Näytetään tekstit, joissa on tunniste pipo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pipo. Näytä kaikki tekstit

7.1.2016

Spiralini ja Tendril

Päätin ilahduttaa työkaveriani myssyllä ja valitsin ohjeeksi Spiralinin. Löysin Ravelrystä kivan toteutuksen ja tein samat muokkaukset kuin siinäkin. Vaihdoin siis sileän neuleen nurjaan ja myssyn perusribin ainaoikeaan. Arvelin, että työkaverin pää on hiukan omaani isompi ja niinhän ne neulojatoverini neuletapaamisessa oikein arvasivat, ettei tästä tullutkaan myssyä työkaverille. Sen sijaan myssy istui oivasti omaan päähäni ja siihen se jäi.



Lanka on Wollmeise DK:ta värissä Petit poison light.


Käytin 3,5mm puikkoja ja lankaa meni 58g.

Sitten pitikin etsiä uusi malli. Satuin törmäämään hupaisaan Tendriliin ja tiesin, että tästä tulee täydellinen työkaverilleni ja niin siitä tulikin. Reilu omaan päähäni ja sopiva hänelle. Lisäksi muistan varmaan aina sen iloisen naurunpurskahduksen ja kiitollisen halauksen, jonka häneltä sain. 


Tällaiset projektit on ihan parhaita. Vaikkei ensin onnistuisikaan, niin sitten löytyy vielä parempi malli ja ilahtunut vastaanottaja.


Tendrilin taisin neuloa aikalailla ohjeen mukaan, käytin näköjään 4mm puikkoja ja lankaa meni 73g. (Onneksi tulee laitettua tiedot Ravelryyn, muuten ei ehkäpä muistaisi puikkoja tai langankulutuksia, jos työ on valmistunut syyskuussa ja bloggaaja aktivoituu talviuniltaan tammikuussa.)

Spiralini-myssylle on valmistunut myös huivi kaveriksi, mutta se näkyy odottavan lankojen päättelyä edelleenkin, vaan saas nähdä josko saisin sen viimeisteltyä ja vaikka blogattuakin ennen kevättä!


13.1.2015

Pipsa

Kalakukkoneulojien pikkujoulupaketista paljastui kaksi kerää Gjestal Brisiä, soijan ja puuvillan sekoitus. Näyttivät pipolta ja Raverlyä selatessa löytyi Ullasta Pipsa.


Nopeaa neuloa paksulla langalla ja paksuilla puikoilla. Käytin resoriin 4mm puikkoja ja 4,5mm muuten. Langan suosituspuikkokoko oli kyllä suurempi, mutta löysällä käsialalla pääsin hyvään tulokseen. Lankaa meni 67g ja tein muistaakseni muuten ohjeen mukaan, mutta loin vain 102 silmukkaa ja sainkin aikaan pipon joka menee omaan 58cm nuppiini hyvin. 


Tämä sivupalmikko on ihanan muhkea!


Olisin ehkä voinut jättää pipon puoli mallikertaa matalammaksi, mutta tällaisena suojaa korvia tosi hyvin. Joskin lämmittävyys riittää parhaiten pikkupakkasille, parinkympin pakkasissa villa on voittamatonta.



Aloitin myös mysteerisukkien neulomisen monta vuotta sitten värjäämästäni pietaryrtti-langasta, Tässä kuvassa ovat kakkosvihjeen kohdalla, mutta nyt oikeasti ovat jo odottamassa viimeistä vihjettä eli kärkikavennuksia. Ehkä jo ensi yönä? Ohjeen suunnittelija kun asuu meren toisella puolen..

21.12.2014

Anna

Muuttuihan se pitkä ja pimeä syksy vihdoinkin talviseksi. Bloginkin voi herätellä uinumasta ja ehkä kauan kadoksissa ollut neuleintokin pikkuhiljaa alkaa palailla. Blogi ehti täyttää muutama päivä sitten yhdeksän vuotta! Vastahan minä sen perustin. Esikoinen oli vielä vauva-/taaperoikäinen.


