivät siitä kuviossa pahemmin kärsi. No, ehkä noissa sisäkuvissa omalla näytöllä värit toistuvat lähinpänä oikeaa..

5.4.2015

Pannukakkulapaset

Kummityttö täytti kolme ja arvelin, että uudet lapaset voisivat olla paikallaan. Edelliset taisin neuloa noin vuoden ikäiselle. Löysin Ravelryn kautta kivan lapasohjeen, Pat A Cake-mittens. Luin sen mielessäni koko ajan pancake-mittens ja vasta kun lisäsin projektin Ravelryyn tajusin lukea kunnolla,


Auringonkeltaiset WM pure:sta neulotut lapaset painoivat vain 25 g. On tuo Wollmeise vaan riittoisaa lankaa. Väri on Safran ja käytin ranteeseen 3mm ja käteen 2,5mm puikkoja. Hassusti näin päin, mutta sillä tavoin tuli mielestäni just hyvät.



Etsin netistä mittakaavaa kolmevuotiaan käden koosta, mutta lopulta kyselin mittausapua ja sainkin Ninziltä tosi tarkat mitat ja sopivat lapaset tuli. Kiitos vielä!

Ohje on siitä hauska, että samalla silmukkamäärällä neulotaan kaikki lapaset, mutta langan paksuudesta riippuen niistä tulee eri-ikäiselle hyvät. Minä taisin käyttää aika pitkälti ohjeen mukaisia silmukkamääriä, mutta pituutta piti lisätä rutkasti kämmeneen.

29.1.2014

Braided mittens

Viime keväänä neuloin itselleni paksun palmikkopipon Cascade Eco+ langasta.  Kevät tuli ja pipo jäi vaille siihen sopivia lapasia. Nytpä on setti valmiina ja pakkasetkin näyttää jatkuvan. Mallina on Braided mittens ja sen ohje löytyy webarkistosta ainakin toistaiseksi. Mallissa ei ole kaavioita, muuten ohjeessa ei ole suuremmin moitittavaa, joskin muutamat lisäykset tekisin ehkä erilailla, jos neuloisin lapaset toisen kerran.


Tykkään tästä Eco+ langasta ihan hurjasti. Se on sopivan muhkeaa palmikoihin ja lanka ei ole kuitenkaan karkeaa. Hitusen se kutittaa kämmenselästä, mutta se johtuu varmaan pakkasten kuivattamasta ihosta ja jatkuvasta käsien pesusta. Sain nimittäin värikalvontulehdusksen silmääni ja tiputtelen silmätippoja tunnin välein ja toinen pupilli laajennettuna on muuten aika mielenkiintoista yrittää kirjoittaa mitään...


Muokkasin ohjetta hiukan laittamalla palmikot kulkemaan reunoilla vastakkaisiin suuntiin ja tein myös palmikkokuviota kärkeen asti. Ravelrystä löytyi yhdestä projektista sopivasti ohjeetkin jälkimmäiseen muutokseen, ettei tarvinnut miettiä asiaa itse.


Mietin myös muokkaisinko ranteeseen joustineuleresorin kuten jossakin projektissa on tehty, mutta toisaalta tämä rullaava reunakin oli aika mukava. Lapasista tuli omiin käsiin just sopivat!

6.12.2013

Kuplii täälläkin

Olen yleensä vähän hidas heräämään uusien mallien suhteen. Tällä kertaa kuitenkin ihastuin heti, toteutus vaan venähti pitemmälle. Ei taida olla montaa neulojaa, joka ei olisi jo Kupla-lapasiin törmännyt jossain muodossa. Soilen blogista löytyy, jos ohje ei ole tuttu.


Ohjeesta poiketen tein kärjen pelkästään vihreällä, tykkään sitä enempi noin. Loin silmukoita 32 ohjeen 36 sijaan, koska lanka, Drops Nepal, oli ohjetta paksumpaa. Kuplakerroksia tuli vain 11, koska käteni ovat keskivertoa pienemmät. Vartta olisi voinut jälkikäteen ajatellen tehdä yhden kuplakerroksen verran lisää, mutta aika hyvät noinkin. Kaksi kerää riitti mainiosti, kulutus taisi olla 80g luokkaa, mutta tein tosiaan vähemmän kerroksia kuin ohjeessa.
En myöskään purkanut ohjeen mukaisesti, vaan tein langankierrot ja neuloin sitten ne vain päävärin kanssa yhteen.

