22.12.2012

Joulujuttuja ja muistutus arvonnasta

Edellisen postauksen lopussa on maininta arvonnasta, joten jos et vielä ole osallistunut, niin hyvin ehdit. Arvon varmaankin 26.12.


Vuosi sitten ostin valkoista hopea-paperinarua Tampereen käsityömessuilta ja neuloin suorakaiteen muotoisen kranssin alun ennen joulua. Sitten tuli joulukiireet ja kranssi jäi odottamaan. Tänä vuonna ostin sitten metallirenkaan ja viimeistelin kranssin. (Tässä todiste messuilla asiaa epäilijöille, löysin tekeleen helposti :D). Kieputin vain pikaisesti punaista nauhaa ja siitä tuli kiva näinkin yksinkertaisena. Keväällä voisi sitten laittaa keltaista tai vihreää nauhaa tai muita koristeita ja muuntaa sen pääsiäiskranssiksi.

 Kuopiolaisten neulojien blogeissa on viime aikoina hehkutettu niin vaihdon kuin pikkujoulujen tiimoilta. Minä sain tällaisen pikkujouluissa ihanan paketin Hillaselta! Ihanat sukat (joista on parempi kuva täällä). Onpa ihanaa saada pitkävartiset palmikkosukat, tällaiset on olleet suunnitelmissa jo pidemmän aikaa. Lisäksi pääsen tutustumaan Madelinetoshin lankaan. Kiitos vielä kerran!

Muutenkin pikkujoulut olivat perinteen mukaan ihanat (siitäkin huolimatta, että piti ottaa pinnan kiristäjät mukaan!)

Minun parinani oli Tikrunmami ja paketin kasaaminen oli sinänsä helppoa, koska meillä on suht sama värimaku. Lisäksi Ravelryssä oli kätevää vakoilla ja saada lisätietoa mieltymyksistä. Ykköspaketti oli siis tässä.



Toisen paketin kuvaa en ehtinyt ottamaan, mutta sain luvan lainata tätä Tikrumamin ottamaa kuvaa. Tähän pakettiin ei enää irronnut mitään itse tehtyä, tuntui että aika loppuu kesken, vaikka suunnitelmia oli. Onneksi langat oli kuitenkin tykättyjä. :)


4 kommenttia:

  1. Hhana tuo kranssi ja upeita lankoja. Nuo sukatkin ovat upeat.
    Hyvää ja Tunnelmallista Joulua Sinulle

    VastaaPoista
  2. Yksinkertainen on kaunista :) Lämpöistä joulua!

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva kranssi ja aivan ihania paketteja! Mukavaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
  4. Hieno kranssi. Ja onnistunut vaihto. Projektipussukan tekijäkin vihdoin paljastui :-). Olen ihan kateena!

    VastaaPoista