Pipo on pääasia-kirjassa ihastuin hetimiten Anna-pipoon. Vuosi sitten loin silmukat ja totesin muutaman kerroksen jälkeen, että liian suuri tulee, loin uudet silmukat ja sittenpä työ ufoutui. Kesällä Tour de Sockilla neuloin kuitenkin ontelosukat ja totesin, että kyllähän minä nyt sen piponkin viimeistelen.

Myös kakkosyrityksellä pipossa oli liikaa silmukoita, joten vähensin sitten kerralla reilusti. Arvata saattaa jo kuvistakin, etten vieläkään saanut pipoa itselleni. Kuopus - rakastan pinkkiä ja kimalletta -sen sijaan yllätti ja silmät loistaen huoli pipon itselleen. Muuta hattuapa ei ole neidin päässä nähtykään sen jälkeen. 


Pipo on neulottu Wollmeise Puresta ja värinä Safran ja Pistazie. Lankaa jäi vaikka toiseen tai kolmanteenkin samanlaiseen pipoon, sillä tämä vei vain noin 80g lankaa ja WM-vyyhdit on muutenkin tyypillisesti ylipainoisia, Nähtäväksi jää, riittääkö koskaan into tähän samaan malliin, mutta onteloneuleella saisi kyllä ihanan lämpimän pipon tehtyä.


Plussaa ontelossa on sekin, että aina voi valita onko tänään enemmän vihreä vai keltainen päivä.

1.3.2014

Olympiatyö

 Innostuin osallistumaan Ravellenics-kisoihin suomalaisjoukkueessa. Ideana siis neuloa olympialaisten aikana haluamissaan sarjoissa vapaavalintaisia töitä ja jos valmistuu ajoissa, saa mitalin. Mitalien jako on näköjään vielä kesken, mutta osallistuinpas kuitenkin ja sain ajoissa valmista.


Tein säärystimet, johon käytin kauan marinoituneita Floricoja ja virolaista Liisua, jotka voitin yhtä väriä lukuunottamatta Villaviidakon Emman blogiarpajaisista. 

 Ravelryssä oli haasteena käyttää Pertama-nimistä kaaviota ja soveltaa siitä malli. Sijoitin palmikkokuvion säärystimiin. Silmukoin neulotun kaistaleen yhteen ja nostin sitten reunasta silmukat joustinneuletta varten.

 Kaksinkertaisella langalla työ valmistui nopeasti ja tykkään lopputuloksesta. Nämä toimii mulla työmatkoilla jalkojen lämmikkeinä tai kylmässä työhuoneessa farkkujen allakin.




Kuopuksen Kerttu-nukke sai oman norskinsa. Alunperin tästä piti tulla vauvapipo, mutta viime vuoden retriitissä tätä neuloessani tuli pientä mittavirhettä. Sitkeästi tein loppuun (ja tein sitten isommilla silmukoilla uuden kyseistä vauvaa varten). Icordin neulominen ja hattuun kiinnittäminen vain jäi tekemättä, kunnes viime kuussa vihdoin toimeennuin sen verran.

Retriitistä puheen ollen, Kierot puikot 2014 on enää noin kuukauden päässä! Jännitys ja odotus alkaa tiivistyä!

16.2.2014

Hyvissä ajoin


Kevääseen on hyvä valmistautua hyvissä ajoin, vaikka oikeasti minua ärsyttääkin kun helmikuussa haikaillaan kevättä. Helmikuussa on talvi ja sillä hyvä. ;) Etsiessäni kaapista jotain aivan muuta löysin kuopukselle jemmattuja kirppisvaatteita ja niistä suurin osa päätyi suoraan sopivana käyttöön. Muutama 'ei neidin silmää miellyttävä' paita sai tuomion poistoksi. Tekaisinpa siitä sitten lörppäpipon. Tämä on vuoreton, koska halusin käyttää hyväkseni paidan helmaa. Pipo on ommeltu vain kahdesta palasesta ja tosiaan edes reunaa en ole kääntänyt.


