4.12.2009

Mullapa on jotain ihanaa!

Kerrankin olin oikealla hetkellä koneella. Villasukan blogi taisi olla ensimmäinen paikka, jossa huomasin maininnan Kipakoitten neulekalenterista. Neulelistalle tuli ilmoitus että kalenteri on myytävissä ja satuin lukemaan viestin ehkä parisen tuntia sen tulon jälkeen. Vilenismi iski ja kalenteri piti tilata, kun sen kerran sai ilman postikuluja (sadalle ensimmäiselle siis). Ei silti, olisin tilannut kyllä muutenkin. Täytyy sanoa, että kyllä kannatti!


Kalenteri on kauniisti ja ajatuksella tehty. Ohjeet on laitettu kääntöpuolelle. Isoissa töissä kaavio tai ohje saattaa jatkua toisella sivulla, mutta se ei varmasti haittaa. Kalenteri pääsi eteiseen, josta se taatusti huomataan. Tähän ei vaan raski kyllä tehdä merkintöjä. Ei silti, se sotkukalenteri työvuoroineen ja muine menoineen löytyy meiltä jääkaapin ovesta.
Toteutuslistalle pääsivät ainakin Talvimorsian sukat ja Puolukka kauluri, muitakin toteutettavia oli useita. Ihana kalenteri! (Huomaatteko, että joku on pikkaisen innostunut.)


Merith antoi minulle tunnustuksen, kiitos kovasti! Merithin blogia olen seurannutkin säännöllisesti. Blogien lisäksi meitä yhdistää eräs nettipalsta.

Tunnustuksen saajan täytyy:

1. kiittää tunnustuksen antajaa
2. kopioida kuva ja liittää blogiinsa
3. linkittää tunnustuksen antaja blogiinsa
4. kertoa itsestään 7 asiaa, joita muut eivät vielä tiedä
5. antaa tunnustus seitsemällle
6. linkittää nämä blogiinsa
7. kertoa heille tunnustuksesta

Tämä ei ollutkaan ihan helppo juttu, kuten Merithkin itse totesi. Kirjoitan tähän listaukseen asioita, joita en luultavasti ole blogissa jakanut.

1. Minulla on kaksi vanhempaa sisarusta, olen ns. iltatähti. Lapsuudessa vihasin tuota nimitystä ja vannoin, että teen lapseni pienillä ikäeroilla, jos suinkin mahdollista.

2.Lukioaikana intoilin ympäristöasioista, lueskelin mm. WWW:n ympäristöraportteja. Myöhemmin innostus tasaantui, vaikkakin yhä meillä kestovaippaillaan, kompostoidaan, kierrätetään, säästetään energiaa yms. Nykypäivänä ei enää niin ihmeellistä, mutta 10-15 vuotta sitten maailma oli toisenlainen (ah, mitä paatosta... Katja lupaa sitten olla kertomatta kaikkia seikkoja, jotka olen jo unohtanut siitä ajasta!)

3. En juurikaan meikkaa. Töihin en todellakaan viitsi meikata, enkä ostoksilla käydessä vaivaudu. Juhlat ja iltamenot (hah, mitä ne on kysyy kolmen alle viisivuotiaan äiti) ovat poikkeus.

4. Rakastan enkkulakuja. Jätän kertomatta kuinka paljon voin syödä niitä kerralla! Nyt joudun jättämään lakut rauhaan niin kauan kun imetän tuota meidän pian puolivuotiasta vauvaa.

5. Lapsuudessa olin auttamattomasti heppahöperö. Rakkaus hevosiin ei ole kadonnut vieläkään, mutta aikaa harrastukselle ei ole ollut.

6. Olen allerginen vain ampiaisen pistolle. Tämä siitäkin huolimatta, että 2/3 osaa meidän lapsista on allergisia.

7.Minulla on pitkät hiukset. Huolimatta blogin sivukuvasta olen sisimmässäni pitkähiuksinen. Satunnaisesti pätkäisen, mutta aina nämä vaan kasvavat. Nyt poikkesin kampaajalla 1,5 vuoden tauon jälkeen ja jätin sinne 15cm, mutta pitkähköt nämä ovat edelleen.

Kapinoin sen verran ohjeita, etten jatka tätä nyt eteenpäin. Napatkoon ken haluaa. Readerissa on niin valtavasti seurattavia blogeja, että olisi aivan mahdottomuus löytää sieltä seitsemän erityistä.

1 kommentti:

  1. Minäkin harkitsin tuota Kipakoitten kalenteria, mutta kun en ole yhtään kalenteri-ilmisiä... Näyttää kyllä harvinaisen kivalta kalenterilta!

    VastaaPoista