 Omiin käsiin nämä eivät lopulta päätyneet, vaan lykkäsin sen paikallisten neulojien vaihtolaatikkoon, josta ne löysivätkin heti uuden kodin. Nämä neuloo kyllä niin nopeasti, että tekaisen myöhemmin itselleni uudet ja ehkä vielä yhdet vaihtolaatikkoonkin.

22.3.2013

Satu lapasista

Olipa kerran iso, mutta yksinäinen vyyhti, lankaa. Se oli kätkeytynyt Lankakauppa Kujeen lankahuoneen ylähyllylle. Joukko meluisia neulojia saapui Kujeeseen viettämään ihanaa iltapäivää lankojen ja herkkujen parissa.

Erään neulojan huomio kiinnittyi vyyhtiin ja pitkän lankakauppiaan avulla vyyhti saatiin pelastettua keltaiseen väriin ihastuneen neulojan hellään huomaan.

Myös toinen neuloja oli katsastellut samaa vyyhtiä sillä silmällä. Vyyhdin uusi omistaja oli voitonriemuinen saalistaan ja vasta kotona hän tajusi paremmin, miten surulliselta toinen neuloja oli hetken näyttänyt.

Neulojalla oli lainassa Viikinkineuleet- kirja ja tiedossa, että kyseinen neuleystävä kärsii kroonisesta lapaspulasta. Onneksi oli myös kolmas neuleystävä, joka tiesi minkä kokoinen käsi lapasia tarvitsevalla neulojalla olisi. Hän lähetti neulojalle tarkat mitat.

Niinpä alkoi kiivas suunnittelu. Suunnittelu tarkoitti muutamaa neulo ja pura- kierrosta, etukäteissuunnittelua tämä neuloja ei juuri harrasta.

Lanka oli kuohkeaa ja paksua, puikotkin jättimäiset 5,5 milliset. Palmikot kietoutuivat kuin itsestään alun vaikeuksien jälkeen ja muutamassa illassa lapaset olivat valmiit postitettavaksi.

Neulojan mieltä lämmitti lapasten saajan kiitokset ja neuloja totesi, että tällaisia salaprojekteja on mukava harrastaa jatkossakin.


Sen pituinen se.

Ylimmässä kuvassa lapaset omistajansa Tiinan kädessä, muut kuvat räpsitty kotona osin itse ja osin lapsityövoimalla.








Lapasiin kului 48 grammaa Cascaden Eco+ lankaa, jota myydään jättimäisissä 250 gramman vyyhdeissä. Puikot 5,5mm ja mallikuvio Elsebet Lavoldin Viikinkineuleista. Intialainen peukalokiila.

19.1.2013

Suutarin lapsen sukat


Huomasin, että lapsella on vain ohuita villasukkia ja kun pakkasta tuntuu lähes jatkuvasti olevan 15-30 astetta, oli tämä puute korjattava. Värimaun tuntien ei tarvinnut muuta kuin varmistaa, että käyhän tämä. Kyseessä siis 7 veljestä Opi villasukka, josta syntyi neidille nukenpeitto syksyllä. 


Kummitytön jouluneuleista jäi lankaa lapasia varten. Nämä ei ehtineet joululahjaksi kuten alunperin ajattelin. Kokokin osui ihan nappiin, kiitos vanhojen pienten lapasten, joitten muistin olevan noin 1 vuotiaan kokoa. Lapasten varret on Nancy Bushin sukkakirjasta ja kun neuloin näitä, kuopus tuijotti minua pitkään saatuaan vastauksen, että teen lapasia. "Äiti, kuuleppa kun tuossa kuvassa on kylläkin sukat!" Epäuskosta huolimatta lapaset näistä syntyi, intialainen peukalokiila jälleen kerran.

Kiva kun välillä onnistuu suht tuskattomastikin pari projektia!