Kumma miten ei kiva paita on kiva pipona! (Ja ei, neiti ei ole tässä kuvassa alasti, vaan päällä on minun vanha tyllialushameeni, joka toimii olkaimettomana mekkona tänään leikeissä...)


Mutta mitäs sanotte tästä? Jouluvalmistelutkin on jo aloitettu hyvissä ajoin! Vähän aikaa sitten mulla oli lapsivapaa ilta, joten kaivelin uuden ompelukoneeni pakkauksistaan ja surauttelin jotain helppoa aluksi. Olin ennen joulua ostanut joulukangasta pussukoita varten, mutta eihän siinä tohinassa ommella ehtinyt. Ja hyvä ettei ehtinyt, kun pukki toi ompelukoneen. Vanhalla olisi mennyt vain tappeluksi.

Tämän uudenkaan kanssa en ole ihan sinut, mutta pienellä opettelulla ja hellällä käsittelyllä ehkä tullaan vielä toimeen.

14.4.2013

Kevät?


Muutama päivä sitten aamulla näytti vielä tältä ennen töihin lähtöä. Tänään lunta on paljon vähemmän ja eilinen vesisade, sekä pihassa möyrineet työkoneet toivat tullessaan kura-ajan. Melkein on ikävä aamupakkasia ja ennen kaikkea aurinkoa! Mutta vain melkein, oikeasti on kiva kun alkaa viimeinkin lämmetä.


Neuloin Cascade Eco+ langasta itselleni Braided Hat- hatun ohjeella pipon. Ohje on kirjoitetussa muodossa, mutta nuo palmikot ovat sen verran yksinkertaiset, ettei se haitannut. Piposta tuli kuitenkin harmittavasti liian pitkä, joten purin kavennukset ja pähkäilin sitten ohjeesta poiketen kavennukset toiseen suuntaan. Onnistui kivasti, vaikka meinasi aivot nyrjähtää mikä olisi hyvä ratkaisu.

Joustinosa olisi vaan pitänyt neuloa kokoa pienemmillä puikoilla, sillä nyt pipo meinaa nousta liukkaiden hiusteni edesauttamana töröttämään tonttuhattu-tyyliin. Pitänee muistaa ostaa ohutta kuminauhaa seuraavalla kauppareissulla joustinta kiristämään.

Lankaa pipo söi vain 72 grammaa siitä huolimatta, että se on neulottu 5,5mm haloilla. Jättivyyhdistä riittää siis mainiosti lapasiin myös itselle ja ehkä huiviinkin ainakin jonkun toisen langan kaverina. Mutta syksymmällä sitten.

Viikko aikaa retriittiin, pikkasen meinaa järjestäjälle jo pukata stressiä, että muistan hoitaa kaikki lupaamani jutut ja ottaa ne vielä mukaankin. Eiköhän se siitä kuitenkin!

23.4.2012

Myssyt


Ihastuin  Ravelryn sytömyssyketjussa Tiinan neulomiin pitsireunaisiin myssyihin ja piti testata. Pikkutytölle tähtäsin ja ensimmäisestä tuli liian pieni. Lisäsin yhden toiston ja kasvatin puikkokokoa ja sain sopivan. Niin tykätty on ollut, että normaalisti varsin kuumaverinen neiti on hipsutellut hattu päässä parhaimmillaan muutaman tunnin sisätiloissakin. Kuvata piti lempinukkensa kanssa. Nukke on niitä viimeisiä nukkeja, jollei jopa viimeisin, mikä minulle on hankittu. Helena on siis kestänyt aikaa varsin hyvin, onhan hän jo pitkälti yli 20 vuotias nukke.


