18.5.2012

Kuumetta

Äitienpäivänä sain monta lahjaa. Kortin kuopukselta, keskimmäiseltä rannekorun (kuvasta puuttuvat auringonkukka-askartelu + jalkakylpysuola) ja esikoiselta neulatyynyn. Mies taas muisti pokkarikameralla, taisi olla vihje olla marisematta miehen järkkärin toiminnasta... Tuolla uudella osaan minäkin ottaa kuvia kiukuttelematta. Eikä järkkärissäkään mitään vikaa ole, ärsyttää vaan aina kun siinä on milloin mikäkin objektiivi paikallaan.

Mutta nuo lasten antamat lahjat ovat ihan parhautta. Onneksi jaksavat hoidossa askarrella lasten kanssa niin, että lapset saavat itse tehdä. Sitä aina yllättyy mihin kaikkeen pienetkin jo pystyvät. Ja mikä kihinä oli koko edeltävän viikon, mutta niin hienosti malttoivat odottaa lahjan antamisen kanssa, eivätkä vihjailleet sanallakaan pakettiensa sisällöistä.

Retriittikuume on jo vallannut tämän äiti-ihmisen. Pakkaus on vielä vaiheessa ja huomenna tähän aikaan pitäis olla jo Portaanpäässä valmiin lounaspöydän ääressä! Jännittävää!

Mutta kuten tyypillistä on, lapset sairastavat jos äidillä on mahdollisuus päästä harrastamaan. Toisenlaista kuumetta siis odotellessa itsellekin. Tarjolla on yskää, räkistä ja pojilla kuumetta. Keskimmäisellä vielä silmätulehdus. Koivuallergia on ollut todella pahana ja kun lapsi ei malta olla rämpimättä nenää ja silmiä, niin tietysti saa tulehduksen. Jotain hyvää kuitenkin tässäkin, tuli käytyä keskiviikkona toisella lääkärillä ja saatiin tehokkaammat silmätipat allergiankin hoitoon. Onneksi tänään sataa!

4 kommenttia:

  1. Ihania lahjoja <3

    Täälläkin podetaan retriittikuumetta!!!

    VastaaPoista
  2. Ihania!

    Täällä ei podeta retriittikuumetta, vaan korvatulehdusta. Ihan omassa korvassa. Nyt se jaksaa jo huvittaa, kun ei satu enää niin kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, paranemista. Korvatulehdus on kurja tauti aikuisellekin!

      Poista