9.11.2012

Talvi yllätti neulojan

Tai ainakin melkein yllätti. Poikien kädet olivat kesän aikaan venähtäneet niin paljon, että uusille aluslapasille oli tarvetta. Herkkähipiäiselle esikoiselle en luullut löytäväni omista varastoista lankaa, mutta yllättäen Lanett osoittautuikin sopivaksi ja niinpä tein siitä lapaset. Jälleen kerran täydellinen peukalokiila, se intialainen. Ohje vaikka täältä.

Ja olivat esikoisen mieleen, kuten kuva osoittaa.


Keskimmäisen käsi on näköjään melkein yhtä iso, leveyden puolesta ainakin. Lanett pääsi jo vähiin, mutta lisäsin Onlinien jämiä. Kun lapaset olivat melkein valmiit esikoinen keksi, että nuohan on smurffilapaset. Toden totta, tuo siniturkoosi lanka on ihan smurffin väristä. Voisi siis sanoa, etteivät ole jämälapaset vaan suunnittelun tulos.
Mies kaipaili saapassukkia ja värillä ei kuulemma ollut väriä. Lanka loppui, joten lisäsin vähän hempeyttä kärkiin. Sukille tuli painoa silti vain 149g eli taas iski tämä novitalainen vaaka kehiin. Eipä ole millään mulla lankamerkillä noin säännöllisesti vajaita keriä oman empiirisen kokemukseni jälkeen.

No, taas on vajuutettu lankavarastoa yhteensä 201 grammalla (ei puhuta mitään siitä, että posti kiikutti vastikänään 300 grammaa lankaa...)

Edit: Jopas oli nopeaa kommentointia tuossa alla, siispä yleisön pyynnöstä tunnustukset ihan julkisesti esiin. Kuvat ei kyllä kerro vyyhtien todellista kauneutta, mutta sinnepäin. Kanssaneulojan stashistä nämä siis.



23.1.2012

naps ja hups- lankalakko?

Vapaapäivänä on hyvä potea ostoskrapulaa. Tammikuussa olen ostanut ihan hirveästi lankaa, vaikka Kaheleissa oli tarkoitus pikemminkin neuloa varastolangoista. Kuun alussa ostin kanssaneulojalta kashmiria sisältävää Rikun pitsilankaa, jota en nyt muistanut kuvata. Tummaa luumua väriltään kuitenkin.

Sitten koitti työmatka, jonka yhteydessä shoppasin Villavyyhdissä. Hopeasäie Softia ja t-neuloja, silmukkamerkkejä sekä villanpesuainetta. Villavyyhti oli ihana kauppa, paljon lankaa ja myös sellaista mitä ei muualla myydä. Iski vähän lankaähky, enkä sitten ostanut onneksi mitään muuta kuin nuo ennakkotilatut langat. Kaupalle tehtiin vielä illaksi treffit ja pääsin Selloon neuletapaamiseen. Kiitos Tintti kyydistä, oli mukava tutustua sinuun ja moneen muuhun pk-seutulaiseen neulojaan, vaikka olinkin ihan kuitti koko matkasta.



Eilen oltiin neulojien kanssa Kuje-lankakutsuilla Hannan ja Jannen uudessa kodissa. Seurauksena totaalirepsahdus. Ensi kesän värjäyksiä ajatellen ohutta sukkalankaa, Hannan oma ihana semisolidi värjäys, oranssia Heritagea pojille pipoksi, sukiksi ja/tai lapasiksi. Ajattelin neuloa myös uuden Eart & Sky-huivin ja siihen kahta oranssin/tiilenpunaista Cascaden lankaa, superwashia ja Heritage 150:a.

Toimin kuriirina ja ostin kolmelle neulojalle puikkoja Villavyyhdistä. Unohdin sitten itseni kokonaan, vaikka tarkoitus oli testata yhdet HiyaHiyat itsekin. Hatara pää ja sitä rataa. Tätä unohdusta kompensoin ostamalla vielä KnitPron puikkoja Hannalta... Laskua odotellessa.