Kuvasta ei ehkä erotu, mutta Puro Batikin tässä värisävyssä on mukana melkoisen ällöttävä keltainen rantu, johon on vielä sotkettu tuota vaaleanlilaa sekaan. Noissa muissa värijuoksuissa ei ole samanlaisia "tuhruja" mukana. Kukahan tällaista suunnittelee, tosin voi myös kysyä kuka ostaa? Alekoristahan se tietenkin oli joskus tarttunut mukaan ja löytyy sitä samaa väriä toinenkin kerä lankavarastostani. Tuossa vasemmanpuoleisessa versiossa sitten katkoin keltaisen osuuden pois alkupuolelta, päälaelta en enää viitsinyt. Menee se siellä joukossa.

Batikia kului kahteen myssyyn 81g. Lisää speksejä Ravelrystä.

Kai tuosta pienemmästäkin voi iloa olla. Ajattelin laittaa sen sytomyssykeräykseen, kun myssyjä on lastenosastollekin joskus kaivattu. Helenalle kun pipo on liian iso.


Keskeneräisistä töistä Friika, joka odottaa inspiraatiota i-cord päättelyyn ja uusien silmukoiden poimimiseen.


Tässä puolestaan Grooven alku, jonka piti odottaa retriittiä, mutten sitten malttanutkaan vaan piti saada jotain mukavaa neulomista.

Niin, se retriitti. Ravelryssä tempaistiin ja viaton rupattelu Kalakukko puikoissa- ryhmässä johti siihen, että löysin itseni suunnittelemassa parin muun neulojan kanssa Kierot puikot-retriittiä toukokuulle Lapinlahdelle Portaanpäähän.

Nyt ei malttaisi enää odottaa, muutaman viikon päästä se jo on!


20.2.2012

Muikkuset

 Mitä saadaan kun yhdistetään kaunista ja pehmoista lankaa, hienosti suunniteltu mielenkiintoinen ohje ja mallitilkku? Pipo, joka päätyy sille joka sitä eniten arvostaa. Tarinan opetus on se, että pyörönä neulon tiukempaa kuin tasona ja jos ohjeen koko on 56cm, niin 58cm nuppi on isompi. Ja vaikka pipo mahtuis omaan päähän kuten mahtuu, se ei välttämättä näytä lainkaan niin hyvältä kuin tuntuu vaan muistuttaa enemmän sellaista nahkaista lentäjän lakkia...


Tytär 2,5 vee on kuitenkin onnellinen ja tänään olikin tarpeeksi lauha keli (sekä vähän auringon pilkahduksia) testata miltä uusi pipo tuntuu ulkona. Hyvältä tuntui!


malli: Muikkuset (kirjasta Nyt lähti lapasesta)
puikot: 4mm
lanka: Hopeasäie Soft värissä Liisi, lanka kaksinkertaisena
kulutus: 68g

5.2.2012

Varastolankojen kulutusta


Angry Birds iskee jälleen. Keskimmäisen yksi toive on taas toteutettu. Näytin pari kuvaa räveltämöstä ja kaveri oli tohkeissaan. Meiltä löytyi kaksi vuotta sitten tehty punainen pipo, josta otettiin jo aiemmin tupsu irti ja nyt sitä paranneltiin askarteluhuovalla ja virkatulla nokalla. Varastolankaakin sain uppoamaan 4g.

 Nyt se tyyppi viilettää pihalla paksussa kypärämyssyssä ja tämä pipo päässä. Ón muuten syytäkin varustautua kunnolla. Päästin juuri lapset pihalle raikkaaseen 28 pakkasasteeseen, aamulla rikkoontui -36 asteen raja kahdella kymmenyksellä.

 Mies taas esitti toiveen tosi paksuista sukista, jotka toimisivat lyhyenä irtovuorena metsästyskengissä. Neuloin kolminkertaisena, kaksi säiettä Gjestal Naganoa ja 1 Regian 8-fädig lankaa, loppuun vähän sekalaisia jämiä, kun Regia loppui kesken. Ei mikään mukava prorjekti neuloa, mutta siihen sai kivasti 197grammaa joutilasta lankaa kulutettua. Ovat kuulemma hyvät, vaikka itse epäilin miten noin lyhyt varsi toimii.



