1.6.2009

Kesä!

Kesä on taas tullut! Sunnuntaina meille saapuivat nämä kaksi päkättäjää. Musta Herukka on viime vuotinen tuttavuus ja nyt sillä on seuranaan Karpalo, pääsiäisenä synnyttämänsä karitsa.
Lähipäivät ovat olleet muutenkin lammaskeskeisiä, sillä täällä on syöty lampaan lihaa ja tänään pesin vihdoin Herukan viime syksynä kerityt villat.

Etupihalla muksut leikkivät innolla riippumatossa. Toinenkin on kyydissä, vaikka yhden pää vaan kurkistaa. Doggirouvankin piti tunkea kuvaan ihan väkisin.

Vauvaa ei vielä kuulu, mutta ehdinpäs viimeistelemään imetystyynyn. Aika kesäiset kankaat, mutta parempaakaan ei ollut tarjolla kangaskaupassa ja eniten aikaa imetykseen menee varmaan tässä kesällä.

Vanhasta pyyhkeestä tein noin M-kokoisen näpsyllä kiinnitettävän Mummut-vaipan ja tulipa harjoiteltua samalla saumurin lankojen vaihtoa kun sattui noin lähelle lankojen väri, ettei voinut olla hyödyntämättä. Tämä onkin eka röyhelöllinen vaippa mitä olen tehnyt, saumurista on tosiaan iloa.

Vauva vaan siis puuttuu: nyt olisi kaikki tai ainakin melkein kaikki valmiina. Hyviä vinkkejä synnytyksen käynnistymiseen perinteisten Ässien lisäksi kaivataan!

6 kommenttia:

  1. Meillekin tuli eilen lampaita. meillä tämä on ensimmäinen kesä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä se vaavi sieltä tulee, kun sen aika koittaa. :) Ei tietääkseni vielä yksikään ole jäänyt tulematta. ;) Jaksamisia, se odottavan aika on tässä vaiheessa yleensä aivan liian pitkä... ja sit menee hetki vain, ja vauva on sylissä, ja koko edeltävät 9 kuukautta katoavat jonnekin unohduksen syövereihin. ;)

    VastaaPoista
  3. Voi, tuli ihan nostalginen olo! Ollessani lapsi ja nuori meillä oli parhaimmillaan 28 lammasta.. Voi kun olis mahdollisuus ottaa tähän pihalle!

    Imetystyynyn kuosi on ihana, syödäänhän sitä marjoja talvellakin! (Onneksi oma oikolukuohjelmani toimii, kuosi-sanan O oli jäänyt pois.. Uh huh!)

    VastaaPoista
  4. Minä väitän, että vauva syntyy todennäköisemmin silloin, kun äiti on rentoutunut - eli kaikkea muuta kuin ässien kimpussa ;-). No jaa, omat mukulat on häädetty väkisin kumpikin omalla tavallaan, joten kokemuksesta ei voi puhua ;-D.

    VastaaPoista
  5. Seijap, onnea lampaista! On ne vaan kiva kesän piristys. :)

    Mari, mitenköhän musta tuntuu, että olen laukonut vastaavia kommentteja muille... ei vaan omalla kohdalla tunnu siltä yhtään. ;D

    Eija, ei muuta kuin sitä pihaa hommaamaan ja lampaita sinne. :) (Ja voihan se olla kusi-tyynykin, jos vaippaviritykset pettää välillä. :D

    TiiQ, tästä tulee ehkä sitten se eka vauva joka ei vaan tule ulos, rentoutumishetket on tosi vähissä. :P Eka mullakin käynnistetty ja toiseenkin annettu vähän potkua lisää sairaalassa.

    VastaaPoista
  6. Varsinainen hyvänmielenkuva tuo missä on doggi ja lapset riippumatossa! :)

    Hyvää kannattaa odottaa. Yritän yleensä välttää kliseitä, kun ei ne kuitenkaan yhtään auta tai helpota sitä odottamisen "tuskaa", mutta siinä nyt kuitenkin yksi. Kokeile rentoa elokuvailtaa, se toimi kahdelle kaverille. :)

    VastaaPoista