Mutta olen minä neulonutkin jotain valmista. Hitaasti kohti lankavaraston vajennusta, hyvin hitaasti. Opettelin intialaisen peukalokiilan ja ihastuin täysin. Minä otin oppia täältä, mutta kuukkeloimalla löytyy lisääkin vinkkejä. Kiila istuu ainakin aluslapasina hienosti lasten rukkasissa ja testaan kyllä itsellekin, vaikken erityisemmin ole lapasten ystävä.

Esikoinen on hirmuisen herkkä kutiamaan. Hän näki kun kerin Jitterbugia vyyhdiltä ja ihastui väriin (äiti hyppi ilosta kun huomasi, että joku muukin kelpaa oranssin lisäksi). Väitti ettei kutita, mikä on outoa, koska aiempaa Jitterbug-huiviani valitti kutittavaksi. Olin ajatellut tästä langasta pipoa itselleni kesästä saakka kesken olevien sormikkaiden pariksi. Mutta hellyttävä oli, toinen oli niin innoissaan langasta.
Väri on ihana Salty Dog, mutta näitä neuloassa väriä irtosi hervottomasti. Sormessa oli sininen juova ja sormenpäätkin menivät lopulta sinisiksi. Käyttövaiheessa ei ole vielä palautetta sinisistä sormista tullut, vaikken ole tässä tohinassa niitä ehtinyt pestäkään.

Ehei, en ole todellakaan ommellut tätä, jos sellaista ehdit kuvittelemaan. Lellu on tosi pro-ompelija ja maatuskapussukkaan iskin heti silmäni blogissa ja ostin omakseni. Ihana! Neiti 2,5 vee halusi lainata (huomaa pinkki vetoketju!) ja lupasin, että saa hetkeksi ottaa katsottavaksi. Nappasi sen ja lähti juoksemaan lastenhuonetta kohti huutaen samalla "tämä on minuuuun!"

Otsikkoon viitaten, on kertakaikkisen pakko julistaa lankalakko. Mietin, että mitä ottaisin tavoitteeksi. Ajallista vai grammamääräistä painetta. Ainakin helmikuun loppuun saakka on kirittävä, tuli lankahamsterit tai ei. Ja jos vaikka kilon verran sais varastoja kulutettua? Oliskohan siinä riittävästi minulle. Vastaa sellaista neljännesvuoden kulutusta minun hitaalla tahdillani.

28.11.2011

Pikkujoulut

 Eilen istuttiin iltaa pikkujouluissa. Taisi olla hauskimmat pikkujoulut ikinä! Ruokapöytä notkui herkkuja ja seura oli loistavaa. Naurettiin, saatiin ja annettiin myös lahjoja. Pikkujoulupakettien lisäksi osa sai vaihtopaketteja.


Minä annoin oman pakettini Mii:lle. Hän toivoi lomakkeessa lapasia ja TiiQ:n projekteissa oli nähnyt mainiot kämmekkäät. Neulontavaiheessa ohje ei ollut vielä julkaistu, mutta pyysin ja sain ohjeen sähköpostiin. Muokkasin ohjetta vähäsen muutenkin, jotta sain palmikot asettumaan suht keskelle kättä.


 Ohje on siis Fredrika ja tykästyin noihin palmikoihin kovasti.

Todiste siitä, että jaksoin neuloa molemmat. Näyttävät tosi hassuilta, mutten halunnut höyryttää tai pingottaa muotoon, koska saajan kädet ovat omiani kapeammat. Toivottavasti olivat sopivat.


Paketissa oli lapasten lisäksi Silmuccaruutu ja Malabrigon pitsilankaa, jotka ostin messuilta. Laitoin mukaan myös samaa lankaa kuin lapasissa, jos pari tahtoo neuloa settiin pipon tai huivin. Tai sitten jotain muuta. Ensi kosketus tuohon Lane Cervinia Calzetteriaan oli nimittäin aika miellyttävä ja luulen, että siitä syntyy itselleni jotain isompaa. Lankaa nimittäin on rutkasti, ostin Karnaluksista tukkupakkauksen.