Meillä on myös käynyt haikea muodonmuutos. Neidiltä leikattiin ekaa kertaa takaa hiuksia 2v7kk iässä. Sniif, pienestä neidistä on kasvanut astetta isompi kyselyikäinen uhmistelija.

Sisällä on lämmintä, lattialämmityksen vastatessa pakkasen kiristymiseen, joten typy hipsuttelee kesämekoissa ja ajokoiraa masentaa. Ei tarkene käydä kuin hätäisesti tarpeillaan ja metsästyskausikin kohta taas loppuu.

Vaan nyt on paras mennä huutamaan lapset sisälle etteivät posket palellu, muuten varmaan pärjäisivät pitempäänkin ulkona.

3.2.2012

Dalliance

Pirren suunnittelema Dalliance (ravlink) valmistui tammikuussa, sopivasti aakkoshaasteen tahdissa. Neljäs pipo putkeen tässä haasteessa, mikähän pipokuume minua nyt viiraa? Nimestään huolimatta pipo ei ollut ajanhukkaa, joskin tein siitä turhan pitkän, kun en kumminkaan osaa pitää sitä baskerityyppisesti tai lörpöttämässä takana. Mutta eipähän palele korvat.


Paitsi että näillä pakkasilla palelee. Siksi en aurinkoisista päivistä huolimatta kuvauttanut tätä päässä vaan pistin kipon päälle tolpan nokkaan. Väri on ainakin minun näytöllä oikeampi tässä kuvassa.
Lanka on joululahjaksi saatua Vuorelman Vetoa, johon oli kiva tutustua vihdoin. Ei mitään moitittavaa, tulee varmasti hankittua joskus itsekin.

26.12.2011

Cascade Beret

 Hahtuvapilven reunalla käärittiin tänkin vuonna vain yksi omatekoinen lahja pakettiin. En ole halunnut ottaa neuleista paineita, neulon lahjaksi jos siltä tuntuu. Kahelien aakkoshaaste on osoittautunut hyväksi jonon kerryttäjäksi, mutta löytyy sieltä sellaistakin, mikä pääsee heti puikoille.

Ajattelin neuloa tämän mallin itselle baskeriksi, mutta sitten tuo lanka alkoi huudella olevansa ihan ystävän väristä. En uskaltanut pingottaa laisinkaan, kun en ollut ihan varma pipo-/baskerimausta, vaan jätin paketin sisään vinkin pingottaa joko baskeriksi tai muotoilla pipoksi.


Tässä kuvassa lanka on liian punertavaa minun näytöllä, mutta en muokkaa kun omat hiukset näyttää siinä hienolta (ikävä kyllä todellisuudessa ne on sellaiset maantienruskeat).

Tässä mallikertaa vähän paremmi. Simppeli ohje palmikolle ja pitsille. Ohjeessa ei ollut tosin kaaviota, mutta se oli helppo piirtää itsekin nopeuttamaan neulomista.

Lanka on Lana Grossa Incaa, jonka sain Emmalta ensimmäisessä Kalakukko puikoissa- ryhmän vaihdossa. Lanka oli tosiaan mukavaa neulottavaa, erilaista kuin muut neulomani alpakat.

12.11.2011

Pipoja

Kahelien aakkoshaasteeseen tartuin minäkin. Pienillä töillä tosin mennään varmaan koko haaste läpi, jos ylipäänsä mennään. Kivaa on kuitenkin löytää paljon mukavia malleja, kun seuraa mitä toiset suunnittelee ja tekee.

lanka: Debbie Bliss  Baby Cashmerino
puikot: 3mm

 Tästä piti tulla kutittamaton korvat suojaava pipo esikoiselle. Ei vielä edes valittanut että on vauvamalli, kun keksin kertoa, että kuvionti muistuttaa traktorin jälkeä. Mutta kun ei siitä tullut tarpeeksi isoa. Aattelin jo tehdessä että näyttääpä pieneltä ja niinhän se oli.
 Ei mahtunut edes kuopukselle ja tässä keskimmäisen päässä näkee että koko on paremminkin jollekin yksivuotiaalle.
 Ei kun uutta yritystä sitten toisen mallin kanssa. Ostin syksyllä jollain 10 sentillä Interweave Knits, Accessories 2009 (ravlink)- lehden. Tuo oli joku hassu tarjous, joka osoittautui sittemmin tarpeelliseksi. Juuri tuon tyyppistä hattua poika olikin toivonut lempihatun käytyä pieneksi.

