19.5.2013

Naulakkoneulontaa


Ravelryn viestiketjusta satuin bongaamaan linkin naulakkoneulonta- videoon. Näytin videon esikoiselle, joka alkoi ratkuttaa heti etsimään sopivaa lankaa. Onneksi jotain kirppislankaa löytyi, vaikka riittävän paksua lankaa ei minun kätköissäni ollut. Sitten opeteltiin yhteistuumin ja hyvinhän se sujui. 

Aika äkkiä esikoinen vaan kyllästyi ja minä sitten jatkoin. Kuopus kiinnostui lopputuloksesta ja halusi myös yrittää. Yllättäen kuopus, kohta 4v., olikin todella näppärä. Äitiä tarvittiin lähinnä varmistamaan, ettei silmukka putoa naulakon tapista liian aikaisin.

Keskimmäinen ei joutanut jääkiekkoa katsellessaan hommaan paljon paneutumaan, pari kerrosta tekaisi hänkin ja loput jäi sitten minun tehtäväksi.


Ihmeellistä kyllä, huivi on kuopuksesta aivan ihana, vaikka värit ovat kaikkea muuta kuin tyypilliset pienelle tytölle. Koska huivista tuli kapea luikero, ompelin jäljelle jääneellä langalla huivin puoliksi yhteen.


Jätin loppuosan tarkoituksella auki, jotta siihen sai pienen lenkin. Kuumasta päivästä huolimatta kuopus on nauttinut tästä huivista, eikä häntä tarvinnut houkutella montaa kertaa poseeraamaan.

Joku kipinä tästä jäi myös esikoiselle, joka kyseli mitä muuta naulakolla voisi neuloa. Ehkä etsimme joku kerta paksua lankaa kokeiluja varten.

8 kommenttia:

  1. Jännittävää! Naulakkoneulonta on mulle ihan uusi juttu.

    VastaaPoista
  2. Hieno työ pikkuiselta neitiltä :)

    VastaaPoista
  3. Onpa hauskan näköistä touhua. :) Mahtaiskohan tuo mun näpertelyikäiseni innostua...

    VastaaPoista
  4. Vaikuttapa jännältä! Ihana muksu! :D

    VastaaPoista
  5. Ihanaa pikkuisten intoa.. ja vähän äidinkin. :D

    VastaaPoista
  6. Kivaa tämä tosiaan oli, hitusen koukuttavaa itsellekin. :D Suosittelen siis kokeilemaan.

    VastaaPoista
  7. Siitä se käsityökärpänen tarttuu lapseenkin =o)

    VastaaPoista
  8. Me tehtiin tuollaista suiroa lapsena sormineulontana. Naulakon nuppien tilalle vaan toisen käden sormet :)

    VastaaPoista