Ja se minun oma pakettini! Olin kirjoittanut, että jos parini löytää jostain käytetyn budjettiin sopivan kerijän, tulen siitä onnelliseksi. Sitten sain ihan priiman Royalin kerijän, ei tuota ole kyllä paljoa käytetty. Ihan täydellistä. Kiitos Niina vielä kerran! Mukana oli myös karkkipussi, joka tässä aamulla avattiin, joten ei ehtinyt enää kuvaan. En sentään tuhonnut sitä kokonaan - vielä! Tosin eilisen mässäilyn jälkeen ei juuri nyt kauheasti makea maistukaan. Ja Lellu, kettupussukan tarpeita kerätään talteen kuuliaisesti, jos sillä kuittautuisi se revennyt joulupukki... :D

Pikkujoulupakettiini taas sattui Ticoticoa, josta eräs pieni neiti tulee aika onnelliseksi, pieni joulukoriste ja mansikkahunajaa, jota sitäkin maisteltiin aamulla (kuka juuri sanoi ettei makea maistu) ja olipas hyvää! Kiitos  Mansikkamaahan! :)

Lellu oli järjestänyt myös yllätysarvonnan ja minä voitin, jee! Sain Lellun tekemän kauniin rasian, jonka sisällä oli tarpeita sekametelisoppaan. Nam!


Pikkujoulu-emännällä oli myös suhteita korkealle tasolle, sillä illan mittaan alkoi sataa lunta. Pikkujoulujen jälkeen piipahdin vielä jouluostoksilla ja sitten olikin jännittävä matka kotiin, lunta pyrytti ihan oikeasti ja oli liukasta. Loppupätkä varsinkin piti körötellä tosi hiljaa.

Niin ja kiitos edellisen postauksen kommenteista. Joulupallo-tekstiin on lisätty rautalanka-ohjeita niitä pyytäneille...

21.4.2011

Puikkopussi

Muutama päivä sitten tartuin härkää sarvista, kaivelin ompelukoneen ja saumurin esille. Langoitin saumurin uusiksi, jotta sain mieleistä jälkeä. Neiti piakkoin 2 vee oli säätänyt pikkasen juttuja ja sai ompeluhalut nollaan säädöillään. Ompelin koirankutaleelle uuden patjan päällisen. Edellisen se repi reikäiseksi kynsillään ihan muutamassa päivässä. Nyt laitoin farkkua (palanen adoptoitu Rusinan varastoista) ja silvoin pikkasen liian pieneksi osoittautuneen palan kaveriksi omat vanhat risat farkkuni. Ei siis kannata heittää mitään pois, kun joskus voi vaikka tarvita! Sattuneesta syystä ei kuvia tästä taiteellisesta luomuksesta...

Toinen ikuisuusprojekti on aloitettu ties milloin. Tehty todella pätkissä ja kiukuspäissäni jätin hautumaan kun "ei tässä mitään nuppineuloja tarvii" sai taskut todella vinoon. Eipä ne millilleen suorat ole nytkään, mutta siedettävät. Pyöröpuikoilla on koti vihdoin! Ehkä taskut olis voineet olla vähän suuremmat, mutta kyllä tämä toimii silti. KnitProt jäivät vielä ruikuttamaan muualle, mutta melkein kaikki muut asuvat täällä.

Tämä onkin oikein ufo-postaus, sillä pienet lapaset on aloitettu hamsterikuussa eli helmikuussa. Nyt viimeistelin tämän 20 gramman urakan. Miten ne lapaset onkin vastenmieluinen projekti mulle, kumma juttu! Lanka tietysti loppui kesken ja pistin sitten veriseitikillä värjättyä sukkalankaa peukaloihin. Eiköhän nuo neidille vältä.

Ravelryn perinneryhmässä alkoi mysteerisukka KAL ja sen ensimmäisen vihjeen neuloin tänään samantien valmiiksi. Tai no toinen sukka on aloittamatta, mutta ehtiihän tässä vielä. Lankana on Gjestal Sildre sekä kasvivärjättyä Nallea veriseitikkipadasta. Kahta muuta väriä tähän vielä tulee kirjailujen verran. Vihreää (josta en tiedä mitä on) ja ruskeaksi taittunutta aronialla värjättyä Nallea.