Ei tästäkään ongelmitta selvitty. Neuloin alun kolmesti ja purin yhtä monta kertaa. Sitten piirsin läpät paperille ja tein mieleni mukaan ja unohdin typerästi kirjoitetun ohjeen. Koko piti luonnollisesti muuttaa isommaksi ja lankakin oli alkuperäistä ohuempaa.

Korvaläpät neulottiin tässä siis lyhennetyillä kerroksilla. Ihan loistava idea, jota täytyy käyttää jatkossa. Tällä tavoin läpät voi neuloa samalla, ei tarvitse pätkiä lankaa ja tehdä niitä erikseen kuten monissa ohjeissa. Sopii vaan paremmin paksulle langalle ainakin jos on tälläinen neulepinta. Sileällä neuleella on helpompi toteuttaa.

Neljäs laskelma piti sitten kutinsa kohtalaisesti ehkä joku 6-8 silmukkaa olis voinut poistaa, jotta hattu ei olisi niin reilu. Mutta en enää jaksanut purkaa ja kasvaahan se pää. Mietin tosin, että laittais kaitaleen fleecea sisäpintaan, suojaisi myssy tuuleltakin paremmin.

malli: Brioche helmet hat
lanka: Debbie Bliss  Baby Cashmerino
puikot: 3mm

Joko uskaltais hehkuttaa, että viikon päästä pääsen ekaa kertaa Tampereen käsityömessuille? Ihan pikkuisen tohkeissani olen, vaan en ole ainut. Meitä on lähdössä kuuden hengen porukka lauantaina aamutuimaan.


13.2.2011

Veera Välimäki KAL

Hamsterikuulle sattuikin monta KALia tai muuten aikataulutettua neulomista. Suomen Wollmeise-höperöissä neulotaan Veera Välimäen suunnittelemia neuleita ja luonnollisesti Wollmeisesta.
Pitkän pähkäilyn jälkeen valitsin langaksi Little Things- myssyyn WD Gazpachon (twiniä) ja se oli nappivalinta. Raidoittu kauniisti ja tasaisesti niin reunuksessa kuin sileällä neulotussa osassa.
Tykkään tästä kovasti, mutta se ei ole mikään paras pipo kahdenkympin pakkasiin ja viimaan. Pakko oli mennä ulos, että saisi vähän valoa kuviin. Lisäksi upposin tietenkin hankeen, koska ainoa kohta mihin tällä tontilla tuli suoraa auringonvaloa vaati kiipeämisen penkalle.

Tässä tulee vähän hippiolo, jos hiukset asettelee sopivasti. Mattimyöhäinen neuloo parhaillaan tälle kaveriksi Baktuksen, siis sen jonka kaikki muut tekivät viime vuonna tai aiemmin!
Kevättä odotellessa siis.


Tämä oli myös ensimmäinen Wollmeisesta neulottu työ. Alan ymmärtää entistä enemmän miksi ihmiset hurahtavat tähän lankaan. Välttämättä en ehkä tykkäisi pinnasta sukkina, mutta neuletakkina ehdottomasti. Sellainen onkin jo suunnitteilla.

12.2.2011

Kalakukko KAL

Ravelryn Kalakukko puikoissa - ryhmässä on käynnissä KAL, jossa neulotaan jotain ryhmään kuuluvien neulojien suunnitelemaa työtä. Valitsin TiiQ:n Will I Be Prettyn, joka menee KYSin lasten syöpäosastolle jossain vaiheessa.

