26.9.2010

Veriseitikki ja lankakutsut

Eilen vietettiin meillä värjäystapaamista ja kuopiolaisia neulojia saapui ihanan monta paikalle. Emman blogissa onkin hyvä raportti kuvineen tapahtumista. Kujeesta saatiin myös Hanna ja Janne lankoja esittelemään. Kiitos vielä kerran kaikille, oli mukavaa!

Veriseitikkejä oli siis kuivattuna 70g ja mietimme kovasti paljonko uskallamme laittaa lankaa pataan. Kirjallisuus kertoo 40-50g kuivattuja per 100g lankaa. Meistä liemi oli niin vahvan näköistä, että sinne heitettiin 600g lankaa. Puretus alunalla (62g) ja viinikiveä laitoin ne jämät mitä sattui olemaan eli 17 grammaa.

Vasemmalla on 100% villaa, seuraavana 85% villa+15% nylon, 2 vyyhtiä Kujeen ohutta sukkalankaa, 2 pientä vyyhtiä ovat Anttilasta ostettua Coralloa (minulle jäävät langat) ja oikealla Nallea. Valkoiset pohjavärit, 2 ekaa "lampaanvalkoista".

Kuvassa vyyhdit ovat siis kosteita ja nyt yön yli kuivuttuaan aika erivärisiä, oranssinpunaista sanoisin. Pesin omani aamulla ja langoista irtosi hurjasti väriä veteen, itse lanka säilyi minusta ihan samanlaisena.

Jälkivärjäystä luvassa tänään, jos ikävästi jumittunut selkä antaa perään.

Niin ja ne lankakutsut. Klikkaahan pikaisesti kasattu kollaasi isommaksi. Terkkuja sinne alakulman tytöille...
Mitään en ostanut, paitsi yhden vyyhdin (ennakkotilausta ei lasketa eikä värjättävät langat kasvata lankavarastoa ennenkuin ne on värjätty, sitä paitsi kaksi vyyhtiä on emännän lahjoja ja tuo yksi Wollmeise rantautui meille kotiin kuriirin avustuksella ja se on ensimmäiseni ja seli seli seli).


Tuossa oikealla on siis Cascaden Heritage lankaa. Osaa ne muutkin tehdä upeita värejä kuin Wollmeise, kuvat ei tee oikeutta. Uskonpa että Heritageja rantautuu joskus meille lisää! Vaikka langanostolakkoon on pakko ryhtyä, ei auta mikään!

9 kommenttia:

  1. Odotan mielenkiinnolla, miltä nuo värjäykset näyttävät kuivina. Mahtavia lankoja Kuje toi taas paikalle (jos olisin ollut siellä, olisin varmaan taas joutunut ostamaan jotakin). Teillä näyttää olleen mukavaa, harmi etten sitten ehtinytkään mukaan. :)

    VastaaPoista
  2. Miten niin joku kuolaa värjäyksiänne?! Äsken kävin Villaviidakossa ja nyt täällä. Oih ja voih. Ja nuo Kujeen langat! Lohduttaudun sillä, että sulle taisi kotiutua melko mukava määrä lankaa (tsih!), joten eiköhän mullekin riitä ihailtavaa, kun joskus taas nähdään ;)

    VastaaPoista
  3. Toi Heritage on niin ihanaa, (oon täällä siliellyt omiani) :D

    VastaaPoista
  4. ArualMaria, harmi tosiaan ettet päässyt. Mutta otetaan joskus uusiksi!

    Rusina, tulkaa hetipian käymään. :)

    Epa, mulla ei ole ollut aikaa vielä paijailla tuota, mutta kunhan muksut nukkuu. ;)

    VastaaPoista
  5. Kivaa oli, oon niin ylpeä itsestäni kun lankalakko piti :D Kiitos vielä kerran emännälle!

    VastaaPoista
  6. Emma, tästä mun pitikin kirjoittaa, ihailtavan tiukka olit! Nyt olis kyllä syytä hypätä peesiin, sen verran on tuota lankaa kertynyt!

    VastaaPoista
  7. Ooo, kivan näköisiä värjäyksiä! Ja Kujeella on ollut taas vaikka ja mitä houkutuksia matkassa. :) Harmittaa kyllä, etten päässyt mukaan - värjäys kiinnostaa kovasti. Mutta ehkä värjäillään porukalla vielä joskus toistekin?

    VastaaPoista
  8. Tiina, värjätään vaan! Ensi kevät/alkukesä voisi olla sopivaa aikaa, sais ainakin tuoreita kasveja.

    VastaaPoista
  9. Ihania nuo veriseitikkivärjäykset!

    VastaaPoista