8.2.2009

Paraphernalia

Jonkinlainen ennätys varmaan tämäkin, että esittelee jouluneulomuksia helmikuussa. Nämä sukkaset valmistuivat vähän ennen Joulua, mutta aattona näpätty pikakuva epäonnistui. Nyt vihdoin mummolassa käydessä sain kuvattua sukat saajansa jalassa.

Pieni ero muuten, kun pyytää poseeraamaan sukkakuvaan. Mummo tajuaa heti ettei sukka saa olla rutussa ja asettaa jalat nätisti muutenkin. Mies ei vastaavaa tajua... ;)

Jo hyvän aikaa sitten sain ihanan piristyksen Käsitöillä kikkailua - blogin Kikalta. Jälleen kerran kuvaaminen siirtyi ja hetken aikaa heijastin oli paremmassa tallessa, mutta löytyi lopulta juuri sieltä minne olin sen laittanutkin. Nuo napit on ihanat, kuva ei tee täyttä oikeutta, mutta napit on siis Kikan itsensä tekemät. Kiitos vielä kerran!

Paketti ei sitä paitsi olisi voinut sattua parempaan saumaan, oltiin nimittäin juuri vatsataudissa koko perheen voimin. Noroa luultavasti. Aika hilpeää muuten oksentaa raskausmasun kanssa ja kuunnella sitten suppareita. Huh, onneksi siitä selvittiin kotihoidolla.

Työnantaja järjesti ystävällisesti kaksipäiväisen kurssin Helsingissä ja niinpä illalla pääsin Katjan kanssa shoppailemaan Menitassa. Tuloksen arvaatte. Eräs osti pelkät puikot ja eräs toinen jotain muuta. Mutta kivaa oli, kiitos seurasta!

4 kommenttia:

  1. Onpa poikkeuksellisen kauniit Paraphernaliat! Joo ja tiedän tunteen kun on vatsataudissa raskaana, esikoista odottaessa tuli rv 22+ koettua sekin riemu... muuten kun ei ole koskaan raskauspahoinvointia ollutkaan. Kuopusta odottaessa oli kyllä mahatauti, mutta ei sentään tarvinnut prinssi arabialaiselle kumartaa, pelkkä pyllistely riitti ;-D.

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniit sukat! Toivotan paranevaa vointia! Ja paraneehan se sitten lopuksi ponnistusten myötä viimeistään...

    VastaaPoista