Myssy on hyvin marinoitua The Cotton Gardenin Ericaa. Kulutus 33mm puikoilla 42g tais kumminkin olla 3mm! . Testasin omilla lapsilla ja parhaiten asettui 6 vuotiaan päähän, kuvassa mallina kuitenkin 1v8kk.
Tykkään kovasti tästä mallista ja tuo virkattu kukka on myös hirmuisen kaunis.

Kati heitti haasteen. Seitsemän asiaa minusta. Piti kaivella vanhat postaukset esiin ja todeta, että aika monta juttua olin ehtinyt kertoa, jonkun kahteen kertaankin.

1. Marin postasi äskettäin elokuvissa käynnistään. Tämä tuli heti mieleen haastetta pohtiessa. Minä nimittäin olen viimeksi käynyt leffassa joskus 2002 tai 2003. Silloin asuimme vielä pk-seudulla ja opiskeluaikaan oli paremmin aikaa ja intoa sekä kunnon teatterit, mutta ei sitä silti kovin usein tullut harrastettua sielläkään. Enkä voi sanoa, että hirveästi kaipaisin. Ensinnäkin pitkästyn tosi äkkiä. Elokuvan pitää olla hyvä, että sitä jaksaa katsoa. Toiseksi selkäni ei kestä istumista samassa asennossa kovin pitkään ja kolmanneksi en pidä siitä, että äänenvoimakkuus on niin kovalla. Baby Biot sopisi varmaan loistavasti minulle, ihan ilman vauvaa!

2. Iltalehdet boikottiin. En lue iltapäivälehtiä ja tähän sitten klassinen PAITSI jos. Eli luen jos joku linkkaa ketjun vaikka forumilla ja asia kiinnostaa, mutten lue oma-aloitteisesti, jos ei ole todella hyvää syytä. Työssäni olen riittävän monta kertaa joutunut antamaan lausuntoja lehdille ja todennut, että ne kirjoitetaan erityisesti keltaisessa lehdistössä ihan miten sattuu. Miksipä siis mikään mitä siellä väitetään ihmisten sanovan pitäisi sen paremmin paikkaansa. Ei ehkä enempää tästä, muuten nousee ärsytys liian korkeaksi.

3. Kova musiikki ärsyttää, ks. kohta 1. Mies isontaa ja minä pienennän niin autoradiota kuin telkkariakin, voitte vaan kuvitella. :D Samaan sarjaan menee myös omien lapsien kiljuminen ja karjuminen, niistä vaan puuttuu se tehokkain äänenvaimennin.

4. Aiemmin kerroinkin jossain meemissä, että olen puhelias. Minulla on myös ärsyttävä tapa olettaa, että keskustelukumppani tajuaa asiani vaikka se itse avainsana jää sanomatta. Mies saa kärsiä tästä erityisesti, kun kerron sen avainsanan lauseen lopussa - jos muistan! Ei tuo ole vielä viidessätoista vuodessa oppinut ajatuksia lukemaan ihan kunnolla. :D

5. Edelliseen kohtaan viitaten, miehen kanssa olemme toistemme ensimmäiset ja ainoat seurustelukumppanit. Tarina alkoi melkein 15 vuotta sitten lukion vanhojenpäivän aikaan.

6. Kohdasta neljä myös toinen aasinsilta. Olen auttamattoman hajamielinen ja huonomuistinen. Lyhyeen muistiin kykenen kyllä tallentamaan asioita opiskelemalla, mutta jos kerroit minulle jotain vaikkapa puoli vuotta sitten, en taatusti muista sitä.

( Huh, mitähän vielä uskaltaisi paljastaa, alan vaikuttaa ihan oikeasti tosi oudolta tyypiltä...)

7. Vaikka olenkin huolimaton ja hajamielinen, kykenen tekemään monta asiaa yhtä aikaa. Samalla voin lukea lehteä, laittaa ruokaa, leipoa ja ruokkia lapset tai käyttää pienintä potalla. Tämän tosin taitaa hallita kaikki pienten lasten äidit.

Heitän tämän eteenpäin kiolle, Merithille, rusinalle, Emmalle ja Distant Knitterille.