18.8.2015

Tour de Sock 6: Nordic Stripes



Kutosetapin sukat eivät herättäneet monessakaan neulojassa ihastusta, ainakaan suomalaisten joukkueissa. Minusta malli oli mukavan simppeli loppukevennys. Toki kisan kannalta olisi helpompi malli voinut olla vaikka ensimmäisten joukossa, mutta ihan hyvä näinkin.


Sukat neulottiin vähän kuin Neulistin ja Vyyhdin joulukalenterivillasukat. Olikin tosi rentouttavaa neuloa sukkia, joista osasi mitata helposti minkä kokoiset tulee ja käyttää verrokkina molempia joulukalenterisukkia. Nämä siis aloitettiin kärjestä ja kantapää neulottiin jälkikäteen. Lisäsin muutaman kerroksen pohjaväriä ennen ja jälkeen kantapään sekä taisin pari ylimääräistä kerrosta neuloa myös itse kantapäähän.


Sukkien pääväri on Hot Socks Unia, jonka sain ystävältä joululahjaksi. Kirjoneuleraidat on puolestaan Handua ja Lanitium ex Machinaa.


S-koon sukkiin lankaa meni 71g ja näistä tuli minun rennolla käsialalla siis sopivat 39-40 koon jalkoihin.


Ainoa ärsyttävä ja hölmö juttu sukissa on tuo takana ja pohjassa oleva kahden silmukan väli, joka oli ilmeisesti syntynyt kun malli sarjoitettiin kolmeen kokoon. Jos neuloisin muualla kuin kisassa, en taatusti jättäisi tuollaista kauneuspilkkua sukkiin. Vaan eihän ne käytössä sitten edes näy.



Tällä ja edellisellä etapilla olin näköjään sijalla 28. Kokonaiskisassa olin 44.


Tässä vielä kaikki kuusi sukkaparia.


3 kommenttia:

  1. Onnittelut maaliin pääsystä ja hyvästä sijoituksesta! Komea sukkarivistö :)

    VastaaPoista
  2. Onnea vaan kovasti. Ei ole ihan kevyt suoritus jaksaa kaikki parit loppuun asti. Ja vielä noinkin komealla sijoituksella. :) Mua kyllä ärsytti näissä sukissa ihan kaikki ja koko ajan ihan jo omista värivalinnoista lähtien. Lahjoitinkin ne sitten pikapikaa Vyyhdille. :D

    VastaaPoista
  3. Onnea maaliinpääsystä, se on mun ens vuoden tavoite :) Tästä sukkamallista tulee mieleen semmoiset itsestään kuviota tekevät langat. Idea on varmaan tullut semmoisista, voisin veikata. Hyvät värit oot valinnut, lieventäävät hyvin edellä mainittua ilmiötä :)

    VastaaPoista