20.11.2011

Messut

Minäkin olin siellä, ihan ensimmäistä kertaa. Kuopiosta lähti autolastillinen hiljaisia ja kilttejä naisihmisiä. Tällä vakavamielisellä reissulla istuttiin suomalaiseen tapaan hiljaa, mitä sitä nyt vieraitten kanssa juttelemaan. Mitä, oletteko toisista blogeista lukeneet jotain muuta? Porttarit kolmelle ABC:lle (no ei sentään) ja vatsalihakset hellinä naurusta. Taittuipa se 300km nopeasti ja mukavasti suuntaansa, kiitos vaan kuskille!

Aamu alkoi herätyksellä viideltä ja kotona olin iltayhdeksän jälkeen. Olipa illalla epätodellinen olo kun oli istunut autossa yli 700km ja kävellyt aika paljon messuilla. Ihmeen hyvin selkä kesti reissun, mutta varsinkin loppumatkasta tuntui sekä polvissa että varpaissa ja lonkka muistutti myös olemassaolostaan.  Tälle päivää olen jo aika hyvässä kunnossa, polvi vielä kuumottelee.


Itse satoa sitten sehän kaikkia kuitenkin kiinnostaa. Ihan kaikki ei ole kuvassa, hys hys-osastolta on muutama juttu ja lasten tuliaishelmitaulukin jäi kuvasta. Ja miehen (tai minun...) toffeet.

Lankaa oli tarkoitus ostaa vähän ja hyvin se toteutuikin. Ostin Puffalasta sukkalankaa (se tuli tuossa ihanassa pussissa kera kuvasta puuttuvan silmukkamerkin), väri ei ole edes lähellä oikeaa, mutten jaksa säätää. Titityyltä Heritage Silkiä pipoksi itselleni (oikeasti vaaleampi kaunis ruskea). Paperinarua joltain osastolta. Siitä tulee neulottu joulukranssikoriste jonain jouluna.

Tinttamarellista ostin huivineulan vihdoinkin itselleni, joku osasto möi lähes pelkästään kai Cloverin tuotteita, en muista mikä. Neulat siis sieltä. Helmiä Idän Helmestä, Helmimerestä ja Omakorusta. Alla myös kangasta Kujeelta. Neidille tulee siitä liivimekko - toivottavasti. Ja kangasmaku osui kohdalleen, sillä tyttö nosti sen syliinsä ja ilmoitti rakastavansa kangasta. Pyyhki melkein nenänsäkin siihen! Succaplokin osastolta löytyi Silmuccaruutu.

En jaksa nyt linkkailla kauppoihin, kyllä ne noilla nimillä googlen kanssa löytyy tai sitten itse messujen sivuilta.

Budjetti piti, jopa matkat yms. sivukulut sain katettua sillä. Ihan kaikkea en löytänyt mitä olisin halunnut, mutta aika mukavasti kuitenkin.
Paljon jäi näkemättä, vietin yhdellä helmiosastoilla liian pitkään ja toisaalta sitten tapasin nettituttuja ruokatauolla ja sielläkin kiertelyaikaa meni, mutta joka hetki oli sen arvoista. Mahtava reissu - ehdottomasti!

Ruuhkaa ja tungosta oli, ei kuitenkaan niin paljon kuin pelkäsin. Hetkittäin ahdisti, mutta itse kojuille ainakin minä satuin suht hyvään saumaan. Mummot tappeli frillalangoista ja niitä huiveja näkyi kaulassa monella. Ei mene ihan minun makuun se villitys Muutama kärsivän näköinen pappakin oli paikalle pakotettu, muuten tuntui että ikähaarukka painottui vanhempaan väkeen, minun kannalta mielenkiintoisimmat kojut taas valloittivat varmaan neulebloggaajat ja räveltäjät.



6 kommenttia:

  1. Kuulostaapa mukavalta reissulta, ihanaa! Ja kivoja ostoksia olet tehnyt. Noista on iloa (ja iloisia muistoja!) pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
  2. Ihana on varmasti ollut reissu ja upeat ovat nuo Sinun saaliit.

    VastaaPoista
  3. Hyvä saalis! Kangas on kyllä hurmaava :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos vielä loistavasta matkaseurasta. Oli niin ihana istua autossa hiljaa ja katsella pimeitä maisemia. Ja hipsutella hiljakseen messukäytävillä. Terkuin, Hiljainen-Hanna... ;O)

    VastaaPoista
  5. rusina, enkuli ja emma, kiitos
    Hanna, nii-in oli rentouttava automatka kun sai korvat levätä..

    VastaaPoista
  6. Tuo kangas näyttää tosi hauskalta! Ja huivineula on nätti.

    Ja teidän reissu kuulostaa mukavalta.

    VastaaPoista