7.10.2012

Jotain valmista virkattua!

 Olen neulonut ja virkannut viimeaikoina muutamia palasia erinäisiin kimppaprojekteihin. Pikkuneiti 3v. on kateellisena silitellyt palasia ja toivonut, että joku edes jäisi hänellekin. Viivi-nukke sai siis päiväpeiton neidin synttärilahjaksi saamaan sänkyyn.

Seiskaveikan Opi-sarjan kerät olivat joskus tarjouksessa ja niitä oli tähän hyvä upottaa. Värimaku on pikkuneidin mukainen, joskin palaset olisivat kuulemma saaneet olla kokonaan vaaleanpunaiset. Sen verran äiti kuitenkin vaikutti, että laitettiin muutakin väriä.


Ei se virkkaaminen sitten niin kamalaa puuhaa olekaan, kouluaikaiset muistot kertoi jotain muuta. Äkkiähän tällainen tosin valmistuu, kun asiakseen ottaa, iso koukku ja pala kerrallaan. Eniten menee aikaa langanpätkien päättelyyn ja peiton yhteenvirkkaamiseen.

Just Peachy Blossom- palasten ohje löytyy Ravelryn lisäksi myös täältä ja työ menee myös kahelien J-aakkoshaasteeseen.

Neiti oli kovin onnellinen peitosta ja tässä eräänä päivänä huomasin, että nukke unikavereineen oli laitettu sänkyyn ja käytetty sen mukana tullutta oikeaa peittoa, päiväpeitto taas oli sängyn vieressä aamua odottamassa. Mistä lie moisen tavan oppinut, kun ei tässä talossa käytetä päiväpeittoja (eikä köh köh pedata sänkyjäkään..)


Vuosi sitten aloitetut Meisi-sormikaat on kuulkaas valmiit. Melkein ainakin. Nuo langanpäät eivät juuri nyt houkuta, vaikka nyt olisi just parhaat kelit tällaisille ohuille sormikkaille.

7 kommenttia:

  1. Aaltoja Meisille! Aika sissi olet! :) Ja hieno on nukenpeittokin, neiti varmaan onnessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä enää sitten niin iso työ ollutkaan kun kuviot oli melkein valmiina. Laiskotti vaan aloittaa tauon jälkeen. :) Sormet valmistui melkein itsestään, kaapelilla helpommin kuin sukkapuikoilla tulee.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, tulihan siitä aika hempeä, mutta pääasia että tyttö tykkää.

      Poista
  3. Suloinen tuli peitosta! Ei pidä näyttää kuvaa Liljalle tai joudun kohta itekin virkkaushommiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siinä tahtoo käydä, mutta äkkiähän sinä sellaisen pyöräytät ja saat tuhottua jämiä mukavasti. ;)

      Poista
  4. Moi :) Tässä nyt kommentoin jotta kivalta näyttää blogi ja vinkkaan omasta!

    VastaaPoista