21.6.2009

Neuleita!

Kiitos kaikille onnitteluista! Vastasyntyneet on kyllä ihania ja kieltämättä kuten TiiQ kommentoi, on melkoisen mukavaa hömpötellä tyttöjen juttuja kahden pojan jälkeen. :)

Otsikkoon viitaten: ihmeellistä, mutta totta, kahden kuukauden tauon jälkeen blogissa nähdään valmistuneita neuleita - tosin pieniä sellaisia.


Ravelry-jonossani majaili pitkään Junasukkinakin tunnettu Vauvan sukkien ohje. Mikäpä parempi kohde, kuin oma lapsi, testata ohjetta. Sairaalassa saadut Martta-sukatkin ovat pienelle vielä hieman isot. Lankaa kului huikeat 25g. Tein vähemmällä silmukka- ja kerrosmäärillä, mutta puikot olivat 3mm.


Koska sukat tuntuvat pysyvän hyvin jalassa, tein myös samaan sarjaan lapaset. Sittenhän tämä sää tietysti lämpeni, vaan kai ne silti tarpeeseen tulevat, vaikka ovatkin tosi pikkuruiset. Langankulutus 14g.


Tässä vielä setti paremmin näkyvillä.

2.2.2008

Vintage Socks- kirja korkattu

Ensimmäiseksi Knitting Vintage Sock- kirjan sukista pääsi Child's French Sock. Malli on varsin viehättävä ja sukat mukavat jalassa. Alkuun 2 mm puikoilla neulominen tuntui melkoisen järkyttävältä, varsinkin kun edelliset neulomukset oli tehty rutkasti paksummilla puikoilla.

Sukka on tehty melkein kirjan ohjeiden mukaan, mutta neuletiheyttä en saanut täsmäämään, joten silmukkamäärää piti vähentää, kun en ohuempia puikkojakaan omista. Varresta on siis nipsitty pohkeen jälkeen 4 silmukkaa ja terästä toinen mokoma. Tällä tavoin tosin tuli mukavasti muotoilua noihin varsiin vaikkei nämä mitkään polvisukat olekaan. Teräosan taisin myös kaventaa nopeammin kuten muissakin malleissa täytyy tehdä, jos omaan jalkaan tulevat.



Loppuun vielä pari kuvaa siitä miten hankalaa on kuvata vaikka olisi kuvausavustaja. Blogikoira T tuppautui toiseenkin kuvaan ylläolevan lisäksi.

Taapero (1 vee 3 kk jo!) oli myös äärettömän kiinnostunut äidin neuleharrastuksesta.
Sukat menisi värinsä puolesta Project Spectrumiin, mutta ne on neulottu tammikuussa, joten ei lasketa noita vielä.

Mies kaipaili lumipuvun kanssa passeleita lapasia. Näihin on neulottu maastokuvioista Nalle Coloria vuosikerta pilkullisen Nallen kanssa. Etu- ja keskisormelle on kurkistusaukko, samoin peukaloille. Neuloin muuten nämä lapaset kärjestä aloittaen, jotta tuo valkea lanka riittäisi, se kun miehen mielestä juuri sopivaa naamiopohjaväriä. Peukalotkin on aloitettu ylhäältä ja liitetty sitten raglanhihan tyylisesti lapaseen. Onnistui muuten tosi mukavasti, kannattaa kokeilla.

23.11.2007

Chevalier

Ihastuin Tikrun suunnittelemiin Chevalier-lapasiin ja malli oli nopea toteutettava. Neuloin nämä Floricasta yksinkertaisella langalla. Lankaa aika tarkkaan yksi kerä. Lapaset on napakan kokoiset muttei pienet. Talvikaudelle ehkä liian ohuet, mutta välikausiin passelit. Ajattelin nämä itselleni, mutta nämä menee luultavasti kuitenkin lahjaksi ja neulon itselleni toiset, jotka passaa sitten lohtulangan kanssa yhteen. Lohtulanka on nimittäin neulottu, mutta kuvaa sitten kun päättelykeiju on käynyt meillä!

