8.12.2007

Säärystimet ja traktorisukat


10% loppusuoran lähestyessä täytyy kaivaa halot esiin ja tikuttaa niillä tiukasti. 6 mm puikot tuntuivat kyllä hurjan kokoisilta, mutta loppujen lopuksi Alafoss Lopi on niin paksua lankaa, että 6,5-7 mm olisi voinut olla vielä parempi vaihtoehto, ainakin säärystimissä.
Niin uskomattomalta kuin tuntuukin, niin en ole koskaan omistanut säärystimiä. Yhdet olen tilauksesta neulonut joskus vuosia sitten. Nämä tulevat kuitenkin omaan käyttöön ja todellakin tarpeeseen. Tosin tälle talvelle lähinnä 5 päivän ajaksi. Kun nimittäin autoilen töihin, puolet matkasta kärsin palelevista jaloista. Automme suunnitellut insinööri on selkeästi unohtanut, että jalatkin kaipaavat lämpöä. Niin ja tuo viisi päivää viittaa aamukampaan. "Kesäloma" ja pätkä hoitovapaata alkaa nimittäin ensi viikon aherruksen jälkeen!



No, tuleehan niitä talvia vielä, mutta silti ajoitus olisi voinut valmistumisen suhteen olla parempikin. Langat kun ovat marinoituneet laatikossa vuodesta 2003 ja 2004 lähtien. Noina peräkkäisinä vuosina nimittäin kävin Islannissa ja toin langat tullessani. Niin karkeaa tuo lanka on että, ei siitä minun käytössäni muuksi asusteeksi olisikaan.

Raidat syntyivät neuleen edetessä ja samalla arvioin langan riittävyyttä. Aika kivat tuli tälläkin tavalla. Semi-symmetriset.


Esikoinen, melkein 3 vee, tilasi uudet traktorisukat, kun edelliset kävivät pieniksi. Nämä ovat Massikka-sukat. Reilussa vuodessa siis traktori-innostus ei ole kadonnut mihinkään. Herrasta sen sijaan on tullut merkkitietoinen. Massikka ja Valtra ovat suosikkeja. Ja traktorin hän sanoo nykyään "ratkori" vuoden takaisen "trättriin" sijaan. Vieläköhän ensi vuonna pitää tehdä uudet traktorisukat?


Joku pyrkii ihan selvästi terminoimaan 10% onnistumisen. Traktorisukkien jälkeen pääsin nolla tilaan ja säärystimet ovat onneksi hieman painavammat kuin tämä Katjan lahjoittama hahtuvakiekko. Mutta hahtuva 0n kyllä ihanan väristä, kiitos! :)

Mutta kun eräs nimeltä mainitsematon bloggaaja keksi tilata langat pariin neuleeseen Tapion kaupasta, niin projekti on kyllä tuhoon tuomittu. Miten tässä nyt näin kävi??? Tulossa on 800+600g lankaa ja todennäköisyys että neulon tuon määrän vuoden vaihteeseen mennessä on lomasta huolimatta olematon.

Toistaiseksi (langat eivät ole vielä saapuneet!) 10% tilanne on seuraava:
Marraskuun lopussa neulottavaa 51g.
51-52-180+175g= -6.

3 kommenttia:

  1. Hauskat sukat!
    Ei sulla mallia noihin traktorisukkiin?

    VastaaPoista
  2. Vastasinkin sulle suoraan, mutta siis traktorisukkien alkuperäinen ohje löytyy Novitaklubin extroista, mutta voin kyllä lähettää kaavion sähköpostina. Nämä tuoreemmat sukat on hieman erilaiset kuin alkuperäiset, koppi on korkeampi ja renkaat isommat, mutta perusperiaate on sama.

    VastaaPoista
  3. Onpas herkullista hahtuvaa!
    Tykkään itsekin neuloa hahtuvasta, vaikka se ei ihan helpoimpia neulottavia olekaan. Teen lähinnä pienemmälle neidille villahousuja, mutta voisi kokeilla josko saisi aikaiseksi jotain muutakin välillä.

    VastaaPoista