Kuvan laatu on mitä on, mutta nyt ei hermo kestä säätää enempää. Nuo kaksi räkäistä termiittiä kiristää pinnaa niin tehokkaasti että joulupukin olisi syytä tuoda aimoannos kärsivällisyyttä. Mieluummin jo ennen joulua!

16.11.2007

Lapaset ja lohtulankaa

Nämä kirjoneulepaset syntyi aiemmin tekemäni Minttumaarin kaveriksi. Jo viime talvena tykästyin pätkävärjätyistä langoista tehtyihin kirjoneuleisiin ja nyt oli viimein aikaa ja intoa väsätä sellaiset. Näistä tuli ihan ok lapaset. Joskin tuo Nalle Colorin versio ei oikein mustan kanssa tehnyt niin kivaa jälkeä kun toivoin. Tarkasta mittailusta huolimatta lapaset jäivät myös vähän pieniksi. Kai nuo silti pitoon tulee.
Malli on omasta päästä, joskin löysin kirjoneulesormikkaiden ohjeen, josta kukkakuvaa muokkailin. Olisin tehnyt mallin mukaan, mutta sormikkaat oli huomattavasti ohuemmalle langalle. Piti siis tyytyä halpakopioon...

10%-tilannetta lapaset helpottivat 54 grammalla, mutta sen sijaan alla olevat käärylät plussasivat lankavarastoa. Mutta viis siitä, nämä on sen arvoiset.
Ihana ystäväni postitti mulle lohtulankaa, koska meillä on ollut kuluvalla viikolla surua. Näistä tulee jotain vain minulle itselleni. Ideoita otetaan vastaan! Mulla ei ole tästä langasta vielä kokemuksia. Kyse on siis Debbie Blissin Cashmerino Aranista, jota on 100g ruskeana.

22.5.2007

Lumiruusu Silviasta



Nyt kun paketti on perillä Katjalla voin julkistaa kuvan hamsteriblogin lisäksi täälläkin. Testasin Lumiruusun neulomista ohuemmalla langalla ja Silviaa kului 3,5 mm puikoilla neulottaessa vain 39 grammaa. Huivi jäi aika pieneksi, mutta koska en muistanut mitata huivia ennen paketointia kerron tarkemmat mitat kunhan Katja ehtii huivin mitata. Huivin kokoa ei pysty helposti kasvattamaan vain kerroksia lisäämällä, koska lisäykset tehdään tiettyjen kerrosten kohdalla. Mutta pienillä mallikikkailulla Lumiruusun voisi neuloa isoksi huiviksi ohuellakin langalla. Mutta ihan heti en aio kokeilla!

Edit: lanka oli siis Silviaa ei Sivillaa.

22.1.2007

Palmikkolapaset

Blogivauvan kypärämyssy sai kaverikseen lapaset. Pienet työt on siitä ihania että ne valmistuvat nopeaan, vaikka palmikot eivät koskaan ole olleet suosikkejani. Lapaset on vielä hiukan isot, mutta noita käytetään pienempien lapasten päällä ja keväämmälle lienevät sopivat jo sellaisenaankin.


Lanka: Atacama alpakka
Puikot: 3,5 mm bambut
Malli: oma, kämmenen palmikkokuvio
Lesley Stanfieldin Kauneimmat neulemallit kirjasta.
Silmukat: Varressa 32 s, kämmenosassa 34s.

Tässä vielä mallikuvio kirjasta kuvattuna, neuleiden kuvaaminen kun on ihmeen vaikeaa!

Neulelista on pahasta, uskokaa pois! Siellä mainostettiin vähän aikaa sitten halpaa kirjakauppaa ja niinpä tietysti nappi napsui ja Martha Watermanin Tradtional Knitted Lace Shawls kotiutui meille. Toimitus sujui reilussa viikossa ja hintaa jäi alle 20 euroa.

Kirja on ihana! Siinä on jonkin verran erilaisia pitsineulemalleja, myös reunuksia.

Pelkkien mallikuvioiden takia kirjaa ei ehkä kannata lähteä hankkimaan, mutta huivinneulomisen teorian vuoksi kylläkin. Erilaiset huivimallit ja niiden tekeminen on esitelty kattavasti.